Yllätyskäänne Helsingissä: Lapinlahden sairaalan ideakisassa enää yksi osallistuja, toinen vetäytyi viime metreillä – ratkesiko alueen tulevaisuus?

Kaupunki ei kommentoi Y-Säätiön ratkaisua. Sairaala-alueen nykyiset toimijat ovat tilanteesta hämillään.

Lapinlahti, Helsinki
Mielen hyvinvoinnin ja kulttuurin tapahtumapaikka vanhassa Lapinlahden sairaalassa
Sairaalatoiminta loppui Lapinlahden sairaalassa vuonna 2008.Henrietta Hassinen / Yle

Y-Säätiö on toistaiseksi vetäytynyt Helsingissä sijaitsevan Lapinlahden sairaala-alueen ideakilpailusta, säätiöstä kerrotaan.

Alueen tulevaisuudesta on parhaillaan käynnissä ideakilpailu, ja syyskuussa siinä valittiin jatkoon kaksi ehdotusta.

Toisen ehdotuksen takana olivat Y-Säätiö, suunnitteluryhmä Arkkitehtitoimisto Livady, Planetary architecture research studio, Rönkä Consulting, Demos Helsinki sekä A-Insinöörit.

Y-Säätiön ratkaisusta kertoo Ylelle säätiön konsernilakimies Timo Mutalahti.

– Perjantaina oli määräpäivä ideakilpailun toisen vaiheen tarjouksen jättämiseen. Pitkästä hyvästä valmistelusta huolimatta Y-Säätiö päätti, ettei jätä tarjousta, Mutalahti sanoo.

Hän jättää tilanteen kuitenkin osin auki:

– Nyt me oikeastaan odotamme, mitä Helsingin kaupunki päättää siitä, jatkuuko tämä kilpailu. Jos se ei jatku, olemme edelleen kiinnostuneita Lapinlahden alueen kehittämisestä ja osallisuudestamme siihen, mutta tässä kohtaa meillä ei ollut valmiutta jättää tarjousta.

Y-Säätiö: Liian iso hanke yksin meille

Lapinlahden sairaala-alueen kohtalo on puhuttanut Helsingissä jo pitkään.

Yle vieraili alueella esimerkiksi vuosi sitten, jolloin kaupunki kävi tunteikkaita neuvotteluja vuokralaisten kanssa.

Lapinlahden sairaala on Suomen ensimmäinen mielisairaalakäyttöön rakennettu laitos. Siellä oli sairaalatoimintaa vuosina 1841–2008. Sittemmin alueella on järjestetty muun muassa monenlaisia kulttuuri- ja luontotapahtumia.

Mielen hyvinvoinnin ja kulttuurin tapahtumapaikka vanhassa Lapinlahden sairaalassa
Sairaala-alueella on nykyisin muun muassa kulttuuritoimintaa.Henrietta Hassinen / Yle

Sairaalalla on myös arkkitehtonista arvoa: sen on suunnitellut arkkitehti Carl Ludvig Engel.

Y-Säätiön ja sen kumppaneiden ehdotus olisi pitänyt sisällään muun muassa uudisrakennuksen, jossa olisi ollut energian ja ruuan tuotantoa. Lahdelle olisi sijoitettu myös meriuima-allas.

Timo Mutalahden mukaan ehdotusta kyllä esiteltiin valintaraadille, mutta lopulta varsinaista kilpailuehdotusta ei kuitenkaan jätetty.

– Tätä asiaa käsiteltiin ennen tarjouksen jättämistä Y-Säätiön hallituksessa. Sen keskusteluista en pysty tarkemmin kertomaan. Mutta lopputulos oli se, että hallitus katsoi, että tämä on sen verran iso hanke, että Y-Säätiö olisi toivonut vielä laajempaa omistuspohjaa kiinteistökannan omistukseen ja ylipäänsä kehittämiseen. Yksin Y-Säätiön harteille hanke oli iso.

Y-Säätiö kertoo olevansa (siirryt toiseen palveluun) Suomen neljänneksi suurin vuokranantaja. Säätiö on yleishyödyllinen ja poliittisesti sitoutumaton.

Kaupunki: Sitten kommentoidaan, kun jury on kokoontunut

Helsingin kaupungilta ei kommentoida Y-Säätiön ilmoittamaa ratkaisua.

Ideakilpailun arviointiryhmää vetävä kaupunkiympäristön toimialajohtaja Mikko Aho toteaa, että toiseen vaiheeseen on otettu kaksi toimijaa ja niiden kummankin kanssa on käyty neuvotteluja ja jatkokehittelyä.

– Asia on vielä kesken. Sen lähemmin en voi sitä kommentoida. Jury ei ole vielä kokoontunut käsittelemään tämän toisen vaiheen lopputulemaa.

Aho arvioi, että palkintolautakunta on kokoontumassa lähiviikkoina.

