Oulussa suunnitellaan isoja liikekeskuksia Kaakkuriin ja Ritaharjuun

Motonet suunnittelee uusia tiloja Ritaharjuun ja ruotsalainen Rusta Kaakkuriin. Tiloihin tulee myös muita yrityksiä.

Tavaratalot & ostoskeskukset
Motonet avasi myymälän Tornioon 2.5.2016.
Motonetillä on Pohjois-Suomessa myymälät Oulussa, Kajaanissa, Rovaniemellä ja Torniossa. Arkistokuva.Kati Teirikko / Yle

Oulussa on vireillä isoja kauppahankkeita niin kaupungin etelä- kuin pohjoisosissakin.

Kaakkurissa Citymarketin eteläpuolelle suunnitellaan laajaa liikekeskusta pohjoismaiselle kiinteistösijoitusyhtiö NREP:lle, jonka mukaan yksi Ouluun tulevista kauppaketjuista olisi ruotsalainen Rusta.

Muita yrityksiä ei ole vielä julkaistu. Kaikkiaan Kaakkuriin suunnitellaan yhteensä yli hehtaarin laajuisia liike- ja pysäköintitiloja useammalle tontille.

Ritaharjuun puolestaan on suunnitteilla vielä isompi kauppa-alue, jonne kaavaillaan Motonetin uutta myymälää, huoltoasemaa ja kuntokeskusta. Liiketilojen pinta-ala olisi noin 1,5 hehtaaria eli lähes yhtä paljon kuin Limingantullin Prismassa.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)