Onko Venäjän keisaria kyydinneet loistokkaat hevosvaunut hylätty syrjäisen varaston nurkkaan Suomessa? "Uskon, että kyse on samoista vaunuista"

Rahaa hevosvaunujen kunnostukseen ei ole ollut, koska niiden omistus on jäänyt hämärän peittoon. Se on kuitenkin varmaa, että ne ovat kuuluneet aikansa äveriäimmälle herrasväelle.

Langinkosken keisarillinen kalastusmaja
Vanhat hevosvaunut rapistuvat Kyminlinnan entisen varuskunnan varastossa.
Nämä vaunut ovat kyydinneet Kotkan ylintä herrasväkeä yli 100 vuotta sitten. Kyydissä on todennäköisesti istunut myös keisari Aleksanteri III.Katri Mannonen / Yle

Pressun alta paljastuvien hevosvaunujen maalipinta on halkeillut, ja kuomuista se on putoillut pois lähes kokonaan. Vaunujen metalliset osat ovat ruostuneet. Hiiret ovat jyrsineet reikiä penkkien verhoiluun.

Astinlaudan koristekuviot ja vaunujen lehtijouset kuitenkin kertovat menneestä loistosta.

Nyt vaunut seisovat ränsistyneinä ja likaisina kylmän varastorakennuksen nurkassa Kyminlinnan entisellä varuskunta-alueella Kotkassa. Yksi ikkunoista on rikki.

Vaunujen ei edes pitäisi olla täällä.

– Surullista, Risto Valkeapää sanoo.

Hän muistaa ajan, jolloin penkkien reikäinen kangas oli hienoa helmenharmaata samettia. Valkeapää on istunut näissä vaunuissa lapsena lukemattomia kertoja. Nyt jos vaunuihin istuisi, ne saattaisivat hajota.

Yli sata vuotta sitten vaunut kyyditsivät Kotkan pienen sahayhdyskunnan ylintä herrasväkeä. Kyydissä on luultavasti istunut myös Venäjän keisari Aleksanteri III.

Vanhat hevosvaunut rapistuvat Kyminlinnan entisen varuskunnan varastossa.
Hevosvaunuja säilytetään täällä. Varasto on kesällä lämmin ja talvella kylmä, mikä rasittaa vaunuja entisestään.Kari Saastamoinen / Yle

Vaunuvajan kiiltävä aarre

Risto Valkeapää oli 2-vuotias, kun hänen vanhempansa palkattiin Keisarillisen kalastusmajan vahtimestareiksi Kotkan Langinkoskelle. Elettiin kesää 1953. Maja oli avattu museoksi parikymmentä vuotta aiemmin, ja siitä oli tullut suosittu matkailukohde.

Pikkupojan silmissä kalastusmaja ja sitä ympäröivät rakennukset olivat täynnä taikaa. Erityisen jännittävä oli hämärä vaunuvaja, koska sen perällä oli aarre: kiiltävät mustat hevosvaunut, joiden kerrottiin olleen keisariperheen käytössä.

Vähän isompana Valkeapää hiipi liiteriin usein. Kun hän avasi vaunujen oven, hän avasi samalla oven toiseen maailmaan. Hytin etuosassa oli pieni penkki

– Ajattelin sen olevan lastenpenkki. Siihen uskalsin istua.

Toisinaan Valkeapää istahti myös kuskin paikalle. Hän kuvitteli olevansa Grimmin veljesten sadun köyhä renkipoika, joka pääsee ajamaan kuninkaan hevosilla. Kuvitelmissaan hän piiskasi hevosia eteenpäin ja huusi “hei kaikki hevoseni, hei kaikki hevoseni”.

Vaunuissa oli oma, erityinen tuoksunsa.

– Se oli niiden vanhojen tekstiilien tuoksu… Vanhan maailman tuoksu.

Vanhat hevosvaunut rapistuvat Kyminlinnan entisen varuskunnan varastossa. Vaunujen vieressä tietokirjailija Risto Valkeapää.
Tietokirjailija Risto Valkeapää on tuntenut keisarillisen ajan hevosvaunut lapsuudestaan lähtien.Kari Saastamoinen / Yle

Mahtava kauppias

1880-luvulla vaunut kuuluivat Kotkan mahtavimmalle kauppiaalle. Mies oli kalastuksesta pitävä Sergei Drusinin, joka omisti lohia vilisevän Langinkosken kalastusoikeudet.

