Moottoritien ajonopeudet jäävät nykyisiksi – 130:n nopeutta ei kokeilla Helsinki–Tampere-moottoritiellä

Liikenne- ja viestintäministeriössä ei enää valmistella 130 kilometrin ajonopeuskokeilua.

nopeusrajoitukset
Liikennettä moottoritiellä kesäaikaan
Moottoritien nopeusrajoituskokeilu ei toteudu.Kari Mustonen / Yle

Moottoriteiden ajonopeuksia ei olla Suomessa nostamassa. LVM:n liikenneturvallisuusyksikön päällikön Elina Immosen mukaan suurempien nopeuksien säästyneen matka-ajan ja liikenteen sujuvuuden hyötyjä tulisi suhteuttaa siihen, mitkä olisivat vaikutukset liikenneturvallisuuteen, päästöihin ja meluun.

– Väylävirastossa selviteltiin alustavasti vaikutuksia, mutta hankkeen toteuttamista ei sielläkään kuitenkaan käynnistetty, kertoo Immonen.

130 kilometriä tunnissa -keskustelun kirvoitti pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen liikenneministeri Anne Berner (kesk.) syksyllä 2018.

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen aikana Suomi on sitoutunut kunnianhimoisiin ilmasto- ja ympäristötavoitteisiin. Lisäksi Marinin hallitus painottaa raideliikenteen kehittämistä.

Moottoritienopeudet puhuttivat 2010-luvulla

Julkinen keskustelu moottoriteiden ajonopeuksien nostamisesta on ollut tasaisen vilkasta Suomessa kymmenkunta vuotta. Yle kysyi asiaa vuonna 2013 eduskunnan liikennevaliokunnan silloisilta jäseniltä. Valiokunnan vastanneiden jäsenten enemmistö oli tuolloin ajonopeuden nostamisen kannalla.

Autokannan parantuminen ja teiden kunto olivat yleisiä perusteita vastauksissa.

Moottoritie ja asutusta.
Tero Sivula / AOP

Ylelle tuolloin vastannut tamperelainen kansanedustaja Mikko Alatalo (kesk.) oli vastauksensa mukaan suorastaan turhautunut "köröttelemään" maaliskuisilla Tampere–Helsinki-moottoritien talvinopeuksilla.

Liikennevaliokunnan jäsenten ohessa myös Liikenneturva osallistui keskusteluun vuonna 2013. Ymmärrystä tuli parantuneesta ajoneuvokannasta, mutta ajonopeuksien kasvun epäiltiin samalla voivan lisätä myös onnettomuuksia.

Nopeuksien nostaminen nousi esiin 2018

Liikenneasiat ovat olleet 2010-luvulla monen uudistuksen kohteena. Sipilän hallituksen aikana suurin hanke oli Liikennekaari, joka kuitenkin karsiutui sittemmin pienemmiksi uudistuksiksi.

Moottoriteiden ajonopeuksien nostaminen 130 kilometriin tunnissa kesällä ja 110 kilometriin tunnissa talvella tulivat agendalle vuonna 2018, kun kokoomuksen loppilainen kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) kysyi asiasta eduskunnassa.

Heinonen oli kysymyksessään sitä mieltä, että nopeuden nostaminen tulisi kyseeseen sellaisilla ruuhkattomilla tieosuuksilla, joissa suurempi nopeus ei vaarantaisi liikenneturvallisuutta. Ministeri Berner otti vastauksessaan asiaan myös myönteisen kannan ja sai valmistelun liikkeelle loppuvuodesta 2018.

Asiaa selvitettiin aluksi Väylävirastossa. Selvityksessä tarkasteltiin, olisiko 130 kilometrin tuntinopeutta voitu kokeilla Helsinki–Tampere-moottoritiellä mahdollisesti kesästä 2020 alkaen. Ylen tietojen mukaan asiaa ei selvitysten perusteella viety eteenpäin.

Kokeiltu olisi Helsingin ja Tampereen välillä

Helsinki–Tampere-moottoritieyhteys on 175 kilometriä pitkä. Kokeilupätkiä olisi voinut olla moottoritiellä esimerkiksi Nurmijärveltä Hyvinkäälle, Riihimäeltä Hämeenlinnaan ja taas Hattulasta edelleen pohjoiseen.

Auto moottoritiellä, lumisade, lymipyry, pöllyävä lumi
Derrick Frilund / Yle

Mietinnässä oli myös vaihtuvia nopeuksia näyttäviä valotauluja tien varteen, mutta näitäkään ei ehditty hankkia ennen kokeilusta luopumista. Jos hanke alkaisi uudelleen, se kyllä näkyisi ja kuuluisi, vakuuttaa liikenneturvallisuusosaston päällikkö Elina Immonen.

Päivitetty 16.1.2020 klo 14.50: Täsmennetty jutun aiemmat hanke-maininnat selvityksiksi, koska varsinaista nopeuskokeiluhanketta ei käynnistetty.