1. yle.fi
  2. Uutiset

Reposaaren silakkayhtiö odottaa yhä ympäristölupaa

Laitosluvan lajittelu- ja fileointiyritys on saanut. Ympäristöluvan pitäisi toimitusjohtajan mukaan tulla piakkoin.

ympäristöluvat
En massa döda strömmingar i en hög på ett rostfritt bord.
Reposaaren uusi silakkayhtiö toimittaa silakkaa vähittäiskauppaan ja kalanjalostajille.Amanda Vikman/YLE

Reposaareen perustettu kala-alan lajittelu- ja fileointilaitos odottaa yhä ympäristölupaa.

Yritys sai laitosluvan viime viikolla Pori kaupungilta. Myös rekrytointeja on tehty.

– Viisi henkilöä on palkattu, joista kaksi on tällä hetkellä töissä. Loput tulevat töihin sitten, kun toiminta saadaan käyntiin, sanoo Reposaaren Lajittelu ja Filetointi Oy:n toimitusjohtaja Erik Lomppi.

Toiminta käyntiin lähiviikkojen aikana

Toimitusjohtaja Erik Lomppi uskoo, ettei ympäristöluvassa kestä enää kauaa. Lähiviikkojen aikana käynnistynee ainakin koetoiminta.

– Muutamia laitepuutteita on vielä.

Uuden yrityksen osakkaiden joukossa ovat kalayhtiö Hätälä Oy, Selkämeren Jää Oy:n tytäryhtiö Oy Omega Shipping Ab sekä puolikymmentä merikalastusta harjoittavaa yritystä.

Aiheesta aiemmin:

Porin Reposaareen uusi silakkayhtiö: "Ensimmäisenä vuotena käsitellään miljoona kiloa kalaa"

Lue seuraavaksi