Jari Ehrnroothin kolumni: Jokaiselle kuuluu jakamaton ihmisarvo, mutta mitä se ihmisarvo on?

Jokaisen yksilön moraalista vastuullisuutta edellyttää valinnan vapaus. Siksi jokaiselle annetaan jakamaton ihmisarvo, kirjoittaa Jari Ehrnrooth.

ihmisarvo
Kuvassa kolumnisti Jari Ehrnrooth.
Laura Railamaa / Yle

Kysyn itseltäni, mikä on keskeisin käsite 2020-luvun poliittisessa ja älyllisessä elämässä?

Viidessäkymmenessä vuodessa on tapahtunut iso harppaus. Kaikkein pyhin ei enää ole Jumala, vaan Ihminen.

Väitteen pitävyyttä voi testata kiistämällä julkisessa keskustelussa Jumalan arvon ja armon. Kukaan ei hätkähdä saati hermostu.

Mutta kyseenalaistapa ihmisarvo, niin saat kimppuusi kaikki – oikealta, vasemmalta ja keskeltä. Pian muutut epäihmiseksi niiden silmissä jotka kiihkeimmin ihmisyyttä puolustavat.

Oikea vastaus on siis jokaiselle kuuluva jakamaton ihmisarvo.

Olkoon poliittisen kuohunnan aiheena maahanmuutto, ilmastonmuutos tai tekoäly, hyvinvointivaltion uudistaminen, Lähi-idän konflikti tai ihmissalakuljetus, Venäjä, Kiina tai islam, talouskasvu tai eriarvoisuuden kasvu, kohta joku alkaa täristä ja ravistaa ässän hihastaan: Onko tällainen politiikka enää ihmisarvon mukaista? Kuumassa keskustelussa herkästi unohtuu, kuinka hataralla perustalla ihmisarvon käsite seisoo.

Me niin kovasti haluaisimme olla mittaamattoman arvokkaita pelkästään olemalla olemassa, mutta sen jälkeen kun paljastui, että Luoja ei oikeasti luonut meitä, on ihmisarvo jäänyt vaille ihmisluonnossa annettua vankkaa perustaa. Ihmisyyden kaikkein pyhin on pikemminkin tyhjä tila, jossa me tutkimme itseämme vapaasti.

Kun katson peiliin tai toisen ihmisen silmiin, järkeni alkaa etsiä jotakin häilyväistä satunnaisuuksista riippumatonta.

Mutta mitä tai mikä se voisi olla?

Luonnonpyhittäjät ovat vielä suuremmissa vaikeuksissa oman ihmiskäsityksensä kanssa. Ensin he sanovat, että ihminen uhkaa tuhota luonnon. Sitten he sanovat, että ihmisen on pelastettava luonto, koska hän on osa luontoa.

Kaikki nämä lujat uskomukset mahtuvat samaan ihmiskäsitykseen jollakin minulle tuntemattomalla viherlogiikalla.

Jos ihmisarvon perusta olisi siinä, että ihminen on osa luontoa, niin silloin tietysti kaikilla luonnon olioilla olisi sama arvo kuin ihmisellä.

Kun tulee puhe ihanneyhteiskunnasta, luonnon itseisarvoisuudelle alistettu ihmiskäsitys muuttuu yhä hämmentävämmäksi. Ensin ihmisarvo on niin ehdottoman pyhä, että jokaisen ihmisen on saatava kansalaispalkkaa pelkästään olemassaolonsa ansiosta, mutta kohta jo muistutetaan, ettei ihminen ole yhtään sen arvokkaampi kuin valas, hyeena, hevoskärpänen tai paju.

Jos ihmisarvon perusta olisi siinä, että ihminen on osa luontoa, niin silloin tietysti kaikilla luonnon olioilla olisi sama arvo kuin ihmisellä. Pitäisikö siis kaloille antaa äänioikeus?

Toisen maailmansodan jälkeinen kansainvälinen humaani järjestys perustuu ihmisoikeuksien yleismaailmalliseen julistukseen (siirryt toiseen palveluun) vuodelta 1948. Sen ensimmäinen artikla sanoo, että jokaiselle ihmiselle on syntymässä annettu vapaus, järki ja omatunto. Näiden nojalla jokaiselle ihmiselle sitten kuuluvat paitsi vapausoikeudet myös oikeus koulutukseen, terveydenhoitoon, asuntoon ja muihin hyvän elämän edellytyksiin.

Jos ihmislapsi jää apinoiden kasvatettavaksi, hänestä tulee apinoiden kaltainen. Mitään syntymässä annettua ihmisolemusta ei siis ole.

Eleanor Rooseveltin johtama toimikunta laati tämän Yhdistyneiden Kansakuntien perustuslain. Sillä on vaikutusvaltaa niin kauan kuin uskomme, että on olemassa kaikille ihmisille annettu ihmisolemus, kuten ensimmäinen artikla väittää. Kehitys ihmistieteissä ja filosofisessa antropologiassa on kuitenkin kulkenut toiseen suuntaan. Jos ihmislapsi jää apinoiden kasvatettavaksi, hänestä tulee apinoiden kaltainen. Mitään syntymässä annettua ihmisolemusta ei siis ole.

Kukapa sen olisikaan antanut, jos ihmisen Luojaa ei ole ja homo sapiensin lajiominaisuudet eivät sitä sisällä.

Näin ihmisarvon perusta häviää ja ihmisoikeuksien julistus seisoo tyhjän päällä. Se on ja pysyy vain jos me tahdomme niin.

Alakaneen vuosikymmenen pääkäsite ei siis olekaan horjumaton ja pyhä vaan yhteiskunnallisesti välttämätön ja perustava yksilönvapauteen perustuvassa tasavallassa.Koska jokainen omistaa elämänsä, on jokaiselle annettava sama perusarvo.

Ihmisarvo on perustuslaissa ihmiselle annettu panttaamaton ja kulumaton arvopääoma, joka takaa tasaveroisen aseman suhteessa kaikkiin muihin vapaisiin yksilöihin.

Mutta mutta. Tärkein kysymys on yhä vastaamatta. Onko meissä jokin vain ihmiselle erityinen ominaisuus, jonka vuoksi perustuslaki ja ihmisoikeuksien julistus turvaavat ihmisarvon koskemattomuuden?

Minusta ainoaksi mahdollisuudeksi jää yksilön vapaus, joka on kaikkien arvojen lähtökohta. Me toivomme ja uskomme, että ihmiset voivat kyetä moraalisen vastuullisuuden edellyttämään valinnan vapauteen ja siksi jokaiselle annetaan jakamaton ihmisarvo.

Näin yhteinen uskomme vapauden kykyyn on korvannut uskomme ihmisyyden Luojaan.

Sen on riitettävä, sillä muuta yhteistä meillä ei ole.

Jari Ehrnrooth

Kirjoittaja on kirjailija ja filosofisesti suuntautunut kulttuurin tutkija. Hän on kulttuurihistorian ja sosiologian dosentti. Syntyi Koitereella, kirjoittaa Munkkiniemessä, juoksee Keskuspuistossa. Palautetta kirjoittajalle voi lähettää myös suoraan osoitteeseen palaute.ehrnrooth@gmail.com (siirryt toiseen palveluun)

Kolumnista voi keskustella 14.1. klo 23.00 asti.