Berliini muuttui 10 vuodessa, samoin kuvataiteilija Olli Piippo: "Paluu Suomeen pelottaa"

Vapaus, onnellisuus ja taiteen tekemisen mahdollisuudet houkuttivat kuvataiteilija, kulttuurivieras Olli Piipon Berliiniin. Nyt on kotiinpaluun aika.

Kulttuurivieras
Olli Piippo, Berliini, 16.12.2019
Kottbusser Torin metroasema on Kreuzbergin sydän.Antti Haanpää / Yle

BERLIINI Olli Piippo, 39, istuu työhuoneensa upottavalla sohvalla ja kysyy, haittaako, jos hän sytyttää tupakan. Piippo tarkkailee aina samalta valkoiselta sohvalta valmisteilla olevaa teostaan. Mitä siihen pitäisi lisätä tai ottaa pois?

Piippo on yksi suomalaisen nykytaidekentän uuden polven keskeisistä kuvataiteilijoista. Hän on saanut tunnustusta myös kuraattorina.

Suomalaistaiteilija lähti yli kymmenen vuotta sitten Berliiniin etsimään itseään taiteen tekemisen lomassa.

Piippo maalaa abstrakteja töitä raskaalla kädellä ja paksuilla siveltimen vedoilla.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Kuvaaja: Antti Haanpää / Yle

Suomessa Piippo tunnetaan myös teollisuusjohtaja Antti Piipon poikana. Isä tunnetaan puolestaan “kohumiljonäärinä”, joka perusti kuluttajaelektroniikkaan erikoistuneen sopimusvalmistaja Elcoteqin 1990-luvun alun lamavuosina ja vaurastui sillä.

Isästään Piippo ei juuri puhu, mutta hän korostaa, että välit isän kanssa ovat hyvät.

– Meillä molemmilla on omat asiamme. Itse olen taiteilija ja hän pyörittää omia juttujaan.

Kuten nykytaidegalleriaa Helsingissä. Antti Piippo on yksi Helsinki Contemporary -nimisen gallerian rahoittajista ja hallituksen jäsen.

Ja poika kuuluu gallerian taiteilijoihin, mutta isältään hän ei kysy mielipidettä taiteestaan.

Ja isä oli itse asiassa yksi monista syistä, miksi poika lähti Berliiniin.

Helsinkiin avattiin vuonna 2007 uusi nykytaidegalleria, Gallery Kalhama & Piippo Contemporary, jonka perustajiin isä kuului.

Siksi pojasta tuntui juuri silloin paremmalta olla Berliinissä.

– Se vaikutti varmasti lähtööni. Galleriasta syntyi pienessä ankkalammessa oma pieni kohunsa. Ei tarvinnut olla kommentoimassa sitä.

Nyt hän on historiallisen muutoksen keskellä.

Piippo on päättänyt palata Suomeen vielä tänä talvena, vaikka niin ei pitänyt alun perin käydä.

– Lähdin Berliiniin sillä idealla, että tämä on yksisuuntainen lippu, Piippo toteaa.

Olli Piippo, Berliini, 16.12.2019
Kreuzberg tunnetaan monikulttuurisuudestaan.Antti Haanpää / Yle

Vapautta etsivä taideopiskelija törmäsi Berliinissä hierarkiaan

Berliini näytti harmaalta ja ankealta syksyllä 2007. Suomen kuvataideakatemiassa opiskellut Piippo oli päässyt vaihtoon Berliinin kuvataideakatemiaan (UDK), ja Berliinissä hän asettui asumaan Kreuzbergiin.

Piipolla oli espanjalainen tyttöystävä, mutta suhde kariutui, koska Madridin ja Berliinin välin ravaaminen kävi Piipon mukaan aika nopeasti aika raskaaksi. Myös hän oli vaikuttanut siihen, että Piippo päätti lähteä ulkomaille opiskelemaan.

Kreuzberg oli kylmän sodan aikana Länsi-Berliinin köyhintä seutua. Ja se on yhä köyhä.

Suurin osa asukkaista on turkkilaistaustaisia maahanmuuttajia.

Alueella oli pimeitä kadunpätkiä, sillä valaistus oli vielä puutteellista.

