Israelissa pidätettiin rabbi, jonka epäillään orjuuttaneen kymmeniä naisia ja lapsia suljetussa kommuunissa

Israelilaislehti Haarezin mukaan epäillyn toiminnan epäillään kestäneen useita vuosia.

Israel
Kolme henkilöä kävelemässä koko vartalon peittävässä mustassa asussa.
Kolme koko vartalon peittävään asuun pukeutunutta ultra-ortodoksijuutalaista Mea Shearimin alueella Jerusalemissa. Kuva vuodelta 2017.Abir Sultan / EPA

Israelissa poliisi on pidättänyt rabbin epäiltynä yhteensä noin 50 naisen ja lapsen pitämisestä orjuuden kaltaisissa olosuhteissa. Israelilaislehti Haarez (siirryt toiseen palveluun) kertoo, että miehen epäillään myös käyttäneen uhrejaan seksuaalisesti hyväkseen. Lehti luonnehtii epäiltyä kulttijohtajaksi.

Poliisi teki maanantaina rynnäkön Jerusalemissa sijaitsevaan asuinkompleksiin sen jälkeen, kun viranomaiset olivat saaneet vihjeitä, että uskonnollinen johtaja syyllistyi ”vakaviin rikoksiin” kompleksissa asuvia kohtaan.

Britannian yleisradioyhtiö BBC (siirryt toiseen palveluun) kertoo, että asuinkompleksi sijaitsee Jerusalemissa alueella, jossa asuu pääosin vanhoillisia ultra-ortodoksijuutalaisia.

Poliisin mukaan ahtaissa oloissa asuvilta naisilta oli muun muassa varastettu rahaa. Naisia ja lapsia pidettiin rakennuksessa vastoin heidän tahtoaan, kertoo poliisi. Vanhimmat lapsista olivat 5-vuotiaita.

Rabbi kiistää kaikki epäilyt

Haarezin mukaan miehen toiminnan epäillään kestäneen useita vuosia. Lehti kertoo, että rabbi pakotti naiset työskentelemään ammateissa, joihin hän oli antanut luvan. Naisten tuli lehden mukaan luovuttaa palkastaan osa rabbille.

Rabbi hallitsi kaikkia naisten elämän osa-alueita, kertoo poliisi. Uhrit eivät lehtitietojen mukaan päässeet esimerkiksi lääkärin vastaanotolle ilman rabbin lupaa.

Poliisin mukaan naisia kohdeltiin aluksi hyvin, mutta ajan kuluessa heidät eristettiin perheistään ja yhteiskunnasta. Uhreja rangaistiin fyysisesti ja heitä hallittiin pelolla.

Noin 60 vuoden iässä oleva rabbi on kiistänyt kaikki epäilyt. Mies oli pidätetty vastaavanlaisista rikoksista epäiltynä myös vuonna 2015. Hänet kuitenkin vapautettiin, kun silloisessa asuinkomplekisssa elävät naiset todistivat hänen puolestaan. Nyt epäilty on sanonut, että hänen pidätyksensä taustalla ovat naisten ja heidän perheidensä väliset erimielisyydet.

Rabbin lisäksi kahdeksaa miehen naispuolista avustajaa epäillään uhrien eristämisestä. Poliisin mukaan rabbi komensi avustajiaan tuomaan lisää naisia elämään suljettuun kommuuniin.

Lue myös:

BBC: Jerusalem rabbi arrested for 'holding women in slavery' (siirryt toiseen palveluun)

Haarez: Jerusalem Cult Leader Arrested on Suspicion He Enslaved, Sexually Abused Women and Children (siirryt toiseen palveluun)