Helsingin piispa Teemu Laajasalo tapaa paavin Vatikaanissa

Hienoa, että paavilla on aikaa suomalaiselle luterilaiselle piispalle, Laajasalo sanoo tiedotteessa.

piispat
Teemu Laajasalo
Tapaaminen on osa ekumeenista rukousviikkoa.Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio

Helsingin piispa Teemu Laajasalo tapaa paavi Franciscuksen Vatikaanissa tämän viikon perjantaina. Tapaaminen on osa ekumeenista rukousviikkoa.

Piispa Laajasalo johtaa tapahtumassa valtuuskuntaa, jossa on mukana jäseniä myös katolisesta ja ortodoksisesta kirkosta, kerrotaan kirkon viestinnän tiedotteessa.

Laajasalo sanoo olevansa mahdollisuudesta tavata paavi hyvin kiitollinen.

– Tapaaminen on osoitus kirkkojemme pitkän yhteisen teologisen työn molemminpuolisesta arvostuksesta. On hienoa, että paavilla on aikaa suomalaiselle luterilaiselle piispalle, hän sanoo.

Ekumeeniseen rukousviikkoon kuuluu tutustuminen katolisen kirkon toimintaan, paavin yksityisvastaanotto ja ekumeeniset jumalanpalvelukset. Joka vuosi tammikuussa evankelis-luterilaisen kirkon piispa matkustaa Suomesta katolisen ja ortodoksisen kirkon edustajan kanssa Roomaan. Vierailu on ollut perinne vuodesta 1985.

Laajasalo sanoo tiedotteessa pohtineensa pitkään, mistä haluaisi paaville yksityisesti puhua.

– Päädyin nostamaan aiheeksi hänen omasta joulusaarnastansa yhden hienon ohjeen, Laajasalo sanoo.