Osa eteläsavolaisista luottaa edelleen lankapuhelimeen

Esimerkiksi MPY:llä on edelleen 2000–3000 lankapuhelinasiakasta.

Lankapuhelimet
mies näppäilee lankapuhelinta
AOP

Lankapuhelinverkkoa on karsittu eri puolilla Suomea pikku hiljaa. Esimerkiksi Telia sulki lankapuhelinverkkonsa viime vuoden loppuun.

Mikkeliläisen MPY:n suunnitelmissa ei ole purkaa lankaverkkoa lähivuosina kertarysäyksellä, mutta tekniikan elinkaaren loppu häämöttää.

– Meillä ei ole tällä hetkellä suunnitelmissa purkaa lankapuhelinverkkoa. Horisontissa se kuitenkin häämöttää. Tekniikka vanhenee ja ylläpito on vaikeampaa tulevaisuudessa, sillä lankapuhelinverkon hallitsevia teknikoitakin on tulevaisuudessa vähemmän, toteaa MPY Telecom Oyj:n toimitusjohtaja Matias Bauer.

MPY:llä on 2000–3000 edelleen lankapuhelinasiakasta. Suurin osa lankapuhelinasiakkaista asuu kuntakeskuksissa.

– Monin paikoin ikäihmisten turvarannekkeiden palveluita tuotetaan edelleen lankapuhelinpohjaisesti, kertoo Bauer.

Lankapuhelinverkon ylläpitäminen kunta- ja kaupunkikeskuksissa ei ole ylivoimaisen kallista. Sen sijaan maaseudulla pitkien etäisyyksien äärellä korjauskustannukset nousevat.