Drusinin myi lohia Pietariin. Kotkasta kulki keisarikunnan pääkaupunkiin rautatieyhteys Kouvolan kautta, joten lohet oli helppo pakata jäihin ja kuljettaa Pietariin junalla.

Myös keisarin tiedettiin olevan kalamiehiä ja pitävän Langinkosken lohista. Drusinin lähettikin niitä Aleksanteri III:lle lahjaksi.

Kesällä 1884 Aleksanteri ja hänen puolisonsa Dagmar päättivät tulla vierailulle Kotkaan. Matkaa isännöi kauppias Drusinin, ja hän järjesti keisariparille vierailun Kymijoelle Munkkisaaren lohikalastamolle. Kotkasta on sinne matkaa noin kymmenen kilometriä.

Keisarillinen höyryalus Tsarevna jäi ankkuriin Suomenlahdelle kahden Kotkassa sijainneen sahan väliin, ja matka jatkui pienemmällä höyrypurrella Kymijoelle. Viimeinen etappi piti kulkea maata pitkin, joten Drusinin oli järjestänyt rannalle hevosvaunuja seuruetta varten.

Tarina kertoo, että yksiin vaunuihin nousivat sekä Drusinin että keisari Aleksanteri III. Kauppias oli kuitenkin lihava, ja keisari oli pitkä ja harteikas. Vaunut kävivät ahtaiksi.

– Matka päättyi niin, että keisari nousi pois vaunuista ja kulki loppumatkan eli puolitoista kilometriä jalan, Risto Valkeapää kertoo.

Vanhat hevosvaunut rapistuvat Kyminlinnan entisen varuskunnan varastossa.
Kuskinpenkin verhoilu on revennyt, ja yksi ikkuna on rikki.Kari Saastamoinen / Yle

Tarina on kotkalaista perimätietoa, eikä sen paikkansapitävyydestä ole varmuutta. Se kuitenkin täsmää varastossa rapistuviin vaunuihin: niiden sisähytin korkeus on vain 130 senttiä ja istumapenkkien leveys yhteensä 90 senttiä. Keisarille ja kauppiaalle olisi siis kummallekin jäänyt vain 45 senttiä istumatilaa.

– Uskon, että kyse on näistä samoista vaunuista. Eikä ihme, että ne tämän kaksikon kohdalla tuntuivat ahtailta.

Reissu päättyi hyvin. Vieraat tutustuivat lohiapajaan ja sen ympäristöön kävellen sekä poikkesivat myös Drusininin perheen luona.

Keisariperheen oma maja

Muutaman vuoden kuluttua keisaripari tuli uudelleen kesäiselle vierailulle Kotkaan ja Kymijoelle, tällä kertaa Langinkoskelle. Se sijaitsee alempana joella, muutaman kilometrin päässä Munkkisaaresta.

Pariskunta ihastui hurjana ryöppyävään lohikoskeen niin, että päätti rakennuttaa sen partaalle oman kalastusmajan.

Seuraavana talvena sanomalehti Uusi Suometar uutisoi, että keisari oli pyytänyt myös Langinkosken kalastusoikeuksien siirtämistä Sergei Drusininilta itselleen.

Kalastusmajan pihaan rakennettiin hevosille pilttuu ja vaunuille vaja. Keisari ei tiettävästi tuonut Langinkoskelle omia hevosvaunujaan, vaan vajassa pidettiin keisarin tuttavan Drusininin vaunuja.

– On epäselvää, antoiko kauppias jossain vaiheessa vaununsa keisarille omiksi, vai antoiko hän vain keisariperheen käyttää niitä, Risto Valkeapää kertoo.

Keisariperhe teki Langinkosken ympäristössä useita retkiä. Drusininin vaunuihin koko perhe – isä, äiti janeljä lasta – ei kuitenkaan olisi yhdellä kertaa mahtunut.

Jos keisariperhe käytti vaunuja, niissä saattoivat ajella esimerkiksi keisari ja keisarinna kahdestaan tai keisaripari pienimpien lastensa kanssa.