– Sitten kommentoidaan, kun jury on kokoontunut. Arvioinut vaiheet ja tehnyt johtopäätökset.

Hänen mukaansa ideakilpailu on toistaiseksi yhä käynnissä.

– Se on käynnissä niin kauan, kunnes toinen vaihe on saatu pakettiin ja ratkaistu. Kun palkintolautakunta on kokoontunut ja laatinut yhteenvedon ja arvioinnin toisen vaiheen tuotteista.

Lapinlahden sairaala
Lapinlahden sairaala on Suomen ensimmäinen mielisairaalakäyttöön rakennettu sairaala. Se valmistui vuonna 1841.Elise Tykkyläinen / Yle

Syksyllä kisassa pääsi jatkoon myös ehdotus, jonka takana olivat NREP ja Oaklins Merasco, suunnitteluryhmä Ark-byroo, Arkkitehdit Soini & Horto sekä Arkkitehtitoimisto Opus.

Kiinteistösijoitusyhtiö NREP kertoo, että tämä ehdotus on jätetty Helsingin kaupungille.

– Olemme innoissamme ryhmän ehdotuksesta, jossa Lapinlahteen avattaisiin kaikille avoin, vehreä terveyden, hyvinvoinnin ja kulttuurin keidas. Ehdotus on nyt arvioitavana kilpailun arviointiryhmällä, emmekä tässä vaiheessa voi kommentoida ehdotusta tarkemmin, johtaja Joonas Lemström toteaa sähköpostitse.

Ehdotuksessa entisen mielisairaalan päärakennukseen sijoittuisi hyvinvointipalveluita ja taidegalleria. Alueelle tulisi niin ikään meriuimala ja sauna sekä kasvimaa kaupunkiviljelijöille.

Nykyiset vuokralaiset: Tilanne yllätti ja huolettaa

Ideakilpailun saama käänne herättää suurta huolta ja epäuskoa sairaala-alueen nykyisissä toimijoissa, sanoo Lapinlahden Lähteen toimitusjohtaja Tuula Sundman.

Lapinlahden Lähde on mielenterveysjärjestö Mieli ry:n tytäryhtiö, joka hallinnoi sairaalan puolikasta ja vuokraa tilaa Helsingin kaupungilta. Alueen toisena päävuokralaisena toimii osuuskunta Lapinlahden Tilajakamo.

Sundmanin mukaan sekä Lapinlahden Lähde että Lapinlahden Tilajakamo olivat yhteistyökumppaneita Y-Säätiön ehdotuksessa.

Säätiön ilmoitus yllätti toimijat, Sundman kertoo.

– Tämä on tyrmistyttävä tilanne. Meitä on koko ideakilpailun ajan mietityttänyt kovasti tämä asetelma: että loppusuoralla on kaksi ehdokasta, yleishyödyllinen säätiö Y-Säätiö ja monikansallinen sijoitusyhtiö. Me olemme nähneet tämän alusta lähtien hyvin erikoisena arvoasetelmana, josta kaupunki tulisi päättämään.

Miten tilanteeseen on ylipäätään päädytty, hän kysyy.

– Toivon, että kaupunkiympäristölautakunta ja sen asettama kilpailun jury kiinnittävät tähän tilanteeseen huomiota. Tutkisivat tarkoin, mitä on tapahtunut, ja toisaalta vertaisivat sitä kilpailuohjelmaan. Että mennäänkö tässä kilpailuohjelman tavoitteiden mukaisesti, jos jäljellä on vain yksi esitys, joka tulee monikansalliselta yritykseltä.

Lapinlahden sairaalan Tuula
Lapinlahden Lähteen toimitusjohtaja Tuula Sundman sanoo uusimman käänteen tulleen yllätyksenä. Alueen kohtalo on yhä avoin.Elise Tykkyläinen / Yle

Sundman huomauttaa, että sairaala-alue on jo nyt kaikille avoin ja sieltä löytyy hyvinvointia ja kulttuuria, saunakin.

– Meillä on talo täynnä vuokralaisia, meillä on täällä yli 200 toimijaa. On mikroyrityksiä, yhdistyksiä, taiteilijoita, IT-alan yrittäjiä. Tämä on eräänlainen start up, joka tulisi huomioida kaupungin kirjossa.

Helsingin kaupunki on kertonut (siirryt toiseen palveluun) tavoitteekseen, että valtuusto päättää ideakilpailun voittajasta tämän vuoden aikana.

Lue seuraavaksi:

Kilpailu poiki idean meriuimalasta Lapinlahden sairaalan rantaan

Pitkä kiista päättyi: Lapinlahden entisen mielisairaalan vuokralaiset saivat kaksi vuotta armonaikaa

"Tarvitsemme ainakin yhden paikan, jossa ihmiset voivat edistää omaa mielenterveyttään" – Säätiöistä pelastaja Lapinlahden sairaalan toiminnalle?