Alavuden kaupungintalo puretaan – valmistelu jatkosta alkaa

Osa alavutelaisista olisi halunnut korjata kaupungintalon purkamisen sijaan.

Alavus
Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta
Yle

Alavus purkaa kaupungintalonsa. Kaupunginhallitus antoi maanantaina eväitä jatkon suunnittelua varten. Johtoryhmä käynnistää arviointi- ja kuulemisprosessin.

Kaupungintalon purkamisen lisäksi, Alavudella jatketaan kaupungintalon tontin ja sen lähialueen suunnittelua. Nykyään kaupungintalolla työskenteleville hankitaan väistötilat.

Huonokuntoinen talo on kärsinyt muun muassa sisäilmaongelmista. Osa alavutelaisista olisi halunnut kuitenkin kunnostaa kaupungintalon purkamisen sijaan. Sitä on pidetty Alavuden maamerkkinä.

Uudesta kaupungintalosta on kaavailtu monitoimitilaa, jossa toimisi kaupungin lisäksi sen yhteistyökumppaneita ja talossa voisi olla myös omistusasuntoja.

Korjattu 10.40: Päätös tehtiin kaupunginhallituksessa eikä kaupunginvaltuustossa.