Usean kunnan hylkäämä Suomen Sininen Tie jatkaa kitkutellen toimintaansa: "Painoarvo kärsii kuntien lähdöstä"

Tien etuja ajavan yhdistyksen tulevaisuus oli epävarma, kun sen suurin rahoittaja jättäytyi pois toiminnasta.

tiet
Kartta.
Kokonaisuudessaan Sininen tie kulkee Norjasta Venäjälle. Yle Uutisgrafiikka

Suomen Sininen Tie -yhdistys on päättänyt jatkaa toimintaansa. Suomessa Sininen tie kulkee Vaasasta maan halki itärajalle.

Tien etuja ajavan yhdistyksen tulevaisuus oli epävarma, kun sen suurin rahoittaja Vaasan kaupunki päätti jättäytyä toiminnasta pois säästösyistä. Vaasan perässä myös Laihia ja Mustasaari jättivät Sinisen Tien. Keski-Suomen kunnista Karstula jäi pois toiminnasta tämän vuoden alussa.

Yhdistys kokousti torstaina Viitasaarella, ja päätti kuitenkin jatkaa toimintaa. Yhdistys näkee, että sillä on tehtävää muun muassa tien talvikunnossapidon parantamisessa pitämällä yhteyttä viranomaisiin.

– Merenkurkun uusi laiva tulee lisäämään liikennettä tiellä merkittävästi, sanoo Suomen Sininen Tie ry:n puheenjohtaja Jorma Keijonen.

Tie kulkee lähes 30 kunnan alueella, mutta yhdistyksessä on mukana enää seitsemän kuntaa: Viitasaari, Kyyjärvi, Kannonkoski, Alajärvi, Lapua, Isokyrö ja Tohmajärvi. Lisäksi yhdistyksen jäseniä ovat Etelä-Pohjanmaan matkailuyhtiö Visit Lakeus ja pohjoisen Keski-Suomen kehittämisyhtiö Witas.

Kuntien tuki lisäisi painoarvoa

Keijosen mukaan kuntien jättäytyminen pois yhdistyksestä ei aiheuta ongelmaa rahallisesti, koska edunvalvontaa on jo nyt tehty talkoovoimin. Kuluja on karsittu esimerkiksi lopettamalla toiminnanjohtajan virka.

– Yhdistyksen vaikuttamismahdollisuus kuitenkin pienenee, koska sen painoarvo kärsii kuntien lähdöstä, Keijonen toteaa.

Yhdistys uusi Sinisestä tiestä muistuttavat kyltit teiden varsilla koko maassa muutama vuosi sitten. Sininen Tie -yhdistys on pyrkinyt edistämään myös matkailua tien ympärillä. Esimerkiksi Mustasaari oli tyytymätön yhdistyksen tekemään markkinointiin.

Jatkossa Sininen Tie aikoo näkyä entistä enemmän muun muassa sosiaalisessa mediassa. Yhdistys aikoo myös tehdä yhteistyötä valtatie 9:n edunvalvontayhdistyksen (siirryt toiseen palveluun) kanssa.

Päivitetty 10.1. klo 14:32: Korjattu yhdistyksen jäsenkuntien määrä kahdeksasta seitsemään ja lisätty listaus jäsenistä.