Vain muutama työntekijä siirtyi lakkautetulta Kiteen sahalta Varkauteen – muutto työn perässä toiselle paikkakunnalle vaatii sopeutumista

Stora Enso sulki Kiteen sahansa vuodenvaiheessa ja keskitti kuusisahatavaran tuotannon Varkauteen.

Stora Enso
Prosessinhoitaja Antti Liimatainen tarkkailee sahatavaralinjastoa Varkauden sahalla.
Prosessinhoitaja Antti Liimatainen on yksi lakkautetulta Kiteen sahalta Varkauteen siirtyneistä Stora Enson työntekijöistä.Antti Karhunen / Yle

Soini Muukkonen, 59, työskenteli Stora Enson Kiteen sahalla peräti 40 vuotta. Se on lähes yhtä pitkä aika kuin kyseinen saha oli ylipäätään olemassa.

Viime syksynä elämä Kiteellä kuitenkin muuttui, kun Stora Enso pani pönkän sahan oveen, ja keskitti kuusisahatavaran tuotantonsa Varkauteen.

Muukkonen ei jäänyt asiaa surkuttelemaan. Hän pakkasi tavaransa ja muutti vaimonsa kanssa työn perässä Varkauteen.

Entä mitä jäi Kiteelle?

– Mitä nyt 59 vuoteen voi jäädä: kaikki. Mutta jatketaan elämää täällä, Muukkonen sanoo ja hymyilee.

Prosessinhoitaja Soini Muukkonen tarkkailee sahatavaralinjastoa Varkauden sahalla.
Prosessinhoitaja Soini Muukkonen työskenteli Kiteen sahalla 40 vuotta, mutta ei halunnut vielä eläkkeelle.Antti Karhunen / Yle

"Haluan tehdä töitä"

Kiteen sahan sulkeminen merkitsi töiden loppumista runsaalta 70 työntekijältä. Heistä kolmisenkymmentä kävi lokakuussa tutustumiskäynnillä Varkauden sahalla, mutta vain yhdeksän päätti siirtyä töihin 170 kilometrin päähän Kiteeltä.

Prosessinhoitajana toimiva Muukkonen olisi päässyt eläkeputkeen, mutta ei sitä halunnut.

– Eläkeputki ei ole minun kohdallani hyvä. Haluan tehdä töitä.

Töitä halusi tehdä myös Antti Liimatainen, 43, joka työskenteli huonekaluteollisuudessa ennen sahalle menoa.

Paluu huonekalujen pariin oli yksi vaihtoehto, mutta parempi palkka ja lomaetujen säilyttäminen saivat siirtymään Varkauden sahalle.

– Jos itse haluaa sopeutua, niin sitä sopeutuu. Ei auta jäädä itkemään paikalleen, vaan on mentävä muutosten mukana, Liimatainen tuumii.

Prosessinhoitaja Antti Liimatainen tarkkailee sahatavaralinjastoa Varkauden sahalla.
Antti Liimataisen perhe asuu vielä toistaiseksi Kiteellä.Antti Karhunen / Yle

Työpaikan menetys lisää muuttohalukkuutta

Muukkosen ja Liimataisen tekemä ratkaisu on kuin suoraan Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tuoreesta tutkimuksesta (siirryt toiseen palveluun). Sen mukaan työpaikan menetys lisää jopa 80 prosentilla muuttoalttiutta.

Työttömäksi jääneet myös osoittavat, että vaihtamalla voi panna paremmaksi. Asuinpaikkaa vaihtaneet työllistyivät tutkimuksen mukaan huomattavasti todennäköisemmin kuin ne, jotka jäivät alueelle. Myös palkka saattaa muuton myötä kasvaa.

Muuttohaluja hillitseviä tekijöitä ovat puolestaan ystävät ja vaikeus saada asunto myydyksi. Muukkoselle ja Liimataiselle nämä ovat tuttuja asioita.

– Pahinta on, että ystävät jäävät Kiteelle, mutta saahan täältä ystäviä, Muukkonen arvelee.

Liimataiselta jäivät Kiteelle myös perhe ja talo, joita hän näkee nykyisin viikonloppuisin.

– Myyminen voi olla hankalaa. Jos lahjoittaa, ja antaa vähän remonttirahaa, niin varmasti pääsee eroon, hän nauraa.

Varkauden tuotanto aiotaan lähes kaksinkertaistaa

Varkauden sahan tehtaanjohtaja Jaakko Huovinen pitää yhdeksän työntekijän siirtymistä Kiteeltä Varkauteen hyvänä tuloksena. Hän oli etukäteen ajatellut, että yksityisasioiden järjestäminen olisi voinut verottaa tulijoiden määrää vieläkin enemmän.

– Uudet henkilöt ovat tulleet varsin hyvällä asenteella, hän kiittelee.

Huovisen mukaan myös Varkauden sahalla on tulossa muutoksia. Sahan tuotanto aiotaan kuluvan vuoden aikana nostaa kahteen vuoroon.

– Tuotanto tulee liki kaksinkertaistumaan tämän vuoden aikana. Henkilöstömäärää tullaan lisäämään noin 20–25 henkilöllä.

Varkaudesta viedään puutuotteita 36 eri maahan, kun taas kotimarkkinoille tuotteista päätyy vain viidesosa. Huovisen mukaan yhtiössä seurataan, miten sahatavaramarkkinat jatkossa kehittyvät.

– Tarpeen mukaan lisätään tuotantoa vielä lisää.

Varkauden sahan tehtaanjohtaja Jaakko Huovinen
Tehtaanjohtaja Jaakko Huovinen on tyytyväinen, että Kiteeltä siirtyi yhdeksän työntekijää Varkauden sahalle.Antti Karhunen / Yle

Sahan naapurissa on Stora Enson pakkauskartonkitehdas, jossa alkoivat joulukuussa yt-neuvottelut. Ne voivat johtaa enimmillään 40 henkilötyövuoden vähentämiseen.

Entä milloin Liimataisen perhe siirtyy Varkauteen? Antti Liimataisen mukaan paljon riippuu sahatavaramarkkinoista, mutta muitakin ehtoja on.

– Perhe voisi muuttaa tänne, jos töitä olisi varmasti pidemmäksi aikaa, vaimo saisi täältä töitä, ja jos talon saisi myytyä.