Nokia aloittaa yt-neuvottelut – voi johtaa Suomessa noin 180 työpaikan vähennykseen

Oulun tehdas tai 5G-tuotekehitys eivät kuulu yt-neuvottelujen piiriin.

yhteistoimintamenettely
Teknologiayhtiö Nokian pääkonttori Espoossa.
Jussi Nukari / Lehtikuva

Nokia aloittaa yt-neuvottelut, joiden arvioidaan johtavan noin 180 työpaikan vähennykseen Suomessa tänä vuonna.

Yhtiö kertoo tiedotteessa, että suunnitelmat koskevat kaikkia Nokian toimipaikkoja Suomessa, mutta suurin vaikutus kohdistunee Espooseen. Oulun tehdas tai 5G-tuotekehitys eivät kuulu yt-neuvottelujen piiriin.

Yhtiö tavoittelee 500 miljoonan euron kustannussäästöjä vuoden 2020 loppuun mennessä. Nokia kertoi jo vuonna 2018 tehostavansa toimintojaan maailmanlaajuisesti.

Aiemmin kustannussäästötavoitteeksi kerrottiin 700 miljoonaa euroa, mutta sitä on alennettu nyttemmin 500 miljoonaan euroon. Syynä on se, että yhtiö odottaa tekevänsä lisäinvestointeja 5G:hen ja digitalisaatioon.

– Vuonna 2018 käynnistämämme säästöohjelma on edennyt suunnitelmien mukaisesti. Jatkamme toimenpiteitä operatiivisen toimintakykymme parantamiseksi ja yhtiön kilpailukyvyn varmistamiseksi pitkällä aikavälillä. Nämä päätökset eivät ole helppoja ja teemme parhaamme tukeaksemme henkilöstöämme muutosprosessin aikana, sanoo Nokian maajohtaja Tommi Uitto.

Nokialla on Suomessa noin 6 000 työntekijää. Yt-neuvottelut alkavat ensi viikolla 21. tammikuuta.

Lisää aiheesta:

Nokian yt:t päättyivät – työpaikkoja karsitaan Suomesta lopulta 280

Nokian säästöohjelma iskee myös Suomeen – vaarassa 350 työpaikkaa

Nokian jättimäinen säästöohjelma vie läjän työpaikkoja, mutta mistä nyt säästetään? Luottamushenkilö: "Heikennys suomalaisen asiantuntijuuden kilpailukykyyn"