– Kaikki oli vähän surkean oloista, Piippo sanoo.

Tahmeasta alusta huolimatta Berliini näyttäytyi hänelle mahdollisuuksien kaupunkina, jota suomalaiset muusikkokaverit olivat hehkuttaneet Helsingissä. Berliinissä sai heidän mukaansa elää vapaasti ja olla onnellinen.

Se oli toista kuin vakavien, urakeskeisten ja stressaantuneiden ihmisten suomalainen todellisuus.

Piippoa kiinnosti taiteen tekemisen loputtomalta tuntuvat mahdollisuudet kaupungissa.

Piippo oli soittanut Suomessa Gris-nimisessä yhtyeessä saksofonia, ja moni Berliinin-suomalaistuttu oli peruja niiltä ajoilta.

Piippo halusi mukaan suureen seikkailuun.

Kaupungista oli tullut eurooppalaisen, kokeellisen nykytaiteen keskus, ja ilmapiiri kiehtoi suomalaista taideopiskelijaa.

Taideakatemiassa meno näytti toisenlaiselta kuin Suomessa. Luennoilla sai polttaa, ja koulusta tuli mieleen ennemminkin Ateneum kuin Elannon vanha leipätehdas Sörnäisissä, jossa Suomen kuvataideakatemia toimi.

Suomessa kuvataidekenttä on kompakti ja ihmiset tuntevat toisensa. Taideopiskelijat saattoivat istui iltaa samassa pöydässä nykytaiteen museon johtajan kanssa, mutta Berliinissä ajatus tuntui utopialta. Siellä taidekenttä on hierarkkinen ja pirstaloitunut.

Ensimmäisenä vuonna asuntona toimi Piipon työhuone, joka oli entisessä tehtaassa.

Työ- ja asuintilan raja oli merkitty jeesusteipillä.

Töitä sai katsella “asunnosta”, mutta maalit jäivät “työhuoneen” puolelle.

Mutta aito, hehkutettu Berliini oli vielä löytämättä.

Olli Piippo, Berliini, 16.12.2019
Viimeiset hetket työhuoneella Kreuzbergissä. Piippo pakkaa kimpsut ja kampsut ja palaa Suomeen.Antti Haanpää / Yle

Berliini löytyi sisäpihoilta ja kellareista

Kaverien hehkutuksesta huolimatta “vapaa ja onnellinen Berliini” ei tuntunut aukeavan Piipolle. Ensimmäisen puolen vuoden aikana hän tunsi olevansa ulkopuolinen. Tunteeseen löytyi syy: Piippo huomasi viettävänsä aikaa pääasiassa suomalaisten “ekspattien”, eli ulkomailla väliaikaisesti asuvien suomalaisten seurassa.

Sen ei pitänyt olla matkan tarkoitus, kun Piippo tuli kaupunkiin Lonely Planetin Berliini-opas takataskussa.

Piippo päätti muuttaa kurssia ja kokeilla, miten pitkälle omat siivet kantaisivat.

Hän halusi tutustua paikallisiin ihmisiin. Muutos kannatti.

– Ehkä sellaisen puolen vuoden oleskelun jälkeen aloin tajuta kaupungin vapauden ja hienouden, Piippo muistelee.

Berliini ei löytynytkään suomalaisten seurasta, vaan kutsuista entisiin tehdashalleihin, sisäpihoille ja kellareihin, joiden ovien takaa löytyivät kaupungin kuumimmat bileet, bändit ja taidehappeningit.

Berliinissä asiat tehtiin itse, ja se viehätti Piippoa.

– Ihmisillä oli kova halu ja vapaus tehdä niin asioita, hän sanoo.

Myös soraääniä kuultiin. Pidempään Berliinissä asuneet väittivät, että paras ajanjakso oli jo takana. Se tapahtui muurin murtumisen jälkimainingeissa. Silloin kamat kannettiin sinne, missä juhlat haluttiin pitää. Ja jos joku tarvitsi kämpän, hän potkaisi oven sisään tyhjästä talosta.

Teknomusiikkiskene, vallatut talot, puoli-ilmaiset taiteilijoiden työtilat. Berlin happened already, Piipolle sanottiin.

