KYSin päivystyksessä on ollut vähän liukastumisvammoja liukkaista keleistä huolimatta – "Ei ole ollut mitään poikkeavaa piikkiä"

Useimmiten liukastumisesta aiheutuvat vammat kohdistuvat ranteisiin, käsiin tai nilkkoihin.

Pohjois-Savo
käsi siteissä
Kipsattavia ranteita on ollut päivittäin ainoastaan yksittäisiä tai enimmillään viitisentoista Kuopion yliopistollisen sairaalan päivystyksessä. Kuvituskuva.Karri Laihonen / Yle

Viime aikaisista liukkaista keleistä huolimatta Kuopion yliopistollisen sairaalan päivystyksessä on ollut rauhallista. Kipsattavia ranteita on ollut päivittäin ainoastaan yksittäisiä tai enimmillään viitisentoista.

KYSin päivystysalueen ylilääkärin Tero Martikaisen mukaan liukastumisvammojen määrät ovat olleet hyvin tavanomaisia tänä talvena.

– Ei tässä ole ollut mitään sellaista poikkeavaa piikkiä liukastumisvammoissa edellisiin talviin verrattuna. En osaa sanoa, että käyttävätkö ihmiset enemmän nastakenkiä vai mistä tämä johtuu, Martikainen sanoo.

KYSin päivystyksessä käy päivittäin keskimäärin noin muutama sata potilasta, joista vain murto-osa on ollut murtumapotilaita.

– Kun tuonne ulos katsoo ja mitä itsekin aamulla kävelin, niin olisi voinut kuvitella, että päivystyksessä olisi paljon kipsattavia ranteita ja nilkkoja, Martikainen kertoo.

Yleisemmin liukastumisesta johtuvat vammat kohdistuvat ranteisiin, käsiin ja nilkkoihin.