Pohjoisen joulukuu oli poikkeuksellisen lämmin – lumen sulaminen ja sateet nostavat vesistöjä

Joulukuu oli Pohjois-Suomen suurimmissa kaupungeissa yli viisi astetta normaalia lämpimämpi.

sää
Joesta nousee höyryä.
Sateet ja lumen sulaminen ovat nostaneet jokien virtaamia.Paulus Markkula / Yle

Joulukuu ja tammikuun alku ovat olleet pohjoisessa poikkeuksellisen lämpimät.

Oulussa joulukuu oli lähes kuusi astetta lämpimämpi, kuin keskimäärin viimeisen 40 vuoden aikana. Yli viidessä asteessa ollaan myös Kuusamossa, Kajaanissa ja Rovaniemellä. Torniossa keskilämpötila oli peräti yli kuusi astetta lämpimämpi kuin pitkän ajan keskiarvo.

Ilmatieteen laitoksen mukaan Oulussa lämpötila oli joulukuussa vain muutamana päivänä tavanomaisella tasolla. Myös tammikuun alku on ollut Oulussa poikkeuksellisen lämmin.

Vesistöjen pinnat ja virtaamat nousussa

Lämmin sää näkyy myös vesistöissä. Sateet ja lumen sulaminen ovat nostaneet virtaamia Pohjois- ja Keski-Pohjanmaan joissa. Myös säännösteltyjen järvien pinnat ovat paikoin nousseet säännöstelyn ylärajalle.

Pyhäjärven pinta on noin 30 senttiä tavanomaista tasoa korkeammalla, ja nousun ennakoidaan jatkuvan ensi viikkoon. Myös Hautaperän tekojärvi Haapajärvellä on pitkänajan vaihteluvälin ylärajoilla. Oulujärvellä sen sijaan ollaan lähempänä keskimääräisiä vedentasoja.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi. (siirryt toiseen palveluun)

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)