Hän oli ihmeissään. Oliko todella näin?

Piiposta ei tuntunut siltä.

Olli Piipon teos, Berliini, 16.12.2019
Piippo maalaa raskaalla kädellä.Antti Haanpää / Yle

Kapinaa raharikkaiden Westendissä Espoossa

Piippo sytyttää jälleen uuden tupakan. Berliinissä se ei tunnu yhtään niin epäkorrektilta kuin Suomessa. Piipon mukaan kaupungissa syntyi kansanliike, kun tupakanpoltto haluttiin kieltää berliiniläisistä kulmakuppiloista. Berliiniläiset voittivat.

Pitkänhuiskea Piippo osaa poseerata viipyilevästi kameralle. Se on poikkeuksellista, sillä suurin osa kuvataiteilijoista inhoaa sitä, että heitä valokuvataan.

Piipossa piirre juontaa juurensa ehkä miehen muusikkomenneisyyteen. Gris tuli tunnetuksi viileän tyylikkäänä yhtyeenä, ja Piipon nykyolemus tukee yhä sitä mielikuvaa.

Teininä tilanne oli toinen. Tuleva kuvataiteilija pukeutui räikeästi ja piti irokeesia. Hänellä oli punkbändi veljensä kanssa. Se oli kapinaa myös vanhempia kohtaan. Ja koko sitä elämäntyyliä, jota ympäristö edusti. Piippo kasvoi Espoon Westendissä, joka tunnetaan raharikkaiden asuinalueena.

– Sitä yritti löytää oman identiteettinsä kieltämällä kaiken, mitä ympärillä oli. Myös yliampumisen kautta, Piippo toteaa.

Vielä Berliinin alkuvuosina Piippo tunsi olevansa kirkasotsainen ja kärkäs mies, joka tunsi tietävänsä kaiken maailmasta.

Nyt tunne on toinen, ja Piippo kertoo, että elinpiiri on supistunut huomattavasti siitä, mitä se oli vielä kymmenen vuotta sitten.

Voimakkaimmin siihen on vaikuttanut oman lapsen syntymä. Piippo erosi lapsen äidistä viisi vuotta sitten, mutta heillä on yhteishuoltajuus.

Olli Piippo, Berliini.
Berliini muuttui 12 vuodessa, samoin Olli Piippo. Antti Haanpää / Yle

Alussa koko Berliini oli Piipon leikkikenttä tai osteri, kuten hän itse sanoo.

Nyt elämä kuluu työhuoneen, tutun kahvilan, leipomon, kaupan ja pojan koulun välillä. Kun Piippo muutti Berliiniin, elämään kuuluivat baari- ja klubi-illat, yöelämä ja ulkona pörrääminen. Oma paikka piti löytää.

Piippo asuu eteläisessä Kreuzbergissä, kilometrin päässä työhuoneestaan.

Hän kävelee töihin.

Oman työnsä ohessa Piippo on sijoittanut rahojaan berliiniläiseen bistroon. Sen nimi on Wagner.

Gentrifikaatio työntää taiteilijoita poispäin

Kivenheiton päässä Piipon työhuoneesta sijaitsee Kreuzbergin sydän, Kottbusser Torin metroasema. Siellä on aamupäivällä ankea tunnelma.

Asemaa vastapäätä seisoo ikoninen, monikulmainen asuinkompleksi, jota on käytetty elokuvien kuvauspaikkana. Se symboloi Kreuzbergiä.

Paikka voisi olla Helsingin Kurvissa, mutta mittakaava on suurempi.

Metroaseman penkillä nuokkuu väsynyt päihteidenkäyttäjä, joka seuraa silmän raosta asemalaiturin tapahtumia.

Metrojunat tulevat ja menevät, ja sillan jatkeena seisovan metroaseman laituri täyttyy ihmisistä, jotka kiiruhtavat portaita alas kadulle. Olemme köyhemmän työläiskaupunginosan ytimessä, kuten Piippo seutua kuvailee.

Alue on ollut vuosia päihteidenkäyttäjien asuttama, ja se näkyy kaikkialla.

