Oli syyskuinen keskiviikko, tavallinen ratapäivä Alastaron moottoriradalla. Alaraajahalvaantuneiden ratamoottoripyöräilyn maailmanmestari Ulla Kulju oli harjoittelemassa tulevaa MM-finaalia varten.
Sää oli kaunis, asfaltti kuiva. Kulju oli ajamassa päivän parasta kierrostaan, kun kohtalo puuttui peliin. Pyörän jalkatappi raapaisi asfalttia, ja Kulju ajatteli oikaista turva-alueen poikki säilyttääkseen tasapainonsa.
Etupyörä tökkäsi pehmeään nurmikkoon, ja Kulju lensi ilmalennolla naamalleen maahan.
Kuljulta murtui kaatumisessa reisiluu ja lapaluu, ja hän sai pahan aivotärähdyksen.
– Se oli täysin odottamaton tapahtuma. Monta kertaa olen siitäkin mutkasta oikaissut, mutta sillä kertaa sattui vähän pahempi onnettomuus, Kulju kertoo.
Kohti amputaatiota
Aivotärähdys sai Kuljun puhumaan sekavia, ja muisti alkoi palautua vasta sairaalassa. Reisiluuhun oli tullut pirstaleinen murtuma. Kuljun vasempaan jalkaan asennettiin leikkauksessa titaanilevy sekä ruuveja, joiden pitäisi tukea luuta. Lääkärit määräsivät hänet liikuntakieltoon, kunnes jalka olisi parantunut.
Murtuma ei kuitenkaan alkanut luutua odotetulla tavalla. Leikkauskohdassa sykki polttava kipu, ja rasitus sai jalan turpoamaan aina uudestaan.
Haaveet radalle palaamisesta lipuivat entistä kauemmas. Jalka ei vaikuttanut parantuvan, ja pikkuhiljaa lääkärit alkoivat puhua amputaation mahdollisuudesta.
Kulju alkoi valmistautua henkisesti siihen, että hän menettäisi jalkansa.
– Päätös amputaatiosta oli tavallaan helppo, aluksi. Kun sain ensimmäisen lääkärinlausunnon, jossa sitä suositeltiin, ajatus tuntui yhtäkkiä todella pahalta.
Lääkärit puntaroivat, olisiko parasta amputoida jalka, vai kannattaisiko sitä yrittää vielä korjata uusilla leikkauksilla. Kulju istui kotona odottamassa seuraavaa lääkäriaikaa.
Hänen mielessään pyöri yksi ajatus: pakko päästä takaisin isoille radoille, jos ei jalan kanssa niin ilman jalkaa. Nykyisten proteesien avulla sekin olisi mahdollista.
Vammautuminen ei hidastanut
Pyörätuoliin joutuminen ei ollut Ulla Kuljulle koskaan mikään maailmanloppu.
Hän vammautui lumilautailuonnettomuudessa Ylläksellä vuonna 2002. Hyppy jäisestä hyppyristä epäonnistui, ja seurauksena 15-vuotias Kulju mursi kaksi nikamaa rintarangasta.
Hän halvaantui jaloista eikä enää koskaan kävellyt. Jalkojen toiminta loppui, kiputunto jäi.
– Tunto ja toiminta kulkevat eri hermoissa. Vaikka muuten en tietäisi jalkojen olemassaolosta, välillä niitä särkee. Se on aika inhottavaa.
Vammautumisen jälkeinen vuosi oli synkkä, mutta jo vuoden kuluttua onnettomuudesta Kulju palasi mäkeen. Hän laski monoski-kelkalla, pääsi para-alppimaajoukkueeseen ja sai kutsun paralympialaisiin, jotka jäivät välistä koulun ja rahatilanteen takia.
Sittemmin Kulju on tehnyt ikäisekseen valtavasti asioita. Hän on koulutukseltaan datanomi, lentokoneasentaja ja venealan insinööri. Kesällä 2019 hän valmistui moottoripyöräinsinööriksi barcelonalaisesta koulusta.
