Oulu voitti kiistan, jolla Junes Lokan valtuustoryhmä olisi pistänyt kaupungin luottamustehtävät uusiksi

Kuntavaalien jälkeen tehty luottamushenkilöiden valinta jää voimaan, vaikka äänestysohjeissa oli puutteensa.

kunnallishallinto
oulun kaupungintalo
Matias Sieppi / AOP

Oulun kaupunki on voittanut korkeimmassa hallinto-oikeudessa yhteislista Aidon suomalaisen yhteislista ASYL:in nostaman menettelytapakiistan.

Kiista koski luottamustehtävien jakoa kaupunginvaltuustossa heti vuoden 2017 kuntavaalien jälkeen, jolloin varavaltuutettu Tiina Wiik katsoi syntyneen menettelytapavirheitä.

Esimerkiksi puheenjohtaja ei jokaisen vaalitoimituksen kohdalla erikseen antanut tarkkoja äänestysohjeita. Samassa kokouksessa ASYL:in ainoa valtuutettu Junes Lokka arvosteli muiden ryhmien ennalta sopimia valintoja vaatien lukuisia suljettuja lippuäänestyksiä.

Hallinto-oikeus asettui kokousteknisen rikkeen osalta ASYL:in kannalle. Korkein hallinto-oikeus sitä vastoin katsoi paikoin puutteelliset menettelytavat kokonaisuus huomioon ottaen hyväksyttäviksi.

Samalla KHO vapautti Oulun kaupungin oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta kantajalle.

Oulun kaupunginlakimies Jukka Lampénin mukaan KHO:n ratkaisu tarkoittaa, että kaupunginhallituksen ja lautakuntien luottamusvalintoja ei jouduta uusimaan, kuten vielä hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen näytti.

– Hallinto-oikeuden päätöstä ei toimeenpantu, sillä kaupunki teki siitä valituksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen, Lampén selventää.

Junes Lokka kertoo, että KHO:n päätös ei vielä ole saapunut hänelle ja Tiina Wiikille. Päätöksen sisältöä Wiik pitää vääränä ja harmillisena.

Myös Junes Lokan mielestä hallinto-oikeuden ratkaisu asiassa oli oikeaampi. Hän alleviivaa, että uusia valtuutettuja varten äänestysohjeiden pitäisi olla tarkkoja.

– Nyt henkilövaalit näyttivät listavaaleilta, Lokka perustelee.

Puheenjohtaja otti opikseen

Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Juha Hänninen tunnustaa hieman oikoneensa mutkia antaessaan kyseisessä kokouksessa samanlaisina toistuneita äänestysohjeita, mutta lupaa jatkossa olla tarkempi menettelytavoissa.

– Pari kertaa taisin kaikki lorut siihen kertoakin, miten toimitaan. Rupesin lyhentelemään omia puheitani, koska valintoja oli niin paljon, Hänninen muistelee.

Hännisen mukaan nykyisin jokainen vuorosana kaikissa valinnoissa käsikirjoitetaan ja luetaan läpi, toisin kuin kesäkuussa 2017.

Kesäkuun 2017 kokous oli poikkeuksellinen, sillä ASYL:in vaatimuksesta luottamuspaikoista äänestettiin tuntikausia suljetuin lipuin. ASYL ei onnistunut tavoitteissaan. Juha Hänninen katsoo, että taustalla vaikuttava luottamuspula syntyi jo viikkoja ennen valtuuston kokousta, kun valtuustoryhmien väliset neuvottelut paikkajaosta jouduttiin ensin keskeyttämään.

Tuolloin ASYL suljettiin ulos luottamuspaikkojen jaosta huonon käytöksen ja sopimattoman kielenkäytön vuoksi.

– Politiikkaa tehdään yhdessä. Se perustuu luottamukseen, joka rakentuu toisten kunnioittamiselle. Jos ei siihen kykene, silloin ei saa aikaan mitään muuta kuin julkisuutta, Hänninen tulkitsee.