Leuto talvisää näkyy monen PKS:n asiakkaan sähkölaskussa

Lauha talvi hyödyttää sähkölämmittäjiä, koska kulutus pienenee. Samaan aikaan sähköyhtiöt ovat laskeneet hintojaan.

sähkön hinta
Kuurnan vesivoimalaitos ja virtaava Pielisjoki.
Vesivoima on tärkeä energialähde monille yhtiöille, myös yhdeksän voimalaitosta omistavalle Pohjois-Karjalan Sähkölle. Kuvassa Kuurnan Voiman voimalaitos Pielisjoessa, josta PKS omistaa valtaosan. YLE / Heikki Haapalainen

Leuto talvi pienentää monen pohjoiskarjalaisen sähkölaskuja.

Kotitaloudet ja yritykset ovat lauhan sään vuoksi tarvinneet lämmitysenergiaa tavallista vähemmän.

Samaan aikaan kun sähkön kulutus on vähentynyt, sateet ovat täyttäneet energiayhtiöiden vesialtaat. Tuotannon ylijäämä on saanut yhtiöt laskemaan energian hintaa.

Liiketoimintajohtaja Heikki Rantamäki Pohjois-Karjalan Sähköstä (PKS) kertoo, että hinnat ovat laskeneet kolmanneksen vuoden takaiseen verrattuna.

Edullisemmasta sähköstä ovat hyötyneet eniten ne , jotka ostavat tuntihinnoiteltua pörssisähköä.

Rantamäen mukaan PKS:n asiakasyrityksistä pörssisähkön on valinnut reilusti yli puolet ja kuluttaja-asiakkaista reilu kolmannes.

Edullisempaa sähkö on nyt myös niille, joiden määräaikainen sähkösopimus on tehty alhaisten hintojen vallitessa.

Kylmänä pakkaspäivänä hinta voi hetkittäin nousta, mutta kauanko sähkön hinta pysyy normaalitalvea alempana?

– Varastot ovat täynnä ja kysyntä pienentynyt, joten alhaisemmilla hinnoilla mennään varmaan koko kevät, ennakoi PKS:n liiketoimintajohtaja Heikki Rantamäki.