Syyttäjä vaatii Sipulikanavan perustajalle selvästi kovempaa rangaistusta – "Tällaiset henkilöt mahdollistavat sen, että kuka tahansa voi ryhtyä huumekauppiaaksi pienellä riskillä"

Puolustus kiistää rikokset ja sanoo, että foorumia ylläpidettiin harrastusmielessä.

Sipulikanava
Työpisteet näyttönäkymä sulkemisen jälkeen.
Syyttäjän mukaan mies kehitti sivuston toimintaa jatkuvasti moderoimalla keskustelua ja luomalla uusia osioita maantieteellisille alueille.Tulli

Helsingin hovioikeudessa alettiin maanantaina käsitellä merkittävänä huumeiden kauppapaikkana toimineen sivuston, Sipulikanavan perustajan syytteitä. Erikoissyyttäjä Anna-Riikka Ruuth katsoo miehen syyllistyneen törkeään huumausainerikokseen ylläpitäessään ja kehittäessään sivustoa noin kolmen ja puolen vuoden ajan.

Vuosien 2014–2017 aikana Sipulikanavalla välitettiin syyttäjän mukaan muun muassa yli seitsemän kiloa amfetamiinia, noin 2 800 kappaletta ekstaasitabletteja ja yli kuusi kiloa marihuanaa. Yli 1,8 miljoonasta julkaistusta viestistä noin 70 prosenttia koski huumeita, Ruuth sanoi.

Syyttäjän mukaan mies kehitti sivuston toimintaa jatkuvasti moderoimalla keskustelua ja luomalla uusia osioita maantieteellisille alueille. Syyttäjä pitää miehen toimintaa huumeiden välittämisenä ja vaatii, että oikeus katsoo teot törkeäksi huumausainerikokseksi pelkkien avunantojen sijaan.

Syytetty kiistää syytteet.

Syyttäjä: Netin myötä huumekauppa levinnyt laajemmalle

Syyttäjä Ruuth vetosi aamupäivän asiaesittelyssään muun muassa nettihuumekaupan volyymin kasvuun. Käyttäjistä jo lähes puolet hankkivat aineensa netistä, Ruuth sanoi. Netin ansiosta huumekauppa on syyttäjän mukaan myös laajentunut yhä pienemmille paikkakunnille ja lisäksi Tor-verkon anonyymiys tekee huumekaupasta tekijöille riskittömämpää ja viranomaisille vaikeaa puuttua.

– Juuri tällaiset henkilöt mahdollistavat sen, että kuka tahansa voi ryhtyä huumekauppiaaksi pienellä riskillä, syyttäjä Ruuth sanoi.

Sittemmin viranomaisten sulkema Sipulikanava toimi salatussa Tor-verkossa. Tor-verkko, johon ei pääse tavallisella nettiselaimella, salaa käyttäjänsä sijainnin ja henkilöllisyyden.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime vuoden helmikuussa sivustoa ylläpitäneen tietotekniikka-alan ammattilaisen kolmen vuoden ja neljän kuukauden vankeuteen. Käräjäoikeuden mukaan Sipulikanava mahdollisti helpon keinon myydä ja hankkia huumeita täysin anonyymisti ja foorumilla oli merkittävä vaikutus huumausaineiden leviämiseen Suomessa.

Mies tuomittiin käräjillä seitsemästä avunannosta törkeään ja 11 avunannosta perusmuotoiseen huumausainerikokseen.

Puolustus: Sivusto luotiin anonyymiä keskustelua varten

Miehen puolustus on syyttäjän kanssa hyvin eri linjoilla.

– Lain tarkoittamaa välittämistä tai avunantoa ei ole tapahtunut, vaikka ostaja olisi saanut myyjän yhteystiedot Sipulikanavalta, sanoi syytetyn asianajaja Merja Annala.

Puolustuksen mukaan Sipulikanavaa ei ollut luotu huumekauppaa, vaan anonyymiä keskustelua varten. Annala korosti, että sen käyttäminen on ollut täysin laillista.

– Sipulikanavan luominen, kehittäminen ja ylläpitäminen oli ammatillinen ja tekninen haaste ja miehen harrastus.

Puolustuksen mukaan sivuston luomisen aikaan syytetty ei voinut tietää, millaiseksi toiminta sivustolla muodostuu. Miehellä meni puolustuksen mukaan kahdesta viiteen tuntia päivässä sivuston siistimiseen, muun muassa lasten hyväksikäyttöä kuvaavan materiaalin ja roskapostin poistamiseen.

– Jos (huumekaupan) olisi yrittänyt estää kokonaan, olisi pitänyt moderoida huomattavasti enemmän ja nyt jo hän käytti siihen lähes kaiken vapaa-aikansa.

Puolustuksen mukaan moderoinnin tarkoitus oli pitää keskustelu siistinä, ei edistää huumekauppaa.

– Jos huumeille ei olisi ollut omaa osiota, muut osiot olisivat täyttyneet huumeista.

Lue myös:

Nettihuumekaupan perustaja vuosiksi vankilaan – Tor-verkon palvelu antoi mahdollisuuden anonyymiin huumekauppaan

Huumekauppa ei olekaan netissä niin piilossa kuin luulisi – tamperelainen tutkija keksi tavan mitata sitä:
"Näkyvämpää kuin koskaan"