Mikkelin kaupunginorkesterin kuulijamäärä nousi tuhansilla

Orkesteria kävi vuonna 2019 kuulemassa yli 5000 ihmistä enemmän kuin edellisvuonna.

Mikkeli
Vanhukset kuuntelevat kaupunginorkesterin konserttia.
Arkistokuva. Graanin palvelutalon asukkaat kuuntelevat Mikkelin kaupunginorkesterin konserttia. Susanna Pekkarinen / Yle

Mikkelin kaupunginorkesterin kuulijamäärä nousi viime vuonna merkittävästi. Orkesteria kävi katsomassa ja kuntelemassa viime vuonna lähes 18 800 ihmistä, kun edellisvuonna kuulijamäärä oli hieman yli 13 500. Orkesteri esiintyi vuonna 2019 yhteensä 79 tapahtumassa.

Viime vuonna orkesteri äänitti Mikaelissa kaksi levyä, joista toinen taltioitiin yhdessä Orffit-lastenmusiikkiyhtyeen kanssa.

Maksullisten kausikonserttien lisäksi orkesteri esiintyi useissa ilmaiskonserteissa eri puolilla maakuntaa esimerkiksi kouluissa ja palvelukodeissa.

Orkesterimusiikin suosion kasvu näkyy myös tämän kevään konserttilippujen ja kausikorttien myynnissä.