Tänään on poikkeuksellisen lämmin päivä – paikallisia ennätyksiä saatetaan rikkoa

Tammikuun lämpöennätys on vuonna 1973 mitattu 10,9 astetta.

Lämmin rintama
Tyrskyjä Helsingin Uunisaaressa perjantaina 3. tammikuuta.
Merivesi voi tänään nousta hyvin korkealle kovan lounaistuulen myötä.Markku Ulander / Lehtikuva

Kaukaa lounaasta tuleva hyvin lämmin ilma nostaa tänään päivälämpötilat monin paikoin Ahvenanmaalla sekä länsi- ja lounaisrannikolla poikkeuksellisen korkeiksi.

Aamun ennusteiden mukaan lounaisrannikolla voidaan tänään mitata monin paikoin jopa yhdeksän lämpöastetta. Jo aamulla yhdeksältä Hammarlandissa oli 8,8 astetta lämmintä ja Porissa 7,8 astetta.

– Ihan ennätykseen ei ehkä ylletä, kun niihin on tavallisesti liittynyt föhn-tuuli eikä sitä nyt ole, kertoo Ylen meteorologi Kerttu Kotakorpi.

Ennätys on vuodelta 1973, Tuolloin Ahvenanmaalla mitattiin 10,9 plusastetta.

Myös muulla mantereella lämpötila on selvästi tavanomaista korkeampi.

– Voi sanoa, että koko maassa on todella lauha talvipäivä, Kotakorpi jatkaa

Hänen mukaansa lounainen virtaus on pysynyt lämpöisenä sen takia, että se on tullut niin nopeasti Suomeen kovien tuulien tuomana.

Tänään päivällä tuulet puhaltavat jopa 20 metrin sekuntivauhdilla. Varoituksia on annettu eteläisille merialueille ja Satakuntaan sekä Pirkanmaalle. Lisäksi rannikolle on annettu varoitus korkeasta merivedestä (siirryt toiseen palveluun).

Esimerkiksi Turun seudulla vesi on jo noussut yli +80 senttimetriin, laskeakseen jo illalla alle +20 senttimetriin.

Tuulten odotetaan tyyntyvän iltaan mennessä.

Lue lisää:

Etelässä hätyytellään taas lämpöennätyksiä, pohjoiseen luvassa lisää lunta – tulevien päivien sää vahvistaa eroa pohjoisen ja etelän välillä