Puijon portaiden uudet valot ovat olleet aika ajoin rikki, voi johtua osin ilkivallasta

Portaisiin asennettiin valot marras-joulukuussa.

ilkivalta
Puijon torni ulkoa.
Puijon tornin äärelle vievien portaiden valaistus ei kaupungin mukaan toimi, koska alueella on tehty ilkivaltaa.Matti Myller / Yle

Kuopiossa Puijon kuntoiluportaiden uuden valaistuksen toimivuudessa on ollut ongelmia joulun jälkeen.

Kaupungin tiedotteen mukaan valoihin on tehty ilkivaltaa useamman kerran joulun ja uudenvuoden välillä.

Valvoja Mika Venäläinen kertoi kuitenkin perjantaina, että valot on saatu korjattua mutta ne eivät välttämättä toimi niin kuin pitäisi. On kuitenkin epäselvää, johtuvatko ongelmat ilkivallasta vai jostain muusta.

Kaupunki pyytää ilmoittamaan kaikista ilkivaltahavainnoista poliisille.

Vihjeet voi ilmoittaa Itä-Suomen poliisin vihjepuhelinnumeroon 0295 415 232 tai sähköpostilla osoitteen vihjeet.ita-suomi(@)poliisi.fi.

Puijon portaisiin asennettiin uusi valaistus marras-joulukuussa.

Savon Sanomat (siirryt toiseen palveluun) kertoi ensimmäisenä, että valot toimivat jälleen.

Uutista päivitetty kello 14:59: Valvoja Mika Venäläisen mukaan valot toimivat ainakin perjantaiaamuna eikä ole selvää, johtuvatko ongelmat täysin ilkivallasta.