Useimmiten Aleksanterilla ja Dagmarilla oli Langinkoskella mukanaan vain kaksi nuorinta lastaan, suuriruhtinas Mihail ja suuriruhtinatar Olga.

Keisariperhe ryhmäkuvassa Langinkoskella
Keisari saapui Langinkosken kalastusmajalleen suurten hoviseurueiden kanssa. Kuvassa eturivissä keskellä Xenia Aleksandrovna, toisessa rivissä vasemmalla Vladimir Aleksandrovitsh, neljäntenä Kreikan prinsessa Maria. Kolmannessa rivissä toinen vasemmalta keisari Aleksanteri III, vierellään vasemmalla keisarinna Maria Feodorovna eli Dagmar, ylhäällä äärimmäisenä oikealla Aleksej Aleksandrovitsh. Kuva otettu 1880-luvulla.Museoviraston kuvakokoelmat

Vaunuista puuttuu leima

Vaikka vaunut olivat pienet, ne olivat ylelliset. 1800-luvun lopun Kotkassa sellaisilla liikkui vain kaikkein rikkain herrasväki.

Vaunuissa oli erityisen hienot lehtijouset, mikä Risto Valkeapään mielestä viittaa siihen, että vaunut on valmistettu tehtaassa. Hän arvioi, että vaunut ovat pietarilaisen Jakolewin vaunutehtaan tuotantoa. Jakolewin tehdas valmisti keisarikunnan parhaita vaunuja.

Keisarillisen kalastusmajan vaunuista ei kuitenkaan löydy Jakolewin vaunutehtaan – tai minkään muunkaan tehtaan – leimaa. Se on saattanut rapistua ja putoilla maalin mukana pois.

– On mahdollista, että leima löytyisi, jos vaunuja alettaisiin kunnostaa, Valkeapää sanoo.

Vanhat hevosvaunut rapistuvat Kyminlinnan entisen varuskunnan varastossa. Kuvassa vaunujen lehtijouset.
Vaunujen lehtijouset viittaavat siihen, että vaunut on valmistettu tehtaassa.Kari Saastamoinen / Yle

Hänen kiinnostuksensa vaunuja kohtaan on jatkunut tiiviinä. Hän on ammatiltaan tietokirjailija ja toimittaja. Ennen eläkkeelle jäämistään hän työskenteli esimerkiksi Helsingin Sanomissa. Hiljattain hän kirjoitti vaunujen kunnostamisen puolesta jutun kotkalaiseen paikallislehteen Kymen Sanomiin (siirryt toiseen palveluun).

Keisarillisen kalastusmajan vaunut jäivät vähälle käytölle viimeistään sen jälkeen, kun keisari Aleksanteri III kuoli munuaistautiin 47-vuotiaana. Valta siirtyi hänen pojalleen Nikolai II:lle, joka ei ollut kiinnostunut kalastamisesta. Nikolai kävi Langinkoskella tiettävästi vain kerran keisariaikanaan.

Venäjän keisarikunnan taru päättyi vallankumoukseen vuonna 1917, ja Keisarillinen kalastusmaja päätyi itsenäistyneen Suomen valtion omistukseen.

Kalastusmajasta tuli museo.

Epäselvyyttä omistajasta

Keisarillisen kalastusmajan entinen intendentti Hannu Saarinen yritti aikoinaan puhua vaunujen kunnostamisen puolesta Museovirastolle.

Kunnostamisen esteeksi nousi kysymys siitä, kuka vaunut omistaa. Koska kauppias Drusininin ei tiedetty varmuudella lahjoittaneen vaunuja keisari Aleksanteri III:lle, vaunut eivät varmuudella myöskään olleet siirtyneet Venäjän vallankumouksen jälkeen Suomen valtion omistukseen.

– Ajateltiin, että jossain saattaa olla joku, joka omistaa vaunut. Koska omistussuhteesta ei ollut varmuutta, vaunujen kunnostaminen jäi aina tärkeämpien asioiden alle, Saarinen kertoo.

