Suomen Irakin-suurlähettiläs: Bagdadissa odottava tunnelma – Turvatoimia kiristetty

Suurlähetystö ei suunnittele vetäytymistä Irakista. Turvatoimia maassa on syksyn mittaan kiristetty.

Iran
Suurlähettiläänä toimii Vesa Häkkinen (oik), joka luovutti valtuuskirjeensä Irakin presidentille Barham Salihille al-Salam Palatsissa Bagdadissa maanantaina 9. joulukuuta 2019.
Suurlähettiläs Vesa Häkkinen (oik) luovutti valtuuskirjeensä Irakin presidentille Barham Salihille al-Salam Palatsissa Bagdadissa maanantaina 9. joulukuuta 2019.Iraqi Presidency

Tunnelma Bagdadissa on Iranin viimeöisten iskujen jälkeen odottava, sanoo Suomen Irakin-suurlähettiläs Vesa Häkkinen.

Suomen suurlähetystö sijaitsee Irakin pääkaupungissa lähellä kansainvälistä aluetta, jossa on paljon ulkomaiden lähetystöjä. Kaupungissa ei Häkkisen mukaan ole erityisen levotonta.

– Aamuyöllä helikopterit pörräsivät ympärillä, mutta myöhemmin kuului naapurissa olevan kukonkin laulu.

– Pieni ukkoskuurokin jyrähteli aika kovaa. Tottakai tässä kuuntelee aika tarkalla korvalla, mitä ulkoa kuuluu.

Suurlähetystön toiminta jatkuu Häkkisen mukaan tavanomaisesti Yhdysvaltain ja Iranin välien kiristymisestä huolimatta. Vetäytymistä ei hänen mukaansa nyt suunnitella. Pois lähtemisen kynnys on hänen mukaansa suurlähetystöllä korkea. Se vaatisi täysimittaisen sodan.

"Turvallisuustilanne ei aiemminkaan ollut ihan priima"

Turvatoimia lähetystössä ei ole erityisesti lisätty, mutta turvallisuustilanne on huomioitu, Häkkinen muotoilee.

– Ihan normaaleja toimintaedellytyksiä ei tällä hetkellä ole. Turvallisuustilanne ei ole aiemminkaan ollut ihan priima, mutta nyt se on hieman vaikeutunut.

– Paikallisilla viranomaisilla on kädet täynnä töitä, joten tapaamisia ei saa ihan niin helposti.

Tilannetta lähetystössä toki seurataan tiiviisti. Ennen kukonlaulua lähetystöstä on oltu yhteydessä Suomeen ulkoministeriöön sekä muutaman sadan kilometrin päässä sijaitsevaan Erbilin sotilastukikohtaan, joka oli toinen Iranin iskujen kohteista. Erbilissä on noin 80 suomalaista sotilasta.

– Positiivista on se, että tietoja uhreista, irakilaisista tai kansainvälisistä, ei ole tullut.

Lähetystön tietojen mukaan maassa on sotilaiden lisäksi vain vähän suomalaisia. Monet heistä työskentelevät esimerkiksi YK:n ja muiden kansainvälisten organisaatioiden tehtävissä.

Matkustustiedotetta Irakiin ei ole päivitetty, sillä ulkoministeriö on jo vuosien ajan suositellut suomalaisia välttämään kaikkea matkustamista Irakiin.

– Siitä korkeammalle se ei oikeastaan voi noustakaan, Häkkinen sanoo.

"Irakilaiset pelkäävät, että heidät jyrätään"

Turvatoimia Irakissa on kuitenkin syksyn mittaan kiristetty, hän kertoo. Esimerkiksi lentokentälle johtavan tien varrella tehdään nyt enemmän turvatarkastuksia kuin ennen joulua, Häkkinen kertoo.

– Pysäytetään auto ja katsotaan papereita, sitten jatketaan taas matkaa, hän kuvailee.

Turvatarkastuksia lisättiin jo lokakuussa, kun Bagdadissa alkoivat suuret hallituksen vastaiset mielenosoitukset, jotka jatkuvat edelleen.

Iranin ja Yhdysvaltain välien kiristyminen on kansainvälisen politiikan kannalta huolestuttavaa ja irakilaisten näkökulmasta varmasti hämmentävää, Häkkinen arvioi. Irak on joutunut hänen mukaansa kiistassa sivulliseksi uhriksi.

– Irakilaisilla on ilman muuta pelko, että heidät jyrätään eri puolilta, Häkkinen sanoo.

– Diplomatialla on nyt paljon saavutettavissa, ja kyllä sitä työtä tehdään puolin ja toisin.

Lue lisää:

Trump: Iran vaikuttaa perääntyvän ja USA vaatii länsivaltojen muuttavan suhtautumistaan Iraniin

Katso kartasta, minne Iran iski ja kuinka kauas maan ohjukset voisivat yltää

Kansainvälisten joukkojen tukikohtiin hyökättiin Irakissa, osapuolia kehotetaan malttiin – Tämä Iranin yöllä tekemistä iskuista tiedetään

Erbilin suomalaissotilaat saivat varoituksen ja olivat suojissa ohjusiskun aikana – Viesti yöllä: "Suomalaiset laskettu ja kaikki kunnossa"

Finnair muutti Dubain-lentonsa reittiä – myös monet muut yhtiöt kiertävät Iranin ja Irakin ilmatilan