Rumpalien parhaimmistoon luettu Rush-yhtyeen Neil Peart on kuollut

Peart on listattu kaikkien aikojen neljänneksi parhaaksi rumpaliksi.

The Rush
Rush-yhtyeen rumpali Neil Peart soittamassa rumpuja konsertissa Helsingissä.
Rush-yhtyeen rumpali Neil Peart soittamassa Helsingissä kesäkuussa 2013.Roni Rekomaa / Lehtikuva

Kanadalaisen Rush-yhtyeen rumpali ja sanoittaja Neil Peart on kuollut syöpään 67-vuotiaana, yhtye kertoo Twitterissä. Se kertoi Peartin sairastaneen aivosyöpää kolme ja puoli vuotta.

Rocklehti Rolling Stone (siirryt toiseen palveluun) on listannut Peartin kaikkien aikojen neljänneksi parhaaksi rumpaliksi. Hän tuli tunnetuksi teknisesti taitavana soittajana, jonka live-esiintymiset olivat vimmaisia.

Rush perustettiin vuonna 1968, ja Pear liittyi yhtyeeseen vuonna 1974. Hän soitti yhtyeen kanssa 45 vuotta. Rush teki viimeisen kiertueensa vuonna 2015.

Rush pääsi Rock and Roll Hall of Fameen vuonna 2013. Rush myi pelkästään Yhdysvalloissa 25 miljoonaa albumia.

Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat muiden muassa The Spirit of Radio ja Tom Sawyer.

Lähteet: AFP