Aiemmin Piippo ei olisi uskaltanut mennä työhuoneelleen reittiä, jota nyt kuljemme.

Olli Piippo, Berliini, 16.12.2019
Kreuzbergin ikoninen asuinkompleksi.Antti Haanpää / Yle

– Kun tänne kömpi aamulla töihin, ihmisiä saattoi olla siinä piikittämässä, eikä kaikista voinut olla varma, olivatko he enää hengissä.

Alue on yhä rähjäinen, vaikka se on paljon siistimpi kuin 10 vuotta sitten. Gentrifikaatio on tehnyt tehtävänsä myös tällä seudulla. Ja turismi.

Se on tuonut Berliiniin paljon rahaa, mikä näkyy Piipon mukaan kaikkialla.

Vuokrat nousevat, ja taiteilijat lähtevät kaupungista tai siirtyvät yhä kauemmas keskustasta halvempien työtilojen perässä. “Vapaa ja onnellinen” Berliini siirtyy pikkuhiljaa Berliinin kehää kohti.

Kaupungin viehätys on Piipon mukaan liittynyt myös siihen, että taiteilijat ovat pystyneet asumaan keskustassa halpojen vuokrien ansiosta.

Se maailma on mennyttä.

Haastattelun aikana Piippo saa vuokranantajaltaan viestin, jossa kerrotaan, että työhuoneen vuokra nousee.

– Nyt on todella hyvä aika lähteä täältä, hän toteaa.

Poika vaikutti päätökseen

Piipolla on edessään muuttokuorman tilaaminen.

Mukaan lähtee työhuoneelta työvälineet ja paljon taidetta.

Osa siitä on järjestelty riveihin “elefanttien hautausmaalle”. Se tarkoittaa keskeneräisiä töitä, joita on työhuoneella todella paljon.

Piipon koko taiteilijanura on rakentunut Berliinissä.

Taakse jää Piipon ikioma kupla. Työhuone ja saman talon muut pohjoismaalaiset kollegat, kuten kuvataiteilija Marcus Eek, jonka kanssa Piippo on tehnyt monenlaisia taidetapahtumia eri puolilla Eurooppaa.

Muutosta tulee haastava, sillä Piippo on rakentanut kotinsa Berliiniin pysyvästi.

Kaikki hankinnat on tehty sen mukaan.

Piippo palaa Suomeen ennen kaikkea lapsensa takia. Päätöksen vaikutti tietysti myös nykyinen parisuhde. Piipon puoliso asuu ja työskentelee Suomessa, ja Helsingin ja Berliinin väli on tullut tutuksi.

– Totesimme, että tämä on ehkä turhan raskas tapa elää, Piippo sanoo.

Olli Piippo, Berliini, 16.12.2019
Piippo tietää jo, mitä hän haluaa tulevaisuudeltaan. Siihen liittyy myös Suomeen muutto.Antti Haanpää / Yle

Yksi muuton motiiveista on suomalainen koulutusjärjestelmä, ja Piippo haluaa poikansa suomalaiseen kouluun.

Poika on muuttanut hänen elämäänsä myös muuten. Piippo kertoo rauhoittuneensa ja saaneensa perspektiiviä elämään.

– Lapsen kautta sitä joutuu miettimään myös toisen ihmisen (lapsen) elämää.

Muutos on joka tapauksessa mittava, sillä Piippo oli pitkään sitä mieltä, ettei hän lähde Berliinistä mihinkään.

Suunnitelmien mukaan pojan olisi tarkoitus viettää puolet vuodesta äitinsä luona Berliinissä, ja puolet isän kanssa Suomessa.

Suomeen muuttoon vaikutti lopulta moni tekijä.

– Aloin arvioida uudestaan sitä, mitä minulle ja Berliinille on tapahtunut. Ja mitä tulevaisuudelta haluan, Piippo toteaa.

Silti paluu Suomeen pelottaa.

Helsinki on muuttunut rennommaksi kymmenessä vuodessa, mutta Berliiniä siitä ei saa kirveelläkään.

– Jännittää ja pelottaa se, miltä suomalainen mentaliteetti tuntuu sitten, kun elää ja asuu Suomessa.