Lisäksi hän on harrastanut purjehdusta, rakentanut näyttelyautoja ja lentänyt lupakirjan varjoliitoon.
– Pelkään korkeita paikkoja, eikä minua enää koskaan saa lentämään. Mutta se oli unelma, jonka halusin saavuttaa. Kun sain lupakirjat taskuun, myin kaikki varusteet pois.
Tällä hetkellä Kulju työskentelee mekaniikkasuunnittelijana. Ammatista ja tekniikan alan koulutuksista on ollut hyötyä myös moottoripyörien kanssa. Kulju on suunnittellut pyöräänsä lisäosia, joiden avulla alaraajahalvaantunutkin pystyy ajamaan kilpaa.
Käytännössä nappivaihteet korvaavat jalkavaihteet ja kytkimen. Takajarru on käsikäyttöinen ja jalkatapeissa on magneetit, jotka pitävät Kuljun jalat paikoillaan.
– Tekniset ratkaisut olivat melko helppoja. Niiden lisäksi tarvitsen vain yhden hyvän tyypin, joka pitää pyörää pystyssä startin ajan ja ottaa minut kiinni kun tulen varikolle, Kulju kertoo.
Kohtalokas käänne
Kaatumisesta oli kulunut jo yhdeksän kuukautta, mutta reisiluu oli edelleen pirstaleina. Kulju ramppasi lääkärissä, ja amputaation uhka leijui ilmassa.
Hän oli tehnyt päätöksen: jalka lähtee, jos lääkärit pitävät sitä hyvänä ratkaisuna.
Sitten tapahtui jotain odottamatonta. Lääkäri, jälleen uusi sellainen, totesi Kuljulle, että amputaatio olisi hänen kohdallaan maailman huonoin ratkaisu.
– Se oli yllättävää. Siihen asti olimme painaneet kohti amputaatiota useamman lääkärin ja ortopedin suosituksella, mutta tämä lääkäri pitikin sitä vihoviimeisenä ideana.
Lääkärin mukaan murtumakohtaan oli muodostunut kivuton valenivel. Se ei välttämättä koskaan luutuisi, mutta se ei haittaa. Murtumassa tuntuva kipu aiheutui yksinkertaisesti siitä, että polvinivel oli jäykistynyt kipsissäolon aikana. Jalkaa ei olisi pitänyt lainkaan kipsata, vaan sitä olisi pitänyt jumpata heti kaatumisen jälkeen.
Amputaation sijasta Kulju saikin käskyn alkaa treenata. Kyykkypyörän selkään päästäkseen hänen olisi saatava lisää liikelaajuutta jäykistyneeseen jalkaan.
– Vaikka olin jo psyykannut itseäni siihen, että ei amputaatio ole paha, oli helpottavaa kuulla, että saan pitää jalkani.
Takaraivossa kyti kuitenkin pieni pettymys. Yhdeksän kuukautta oli valunut hukkaan vääränlaisen hoidon takia.
– Aika nopeasti kuitenkin tajusin, että shit happens. Totta kai luulin, että kun jalka murtuu, se pitää kipsata. En olisi osannut vaatia toisenlaista hoitoa. Oli vain luojan lykky, että minut siirrettiin lääkärille, joka osasi käsitellä asiaa.
Adrenaliininarkkari ja yhteiskunnan elätti
Kulju on maailman ainoa nainen, joka istuu pyörätuolissa ja ajaa kilpaa moottoripyörällä. Vuonna 2017 hän voitti alaraajahalvaantuneiden naisten maailmanmestaruuden ja sijoittui miesten sarjassa kuudenneksi. Siitä lähtien hän on ollut enemmän tai vähemmän lehtien otsikoissa ja inspiroinut ihmisiä tarinallaan.
Kaikki eivät kuitenkaan ole arvostaneet Kuljun saavutuksia. Netin keskustelufoorumeilla ja lehtien kommenttipalstoilla on ruodittu hänen harrastuksiaan ja elämäntyyliään rankasti.
