Kannonkoskelle kaavailtu suuri tuulipuisto herättää vastustusta myös Viitasaarella

Erityisen huolestuneita tuulipuistosuunnitelmista ollaan Viitasaaren ja Kannonkosken rajalla Vuorilahdella.

Kannonkoski
Karttakuva tuulipuiston sijoittumisesta Kannonkoskelle.
Tuulipuistoa on kaavailtu kartassa merkitylle alueelle.Kannonkosken kunta/kannonkoski.fi

Kannonkoskelle kaavailtu iso tuulipuisto herättää vastustusta myös naapurikunnassa Viitasaarella.

Kannonkosken kunnanhallitus päätti joulukuussa käynnistää kaavamuutostyön, joka mahdollistaisi saksalaisyhtiön tuulivoimapuiston rakentamisen.

Yhtiö on aikeissa rakentaa enintään 60 korkeudeltaan jopa 300-metristä tuulivoimalaa noin 6000:n hehtaarin metsäalueille Kannonkoskella.

Erityisen huolestuneita jättivoimalahankkeesta ollaan Viitasaaren ja Kannonkosken rajalla Vuorilahdella, jossa pohditaan nyt keinoja hankkeen vastustamiseen.

Tuulivoimapuiston alue rajautuu toiselta reunaltaan Saarijärveen, jossa sen lähellä sijaitsee Pyhä-Häkin kansallispuisto.

Osa-aikaisesti Vuorilahden kylällä asuva Margareta Haverinen-Brandt kertoo, että tuulipuistosuunnitelmiin liittyen on jo lähestytty Viitasaaren päättäjiä ja suunnitteilla on myös nimienkeruuta tuulipuistohanketta vastaan. Tarkoitus on jakaa myös tietoa suunnitelmista, sillä Haverinen-Brandtin mukaan moni kokee olleensa hankkeen suhteen pimennossa.

Haverinen-Brandt painottaa, etteivät ihmiset vastusta tuulivoimaa, vaan suunnitellun voimalan kokoa ja sen sijaintia asutuksen lähellä.

Kannonkoskelaiset luontomatkailuyrittäjät jättivät jo joulukuussa oikaisuvaatimuksen Kannonkosken kunnanhallituksen kaavapäätöksestä.

Matkailuyrittäjien mukaan kunta ei ole asianmukaisesti tiedottanut tuulivoimalasuunnitelmista.

Kannonkosken kunnanjohtaja Markku Vehkaoja kertoi Yle Jyväskylälle joulukuussa, että hänen mielestään hanketta ei ainakaan ole salailtu.

Maakuntakaava kaipaa uusia linjauksia tuulivoimasta

Tuulipuistosuunnitelmien lisääntyminen teettää Keski-Suomessa töitä kaavoittajilla.

Esimerkiksi kymmenen vuotta sitten laadittu Keski-Suomen maakuntakaava on auttamatta vanhentunut tuulivoiman osalta, sanoo maakuntaliiton ympäristöpäällikkö Reima Välivaara.

Välivaara arvioi, että maakuntaliiton on selvitettävä tämän talven aikana, miten tuulivoima merkitään uuteen kaavaan.

Nyt voimassa olevaan maakuntakaavaan on merkitty vain kaksi tuulivoimalle soveltuvaa aluetta, yksi Multialle ja yksi Pihtiputaalle.

Keski-Suomessa on tällä hetkellä kuitenkin vireillä ainakin kolme isoa tuulivoimapuistohanketta, Kannonkoskella, Karstulassa ja Äänekosken Liimattalassa.

Reima Välivaara sanoo, että Keski-Suomen liiton on pohdittava kevääseen mennessä uudet linjaukset tuulivoiman kaavamerkinnöistä.