1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Uusikaupunki

Luonnon köyhtymistä hillitään miljoona-ohjelmalla – "Luonnonsuojelun resurssit ovat paremmat kuin koskaan"

Valtion rahalla ennallistetaan soita, raivataan lintuvesiä ja kunnostetaan perinnemaisemia.

Uusikaupunki
Retkeilijöitä Uudenkaupungin metsässä.
Uudenkaupungin metsään lähtivät kaupunginpuutarhuri Saija Peltola (vas), kaupunginarkkitehti Leena Arvela-Hellen sekä Uudenkaupungin ympäristöyhdistyksen puheenjohtaja Antti Karlin.Lassi Lähteenmäki / Yle

Demarivetoisen hallituksen uusi Helmi-ohjelma (siirryt toiseen palveluun) pyrkii suojelemaan uhanalaisia elinympäristöjä. Yli 40 miljoonan euron ohjelma on juuri alkanut. Parhaillaan rekrytoidaan uutta väkeä. Varsinais-Suomen Ely-keskus on saamassa viisi tai kuusi uutta tekijää.

– Luonnonsuojelun resurssit ovat paremmat kuin koskaan, hehkuttaa yksikön päällikkö Olli Mattila Ely-keskuksesta.

Monivuotisen Helmi-ohjelman tavoitteena on pysäyttää luonnon köyhtyminen. Suojelun kohteina ovat lintuvedet, suot, kosteikot, rannat ja perinnemaisemat. Luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkain osa on Mattilan mukaan juuri näissä elinympäristöissä.

– Me hankimme alueita ja haemme niille rauhoituksia. Teemme hoitosuunnitelmia, ennallistamme soita ja kunnostamme lintuvesiä, Mattila luettelee.

Metso sai myös lisärahoitusta

Helmi-ohjelman lisäksi lisärahoitusta saatiin tälle vuodelle Metso-ohjelman markkinointiin ja maan hankintaan. Elyn Olli Mattilan mukaan yksityiset maanomistajat ja myös kunnat ovat olleet aiempaa kiinnostuneempia suojelemaan metsiään Metso-ohjelman kautta.

Esimerkiksi Uudenkaupungin saarissa on noin sata hehtaaria Metsoon soveltuvaa metsää. Uudenkaupungin ympäristöyhdistys on tehnyt aloitteen metsien suojelemiseksi. Kaupungin on määrä ottaa asiaan kantaa lähiviikkoina. Myös Salo on käynyt neuvotteluja metsiensä suojelusta Metson kautta.

Metso-ohjelmassa yksityinen maanomistaja saa valtiolta korvauksen, kun hän suojelee luontoarvoiltaan arvokkaan metsän määräajaksi. Kun suojelua hakee kunta, kohde pysyy suojelussa pysyvästi.

Lue lisää:

Luonnon monimuotoisuus näkyy hallitusohjelmassa isommin kuin koskaan – mutta ei tarpeeksi: "Mittakaava ei ole riittävä, jotta monimuotoisuustavoitteet voidaan saavuttaa edes 30 vuodessa"

Lue seuraavaksi