– Minua on syytetty muun muassa ilmastonmuutoksesta. Joidenkin mielestä minä pilaan ilmaston, koska ajan ympyrää moottoripyörällä.
Suurin osa kommenteista lähinnä huvittaa Kuljua. Häntä on haukuttu muun muassa adrenaliininarkkariksi ja yhteiskunnan elätiksi, jonka vammautumiset maksetaan veronmaksajien pussista.
– Minulla on ihan asianmukaiset vakuutukset, ja itsekin käyn töissä, että ihan omilla rahoillani pystyn kattamaan tämän harrastuksen.
Kuljulla on kaksi lasta. Siksi äitiyteen liittyvät kommentit menevät eniten ihon alle. Hän muistaa, kuinka joku oli kommentoinut netissä häntä koskevaa uutista: “Miksi ihminen tekee noin, kun hänestä ei tule muuta kuin riesa omille läheisilleen? Eipä taida lapsiaan rakastaa.”
Seuraava oli vastannut: “No, mutta, kylläpä se kuolo tuonkin tuosta korjaa pois.”
– Täysin tuntemattomat ihmiset haukkuvat minua netissä huonoksi äidiksi ja toivovat, että kuolisinpa pois, etten olisi yhteiskunnan varoja kuluttamassa.
Kulju ei anna haukkumisten lannistaa. Päinvastoin, ne antavat hänelle lisää puhtia.
– Aion edelleenkin tehdä sitä, mikä tekee minut onnelliseksi. Haluan jatkaa rajojen rikkomista ja näyttää arvostelijoille keskisormea, että siinäs näette.
Takaisin radalle
Moottorit ulvovat, ja aurinko pilkistää rakoilevan pilvipeitteen alta. Ulla Kulju istuu varikolla sinisessä ajopuvussa uuden kisapyöränsä vieressä.
Kohtalokkaasta kaatumisesta on kulunut pian vuosi. Koko kesän Kulju on kuntouttanut jalkaansa, ja elokuussa hänelle tarjoutui mahdollisuus ajaa upouudella moottoriradalla Kymiringillä.
– Aina kaatumisen jälkeen jännittää palata radalle. Kummitus on olkapäällä muutaman kierroksen. Toisaalta on tärkeää, että menee takaisin radalle ja ajaa, Kulju kertoo.
Kulju myöntää, että lajissa voi tapahtua mitä tahansa, pahimmillaan lähteä henki.
– Totta kai olen miettinyt, että mitä jos lapseni jäävät ilman äitiä. Mutta sen kanssa pitää osata elää. Olen järjestänyt asiat niin, että lasten asiat on turvattu, jos minulle sattuu jotain.
Kuolemanpelko on aina läsnä, kun ajaa moottoripyörällä radalla. Se on Kuljun mielestä vain ja ainoastaan tervettä.
– Kuolemaa saa ja pitääkin pelätä, mutta radalla se pitää osata siirtää pois ajatuksista.
Kello lyö puoli kymmenen, ja Kulju lähtee rullaamaan tiiminsä kanssa kohti varikkosuoraa. Häntä hermostuttaa, ja jännitys purkautuu hallitsemattomana haukotteluna. Rata on uusi ja sateen takia liukas, muiden kuskien mukaan todella tekninen ja mutkikas.
Tiimi nostaa Kuljun moottoripyörän selkään ja kiinnittää hänen jalkansa jalkatappeihin.
Moottorit karjuvat ympärillä. Joku käy räpsäisemässä valokuvan Kuljusta, kun tämä istuu pyörän selässä. Sitten hänet työnnetään liikkeelle.
Jalka kestää. Asfaltista nousee kuumaa höyryä, kun Kulju kiihdyttää kaukaisuuteen.
Katso Ulla Kuljusta kertova Perjantai-dokkari: Kilpaa ilman jalkoja nyt Yle Areenassa täällä.
Lisää Ullasta:
Tuhkimotarinoita: Ulla - Pyörätuolista huipulle
Tuhkimotarinoita: Mitä kuuluu, Ulla?
Ullan elämä alkoi, kun hän päätyi pyörätuoliin