Venäjän keisarihuoneen jäseniä Langinkoskella
Venäjän keisarihuoneen jäseniä Langinkoskella. Edessä istumassa vaaleassa puvussa Xenia Aleksandrovna, seisomassa vasemmalla keisari Aleksanteri III valkeassa koppalakissa edessään keisarinna Maria Feodorovna eli Dagmar ja vieressään Aleksej Aleksandrovitsh. Museoviraston kuvakokoelmat.Diehl Fredrik

Vuodet kuluivat, ja vaunut rapistuivat Keisarillisen kalastusmajan vajassa. Ne olivat siellä lopulta yli sata vuotta.

Vuonna 2013 Keisarillista kalastusmajaa ja sen pihapiirissä olevia rakennuksia alettiin kunnostaa, ja vaunut siirrettiin vajasta Kyminlinnan entisen varuskunnan varastoon.

– Ja siellä ne rapistuvat seuraavatkin vuosikymmenet, ellei joku tosissaan ala niitä kunnostaa, Saarinen sanoo.

Takaisin vaunuvajaan?

Vaunujen omistajasta ei enää ole epäselvyyttä: Suomen kansallismuseo katsoo, että vaunut siirtyivät sen kokoelmiin samalla, kun se otti vastuulleen Keisarillisesta kalastusmajasta huolehtimisen vuoden 2017 lopussa.

Sitä ennen kalastusmajasta huolehti paikallinen Langinkoski-seura.

Nyt kunnostamisen estää rahan puute. Kustannusarviota ei tosin ole tehty, eikä myöskään suunnitelmaa siitä, miten vaunut pitäisi kunnostaa.

Kansallismuseon konservoinnista vastaava intendentti Eero Ehanti arvioi, että huonossa kunnossa olevien vaunujen restaurointi olisi joka tapauksessa iso urakka. Siitäkin huolimatta, ettei vaunuja korjattaisi ajokelpoisiksi vaan ainoastaan niiden ulkoasu palautettaisiin ennalleen.

– Meillä on ympäri Suomen yli puoli miljoonaa erilaista esinettä, jotka ansaitsisivat tulla kunnostetuiksi. Vaunut ovat yksi niistä, Ehanti sanoo.

Hän toivoo, että Keisarillisen kalastusmajan vaunujen kunnostaminen järjestyisi kulttuurikummitoiminnan avulla. Siinä yksityishenkilö, yritys tai yhdistys rahoittaa kunnostustyöt ja saa vastapalkkioksi nimensä esille.

Kolme ihmistä tutkimassa opastaulua suuren punertavan hirsirakennuksen kulmalla vehreässä puistoympäristössä.
Jos vaunut kunnostetaan, ne pääsevät takaisin Langinkosken keisarilliseen kalastusmajaan. Vaunuille tehdään vitriini.Miina Sillanpää / Yle

Toinen vaihtoehto olisi tehdä yhteistyötä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun restauroinnin opiskelijoiden kanssa. Asiasta on keskusteltu vasta aivan alustavasti.

Ammattikorkeakoulu olisi kuitenkin kiinnostunut urakasta.

– Vastaus on myöntävä, kunhan koko projekti saadaan hyvin suunniteltua myös opetuksen näkökulmasta. Vaunuilla on todellinen kiire tulla kunnostetuksi, koulutusvastaava Jari-Pekka Muotio sanoo.

Kaikkien tärkeintä olisi, että vaunut saataisiin siirrettyä pikaisesti paikkaan, jossa lämpötila pysyy tasaisena. Kyminlinnan varasto on kesällä lämmin ja talvella kylmä, ja juuri lämpötilojen vaihtelu rasittaa vanhoja vaunuja.

Suomen kansallismuseolupaa, että jos vaunut kunnostetaan, ne pääsevät takaisin kotiinsa Langinkosken Keisarillisen kalastusmajan vaunuvajaan. Sinne niille tehdään vitriini.

Jutussa on käytetty lähteinä myös Suomen Kansallismuseon kokoamia aikalaislähteitä sekä Ragnar Backströmin kirjaa Langinkoski, Keisarillisen perheen kesäinen keidas (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2010).

Lue lisää: Venäjän viimeisen keisarin kesäpaikka ränsistyy Virolahdella – viimeisetkin jäänteet uhkaavat maatua mullaksi