Aiheuttaako matkapuhelin syöpää? – Laaja kansainvälinen tutkimus etsii jälleen yhteyksiä

Lukuisat aiemmat tutkimukset eivät ole pystyneet osoittamaan matkapuhelimen käyttöön liittyvän terveyshaittoja.

Matkapuhelin
Nainen puhelimessa.
WHO:n aloitteesta tehtävässä kansainvälisessä seurantatutkimuksessa on mukana noin 300 000 ihmistä. (arkistokuva)Toni Pitkänen / Yle

Noin 15 000 suomalaista saa tammikuussa lomakkeen, jossa kysytään matkaviestinten käytöstä, terveydentilasta ja elintavoista. Kysely liittyy laajaan tutkimukseen, joka koskee matkapuhelimen käytön terveysvaikutuksia.

Vuonna 2009 alkanut kansainvälinen COSMOS-tutkimus pyrkii selvittämään matkapuhelimen käytön ja puhelimen aiheuttaman radiotaajuisen säteilyn yhteyttä muun muassa kasvaimiin sekä aivoverenkierron ja mielenterveyden häiriöihin. Myös säteilyn yhteyttä yleiseen terveydentilaan ja oireisiin, esimerkiksi uni- ja mielialahäiriöihin, tutkitaan.

Matkapuhelimen käytön ja syövän yhteydestä on tehty satoja tutkimuksia, mutta toistaiseksi yhteyttä ei ole voitu osoittaa. Maailman terveysjärjestön WHO:n syöväntutkimuskeskus IARC päätyi vuonna 2011 arvioon, jonka mukaan radiotaajuiset kentät saattavat aiheuttaa syöpää, ja että asiaa täytyy siksi seurata.

Osallistujien tarkat puhelutiedot tutkijoiden käytössä

WHO:n aloitteesta tehtävässä kansainvälisessä seurantatutkimuksessa on mukana noin 300 000 ihmistä. Suomen lisäksi tutkimusta tehdään Ruotsissa, Tanskassa, Iso-Britanniassa, Ranskassa ja Hollannissa.

Tutkimuksessa seurataan osallistujien terveydentilaa ainakin 15 vuoden ajan. Tutkijoilla on käytössä osallistujien matkapuhelintiedot yksittäisten puhelujen tarkkuudella vuodesta 2009 lähtien.

Osallistujia on myös haastateltu pariin otteeseen vuosien varrella. Nyt on alkamassa kolmas kyselykierros.

– Tutkimushankkeen laajuuden ja pitkän seurannan ansiosta tutkimuksesta saatavat tulokset ovat hyvin merkittäviä ja pystymme antamaan aiempaa luotettavamman riskiarvion, kertoo Tampereen yliopiston epidemiologian professori ja Säteilyturvakeskuksen tutkimusprofessori Anssi Auvinen.

Operaattorien tietokannoista saadut tiedot ovat täsmällisempiä ja kattavampia kuin tutkittavien itse raportoimat arviot matkapuhelimen käytön määrästä.

Anssi Auvinen

Auvinen vastaa COSMOS-tutkimuksen Suomen osuudesta.

– Tutkimuksen vahvuutena on myös tarkka puhelujen määrää koskeva tieto. Operaattorien tietokannoista saadut tiedot ovat täsmällisempiä ja kattavampia kuin aiemmissa tutkimuksissa käytetyt, tutkittavien itse raportoimat arviot matkapuhelimen käytön määrästä.

Puhelutiedot on saatu tutkimuskäyttöön tutkimukseen osallistuvien suostumuksella.

Nykyisin Tampereen yliopiston vetämä COSMOS-tutkimus käynnistettiin Suomessa alun perin yliopiston ja Säteilyturvakeskuksen yhteistyönä. Tutkimuksen toteutusta on tukenut muun muassa Koneen säätiö.

Lue myös:

Tutkimus: Matkapuhelimeen puhuminen ei aiheuta päänsärkyä tai kuulo-ongelmia