Nigerissä liki 90 sotilasta kuoli jihadistien hyökkäyksessä sotilasleiriin

Kyse on verisimmästä hyökkäyksestä Nigerin armeijaa vastaan sen jälkeen, kun ääri-islamistien väkivalta alkoi levittäytyä Nigeriin naapurimaa Malista vuonna 2015.

Niger
Niger Inates kartta.
Yle Uutisgrafiikka / Derrick Frilund

Länsiafrikkalaisessa Nigerissä liki 90 sotilasta kuoli jihadisteiksi epäiltyjen hyökättyä sotilasleiriin, kertoi maan hallitus sunnuntaina.

Hyökkäys tapahtui torstaina, ja alun perin kuolleita sotilaita kerrottiin olleen 25.

Maahan on julistettu kolmen päivän suruaika tapauksen johdosta.

Raskaasti aseistetut hyökkääjät saapuivat autoilla ja moottoripyörillä ja iskivät maan länsiosassa olevaan sotilasleiriin torstaina iltapäivällä Suomen aikaa. Nigerin hallituksen mukaan myös 77 hyökkääjää kuoli.

Kyse on verisimmästä hyökkäyksestä Nigerin armeijaa vastaan sen jälkeen, kun ääri-islamistien väkivalta alkoi levittäytyä Nigeriin naapurimaa Malista vuonna 2015.

Torstain isku tapahtui samalla Tillaberin alueella, jossa 71 Nigerin sotilasta kuoli joulukuussa hyökkäyksessä, jonka tekijäksi ilmoittautui terroristijärjestö Isis.

Lisää aiheesta:

Yli 70 sotilasta kuoli iskussa sotilastukikohtaan Nigerissä

Lähteet: AFP