Kuopion kouluhyökkäyksen oikeuskäsittely siirtyy – epäillyn miehen mielentilatutkimuksen odotetaan valmistuvan vasta kesällä

Itä-Suomen syyttäjänvirasto on hakenut syytteennostamisajan pidentämistä, sillä esitutkinta ei ole vielä valmis.

Kuopion koulusurma
Pohjois-Savon käräjäoikeus videoyhteys sairaalaan
Epäilty osallistui lokakuussa järjestettyyn vangitsemisvaatimuksen käsittelyyn videoyhteyden välityksellä.Sami Takkinen / Yle

Pohjois-Savon käräjäoikeus määräsi joulukuussa Kuopion kouluhyökkäyksestä epäillyn miehen mielentilan tutkittavaksi.

Mielentilatutkimuksen tekevät Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen oikeuspsykiatriset asiantuntijat. He selvittävät, oliko epäilty rikoksentekohetkellä täydessä ymmärryksessä eli syyntakeinen, vai ymmärrystä vailla, eli syyntakeeton.

Syytteen nostamispäiväksi ilmoitettiin syksyllä 13.2.2020.

Pohjois-Savon käräjäoikeuden laamanni Juha Nieminen kertoo, että he ovat saaneet syyttäjänvirastosta hakemuksen syytteennostamisajan pidentämiseksi.

Päätöstä ei ole vielä kuitenkaan tehty.

– Tällä hetkellä arvioidaan, että mielentilatutkimus valmistuu vasta loppukeväästä ja siihen saadaan kesän aikana loppulausunnot, sanoo Nieminen.

Itä-Suomen syyttäjänviraston apulaispäällikkö kihlakunnansyyttäjä Ulla Oinonen kertoo, että hakemus syytteennostamisajan pidentämiseksi tehtiin, koska esitutkinta ei ole valmis.

– Mielentilatutkimus on osa esitutkintaa. Asian käsittely näillä näkymin siirtyy. Odotamme käräjäoikeuden päätöstä hakemukseen, sanoo Oinonen.

Mielentilatutkimus saa mielenterveyslain mukaan kestää korkeintaan kaksi kuukautta. THL voi myöntää tutkimukselle perustellusta syystä jatkoaikaa enintään kaksi kuukautta.

Mielentilatutkimus ei ala heti käräjäoikeuden määräyksestä.

– Kestää yleensä muutaman viikon, ennenkuin päästään aloittamaan. Ei ole poikkeksellista, että jatkoaikaa myönnetään, mutta selvä enemmistö saadaan kahdessa kuukaudessa tehtyä, sanoo THL:n ylilääkäri Petteri Joelsson.

Tukitoimet jatkuvat edelleen

Savon ammattiopisto sai valtiolta 400 000 euron avustuksen kouluhyökkäyksen jälkihoitoon. Rahat on käytettävä kevääseen 2023 mennessä.

Avustusta on käytetty tähän mennessä muun muassa väistötilojen järjestämiseen ja uusiin tiloihin siirtymiseen. Savon ammattiopisto sulki kauppakeskus Hermanissa sijainneet toisen kerroksen opetustilat, joissa kouluhyökkäys tapahtui.

Työntekijöille ja opiskelijoille on tarjottu tukitoimia työterveyden kautta.

– Tukitoimia jatketaan niin kauan kuin tarvitsee, sanoo Sakkyn tulosaluejohtaja Timo Lampinen.

Kuopiossa syksyllä 2019 tapahtunutta kouluhyökkäystä tutkitaan murhana, murhan yrityksinä ja törkeänä vahingontekona. Törkeä vahingonteko liittyy paikalla sytytettyyn tulipaloon. Hyökkäystä tutkitaan myös törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmisteluna.

Kouluhyökkäyksessä kuoli nainen ja loukkaantui kymmenen ihmistä. Yksi loukkaantuneista on epäilty, joka haavoittui poliisin luodeista.

Lue myös:

Kuopion kouluhyökkäyksen epäilty vangittiin todennäköisin syin epäiltynä murhasta ja 9 murhan yrityksestä – KRP ei usko, että teko oli taustaltaan terroristinen

Mielentilatutkimus yrittää etsiä ihmisen todellisen luonteen – apuna jopa neuvolakortti ja synnytyskertomus

Johtaja Heikki Helve oli työmatkalla, kun tieto hyökkäyksestä tuli – näin Kuopion kouluiskun kriisihoito eteni