Demokraatit pyrkivät estämään Trumpia sotimasta Irania vastaan, eilen illalla kaksi rakettia laukaistiin Bagdadin vihreälle vyöhykkeelle – Yle seuraa tilannetta

Yhdysvallat on perustellut YK:n turvallisuusneuvostolle, että isku iranilaiskomentajaa vastaan oli puolustautumista.

Iran
USA:n sotilaita lähdössä kohti lähi-itää
Tilanne Lähi-Idässä kiristyi, kun Yhdysvallat tappoi ilmaiskulla vaikutusvaltaisen iranilaisen kenraalin Qassim Suleimanin Irakin pääkaupungissa Bagdadissa. Kuvassa Yhdysvaltain sotilaita nousi varusteineen lentokoneeseen Fort Braggin tukikohdassa Pohjois-Carolinassa 4. tammikuuta.Hubert Delany / EPA

Yhdysvalloissa kongressin edustajainhuone aikoo äänestää tänään päätöksestä, joka estäisi presidentti Donald Trumpia ryhtymästä sotatoimiin Irania vastaan.

Edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosi sanoi, että eilen kongressiedustajille järjestetty briiffaus ei lieventänyt demokraattien huolia tilanteen suhteen.

Vaikka demokraattijohtoinen edustajainhuone päättäisikin estää Trumpia sotimasta Iranin kanssa, päätös tuskin menisi läpi republikaanijohtoisessa senaatissa.

Lain mukaan presidentin on ilmoitettava merkittävistä sotatoimista kongressille. Trumpin perustelut iranilaiskenraali Qassim Suleimanin surmaamisesta eivät kuitenkaan ole tyydyttäneet demokraatteja.

Nancy Pelosi puhemiehen nuija kädessään.
Edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosi sanoi, että eilen kongressiedustajille järjestetty briiffaus ei lieventänyt demokraattien huolia tilanteen suhteen.Shawn Thew / EPA

Vihreälle vyöhykkeelle laukaistiin kaksi rakettia

Myöhään keskiviikkoiltana uutistoimisto AFP kertoi, että Bagdadissa kaksi rakettia on iskeytynyt tarkasti vartioidulle niin sanotulle vihreälle vyöhykkeelle.

Kukaan Yhdysvaltain ja sen johtaman liittouman joukoista ei haavoittunut keskiviikkoillan raketti-iskussa, uutisoi CNN. Asiasta kertoo Twitterissä Isisin-vastaisen liittouman edustaja.

Yhdysvaltain alunperin perustamalla vihreän vyöhykkeen turva-alueella sijaitsee muun muassa Yhdysvaltain suurlähetystö, Irakin parlamenttitalo ja muita hallintorakennuksia.

Raketti-isku tehtiin lähes vuorokausi sen jälkeen, kun Iran teki ohjusiskun kohti Irakin maaperällä olevia sotilastukikohtia.

Yhdysvaltain maavoimien esikuntapäällikkö Mark Milley on varautunut Irania tukevien puolisotilaallisten ryhmien mahdollisiin terroritekoihin, kertoo yhdysvaltalaismedia CNN.

Hänen mukaansa iskut kohdistuisivat Yhdysvaltain ja sen liittouman joukkoihin Irakissa ja mahdollisesti muualla.

Yhdysvallat turvaneuvostolle: Isku oli puolustautumista

Yhdysvallat on ilmoittanut YK:n turvallisuusneuvostolle, että sen tekemä isku iranilaiskomentajaa vastaan oli puolustautumista.

YK:n peruskirjan artikla 51 määrää jäsenvaltiot raportoimaan turvallisuusneuvostolle välittömästi, jos ne turvautuvat puolustautumisoikeuteen. Yhdysvallat on käyttänyt artikla 51:tä muun muassa Syyriassa perustellessaan äärijärjestö Isisiä vastaan aloitettuja hyökkäyksiä.

Yhdysvallat myös ilmoitti, että se ryhtyisi Lähi-idässä uusiin toimiin "jos tarpeen" Yhdysvaltain kansalaisten ja etujen suojaamiseksi.

Yhdysvaltain YK-lähettiläs Kelly Craft kertoi lausunnossaan, että Yhdysvallat on valmis neuvotteluihin Iranin kanssa ilman ennakkoehtoja. Neuvottelujen tavoitteena Yhdysvallat mainitsee pyrkimyksen estää Irania vaarantamasta kansainvälistä turvallisuutta.

Myös Iran raportoi turvallisuusneuvostolle, että sen ohjusiskut olivat puolustautumista.

– Iran varoittaa ryhtymästä minkäänlaiseen sotilaalliseen seikkailupolitiikkaan Irania vastaan. Iran aikoo jatkaa kansansa ja alueellisen koskemattomuutensa puolustamista kansainvälisen oikeuden mukaisesti, Iranin YK-lähetiläs Majid Takht Ravanchi kirjoitti lausunnossaan.

Donald Trump
Trump puolusti voimakkaasti iranilaiskomentaja Qassim Suleimanin surmaamista eilisessä puheessaan.Michael Reynolds / EPA

Trump: "Suurmaiden muutettava suhdettaan Iraniin"

Trump puhui Suomen aikaan keskiviikko iltana. Puheessaan hän kertoi Iranin vaikuttavan olevan perääntymässä keskiviikkona aamuyöllä tekemiensä iskujen jälkeen. Hän myös vahvisti, ettei iskuissa kuollut ketään. Presidentin mukaan myös materiaaliset vahingot jäivät vähäisiksi.

Trump vaati länsivaltoja, Venäjää ja Kiinaa muuttamaan suhtautumistaan Iraniin. Natolta Trump pyytää vahvempaa osallisuutta Lähi-idän tilanteeseen.

Trump puolusti voimakkaasti iranilaiskomentaja Qassim Suleimanin surmaamista ja sanoi, että komentaja oli suunnittelemassa iskuja amerikkalaisiin kohteisiin.

Heti puheensa aluksi Trump lausui, ettei Iran tule hänen valtakaudellaan saavuttamaan ydinasetta.

Lue lisää:

Trump: Iran vaikuttaa perääntyvän ja USA vaatii länsivaltojen muuttavan suhtautumistaan Iraniin

Ulkoministeri Haavisto keskustelusta Iranin ulkoministerin kanssa: "Iranilla ei tarvetta jatkaa, kosto on tehty"

Lähteet: AFP, Reuters, STT