Tiesitkö, että ihminen katkoo puita pökkelöiksi myös lintuja ja hyönteisiä suojellakseen? – "Varsinkin talousmetsissä on lahoa liian vähän"

Aulangolla pökkelöiksi sahatuista koivuista riittää eri eliöryhmille nakerrettavaa ja lahotettavaa jopa vuosikymmeniksi.

luonnon monimuotoisuus
Tiina Hopeakoski
Tiina Hopeakoski vie moottorisahansa puun latvaan ja katkoo puun pala kerrallaan.Timo Leponiemi / Yle

Lahopuun vähäinen määrä ajaa monet eliölajit ahtaalle, kun sopivaa elinympäristöä ei ole. Varsinkin kaupunkimetsissä lahopuuta on yleensä vähän, kun paikat pidetään ihmissilmälle siisteinä.

Hämeenlinnassa lahopuuta on lisätty sahaamalla lahoamassa olleita isoja koivuja pökkelöiksi tikkojen ja muiden kolopesijöiden, sekä hyönteisten ja lahottajasienien käyttöön. Lajikadon hillitseminen vaatii myös ihmiseltä ronskeja keinoja.

Aulangolla aivan hotellin kohdalla olevat koivut kurkottovat latvansa jopa 30 metrin korkeuteen, kun arboristit Antti Virkki ja Tiina Hopeakoski kapuavat moottorisahojensa kanssa kohti lahopuiden latvoja. Ylöspäin mennessä puista karsitaan oksat, alas tullessa puut rungot pätkitään pala kerrallaan, kunnes niistä on jäljellä viisi–kuusi metriä korkeat pökkelöt.

Lahoa sahatussa koivussa
Pöökelöksi sahatussa koivussa ei juuri tervettä puuainesta ollut.Timo Leponiemi / Yle

Luonnonhoitoa 30 metrin korkeudessa

Jos puita ei olisi nyt sahattu, ne olisivat joko kuolleet pystyyn, tai pahimmassa tapauksessa kaatuneet kesämyrskyllä ohi kulkevalle tielle. Nyt pökkelöt pysyvät pystyssä 10–20 vuotta. Kantoa ja juuria myöten lahoamiseen kuluu jopa useita kymmeniä vuosia.

– Pökkelö tulee olemaan kerrostalo hyvinkin monelle asukkaalle. Tässä on linnuille ja mahdollisesti liito-oraville ja lepakoille pesimäpaikkoja pitkälle tulevaisuuteen. Tuossakin on jo valmis tikan tekemä kolo, esittelee Antti Virkki.

Vaikka maan tasolla arboristien työtä seuraavia korkeaan puuhun kiipeäminen huimaa, arboristeille se on arkista puuhaa, kuittaa Antti Virkki.

.

Arboristi Antti Virkki
Arboristien pääasiallinen työ on puiden hoitoa, laajemmin koko luonnon. Timo Leponiemi / Yle

Aulangolla ensimmäiset pökkelöt tehtiin jo kymmenkunta vuotta sitten, mutta muualla kaupunkialueilla niitä on tehty varsin vähän.

Aiemmin Aulangolla on jätetty jonkun verran polkujen varressa kaatumisvaarassa olevia puita lahoamaan – ja lisäämään luonnon monimuotoisuutta.

Laatulahopuuta luonnonsuojelualueelle

Virkin ja Hopeakosken työtä seuraamasa oleva Metsähallituksen suunnittelija Teijo Heinänensanoo, että luonto tarvitsee järeää lahopuuta.

Metsähallituksen suunnittelija Teijo Heinänen
Metsähallituksen suunnittelija Teijo Heinänen tarkastelee Janika-myrskyn jälkiä Aulangon luonnonpuistossa.Timo Leponiemi / Yle

– Tältäkin alueelta se on aikanaan siivottu pois ja varsinkin talousmetsissä lahoa on liian vähän. Sitä voi olla vain motti tai kaksi hehtaaria kohti. Nyt sitä kyllä tehdään lisää motoilla, mikä on tosi hyvä asia.

Vaikka kiipeämällä sahaaminen on kallista työtä, se antaa mahdollisuuden jättää puut "tapeiksi". Aulangolla sahatut puut ovat muun muassa kääpien heikentämiä, joten ne soveltuvat hyvin eliöiden käyttöön.

– Tuossakin puussa on monta pakurikääpää rungossa ja puu on melkein poikki niistä kohdista. Sitten, kun kova tuuli tulee ja varsinkin, jos puu on lehdessä, se voisi romahtaa tuohon tielle ja ihmisten niskaan. Tähän pökkelöt on hyvä jättää, sillä ihmiset eivät näe, että puista puuttuvat latvat.

– Jos luonnon monimuotoisuutta halutaan vaalia, kyllä ihminen joutuu sitä tekemään. Varsinkin luonnonsuojelualueilla, kuten täällä Aulangolla voidaan tehdä tämänkaltaisia laatulahopuita.

Janika-myrsky edisti monimuotoisuutta

Muutaman koivun sahaaminen pökkelöiksi on pieni apu luonnolle verrattuna siihen, miten myrskyt voivat kertaheitolla edistää luonnon monimuotoisuutta.

Esimerkki tästä näkyy Aulangon puistometsässä. Janika-myrsky marraskuussa 2001 kaatoi metsästä 4 500 kuutiota puuta. Puista liki puolet jätettiin niille sijoilleen. 18 vuodessa suuri osa puista on jo painunut maata vasten ja saanut päälleen sammalkerroksen.

– Tällä paikalla hyönteislajisto on kaikkein arvokkainta ja sitten niillä hyönteisillä on taas omat syöjänsä. Kosteammassa paikassa taas olisi kääpiä ja sieniä, esittelee Teijo Heinänen myrskytuhoaluetta.

Janika-myrskyn jälkiä Hämeenlinnan Aulangolla
Janika-myrsky lisäsi lahopuun määrää Aulangon luonnonpuistossa parillatuhannella kuutiolla.Timo Leponiemi / Yle

Janika-myrsky muutti myös merkittävästi puistometsän luonnetta. Sankka kuusimetsä on nyt paljon valoisampi, ja lehtipuut ovat vallanneet kuusilta vapautunutta tilaa. Vaikka vanhoissa kuusimetsissä on oma arvokas lajistonsa, lehtipuiden lisääntyminen ja lahoavat puut ovat lisänneet alueen lajimäärän moninkertaiseksi.