1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Rauma

Rauman kiistelty kauppakeskus etenemässä rakentamisvaiheeseen

Kiinteistöyhtiö haluaisi aloittaa kauppakeskuksen rakentamisen ennen kuin lupapäätös saavuttaa lainvoiman.

Rauma
Rauman kauppakeskuksen havainnekuva
Rauman kauppakeskuksesta on tulossa kaksikerroksinen.Rauman kaupunki

Vanhan Rauman kupeeseen suunniteltu kauppakeskus on etenemässä rakentamisvaiheeseen. Kauppakeskuksen rakennuslupahakemus on tiistaina ympäristö- ja lupalautakunnan käsiteltävänä.

Kiinteistöyhtiö Kiinteistö Oy Tarvontori toivoo, että se saisi aloittaa rakentamisen ennen kuin lupapäätös saavuttaa lainvoiman. Esityksenä lautakunnalle on, että rakentamis- ja aloituslupa myönnetään.

Myös museovirasto puoltaa

Myös museovirasto puoltaa rakennusluvan myöntämistä, sillä kauppakeskuksen ulkomuotoon on tullut toivottuja muutoksia. Museovirasto edellytti aiemmassa lausunnossaan kauppakeskuksen voimakkaampaa liittymistä Vanhaan Raumaan Varsinkin Valtakadun ja Kanalinrannan kulmauksen sisäänkäynti on nyt näkyvämpi ja suuntautuu selkeämmin kohti Vanhaa Raumaa.

Uudesta kauppakeskuksesta tulee 2-kerroksinen. Siinä on kaksi osaa, joiden välissä on lasinen pääsisäänkäynti. Julkisivut käsitellään säänkestävällä teräksellä. Autojen parkkipaikat sijoittuvat rakennuksen katolle ja linja-autoasema Ajurinkadun päähän.

Lue seuraavaksi