Nautatilojen salmonellatartunnat saatu pääosin kitkettyä – taudinaiheuttaja ei ole selvinnyt

Viime vuonna salmonellatapauksia oli poikkeuksellisen runsaasti pohjalaismaakunnissa ja koko maassa.

salmonella
Lehmiä syömässä heinää pellolla.
Ulkomaiset rehut, haittaeläinten ulosteet rehussa tai ulkomailta tuodut teurasjätteet – näitä kaikkia epäillään lisääntyneiden tilatartuntojen syyksi.Niklas Gabrielsson / Yle

Pohjalaisilla nautatiloilla viime syksynä havaitut salmonellatapaukset on saatu lähes taltutettua.

Vielä viime syksynä ainakin kolmella eteläpohjalais- ja kahdella keskipohjalaistilalla taisteltiin tartuntoja vastaan. Koko vuonna tautia löytyi yli 15 pohjalaiselta maito- ja karjatilalla.

Salmonella on viime ja toissa vuonna selvästi lisääntynyt nautatiloilla. Viime vuoden tapauksista valtaosa löytyi pohjalaismaakunnista. Molempina vuosina todettiin koko maassa reilut 25 tautitapausta.

Sitä ennen 2010-luvulla tiloilla havaittiin vuosittain vain 10–15 tartuntaa.

Tartuntojen syy ei ole selvinnyt

Valtaosassa tapauksista taudinaiheuttaja on jäänyt hämärän peittoon, mutta yleisin epäilyjen kohde on haittaeläimen saastuttama rehu. Viime lokakuussa naakkojen epäiltiin aiheuttaneen tartuntoja Etelä-Pohjanmaalla.

Ruokaviraston tietojen mukaan viime vuoden nautatapauksista vain yhden tilan rehunäytteestä löytyi salmonellaa.

Tällä hetkellä koko maassa viisi nautatilaa on vielä aluehallintoviraston päätöksellä karanteenissa salmonellan vuoksi. Näistä yksi sijaitsee Länsi- ja Sisä-Suomen, yksi Lounais-Suomen ja kolme Pohjois-Suomen Avin alueella.

Salmonellasaneeraus voi olla tilalle työläs ja pitkäkin prosessi. Tilojen puhdistaminen voi viedä kuukausia ja kustannukset voivat nousta.

Ainakin osa viime vuoden tartunnoista saatiin taltutettua tiloilla melko nopeasti, noin 2–4 kuukaudessa tartunnan toteamisesta, kerrotaan Ruokavirastosta.

Salmonellaa kitketään parhaillaan myös keskipohjalaisilta tiloilta – Kannuksessa todettu tänä vuonna jo kolme tapausta

Salmonella on yleistynyt nautatiloilla – Ruokavirasto aikoo selvittää miksi