1. yle.fi
  2. Uutiset

Espanjassa naisiin kohdistuva väkivalta jälleen nousussa – uusi hallitus lupaa lisätä feminististä politiikkaa

Lähisuhdeväkivallan seurauksena kuoli viime vuonna 55 naista, mikä on eniten viiteen vuoteen.

Espanja
Kynttilöitä kadulla.
Esplugues de Llobregatissa loppiaisena surmatun naisen ja hänen tyttärensä kotitalon edustalle on tuotu kynttilöitä. Agustin Oddi

ESPLUGUES DE LLOBREGAT/BARCELONA Esplugues de Llobregatin kunnan lähiössä sijaitsevan elementtikerrostalon eteen on sytytetty kynttilöitä.

Kerrostaloon seinään nojaa myös nukke, lukuisia pehmoleluja ja kukkia. Kukkien seassa on viesti, jossa toivotetaan hyvää viimeistä matkaa Mónicalle ja Ciaralle.

Nimet kuuluvat talossa asuneelle 28-vuotiaalle äidille Mónica Lindelle ja hänen kolmevuotiaalle tyttärelleen, joista tuli loppiaisena Espanjan ensimmäiset lähisuhdeväkivallan kuolonuhrit tänä vuonna. (siirryt toiseen palveluun)

Linden ex-kumppani on pidätetty epäiltynä kaksikon murhista.

Lähisuhdeväkivallalla tarkoitetaan väkivaltaa, jossa tekijänä on nykyinen tai entinen perheenjäsen tai muu läheinen.

Talon edestä kulkee lounasaikaan paljon ihmisiä, joista suurin osa tietää, mitä talossa on tapahtunut, mutta vain harva haluaa kommentoida.

Töistä lounaalle kotiin tullut Ana Medina suostuu vaihtamaan muutaman sanan.

– He olivat naapureitani. Näin tytön kasvavan ja leikkivän pihalla, Medina sanoo.

Mikään ei viitannut Medinan mukaan siihen, että perheessä olisi ollut ongelmia.

– Tapahtunut oli yllätys ja järkytys koko naapurustolle.

Vain harva tekee ilmoituksen

Loppiaisen tragedia synnytti Espanjassa jälleen keskustelua naisiin kohdistuvasta väkivallasta.

Lähisuhdeväkivalta on puhuttanut myös sen jälkeen, kun viime vuoden tilastot uhreista julkistettiin.

Kuolleita oli vuonna 2019 yhteensä 55, eniten viiteen vuoteen. Suomessa entisen tai nykyisen kumppaninsa tekemään väkivaltaan kuoli vuonna 2017 yhteensä 17 naista eli lukumäärä on väkilukuun suhteutettuna melkein kolminkertainen.

Lähisuhdeväkivallan uhreista on pidetty Espanjassa tilastoa vuodesta 2003 lähtien. Tähän mennessä yli tuhat naista on kuollut entisen tai nykyisen kumppaninsa väkivallan seurauksena. (siirryt toiseen palveluun)

Vuodesta 2013 on tilastoitu myös lapsiuhreja. Kolmevuotias Ciara oli vuoden ensimmäinen.

Rikospaikan lähellä sijaitsevassa kahvilassa istuva Maria Soledad Gutiérrez kertoo avoimesti, että tapahtuma järkytti myös siksi, että hänkin on ollut parisuhdeväkivallan uhri.

– Tein heti ilmoituksen ja sain apua. Tiedän kuitenkin monia naisia, jotka eivät uskalla, ja silloin seuraukset voivat olla todella järkyttävät, Gutiérrez sanoo.

Lähisuhdeväkivalta
Maria Soledad Gutiérrez kertoo itsekin joutuneensa parisuhdeväkivallan uhriksi. Hän pitää suurimpana ongelma sitä, että naiset eivät tee rikosilmoitusta.Agustin Oddi

Esplugues de Llobregatissa surmattu Mónica Linde oli joulukuussa hakenut avioeroa miehestään, mutta heidän oli tarkoitus viettää tyttärensä vuoksi juhlapyhää yhdessä.

Espanjassa vietetään loppiaisena perinteistä itämaan tietäjien juhlaa, jolloin lapset saavat lahjoja.

Mikään ei lähipiirin mukaan viitannut siihen, että suhteessa olisi ollut väkivaltaa eikä Linde ollut aiemmin tehnyt rikosilmoitusta ex-kumppanistaan.

Yhteistä lähisuhdeväkivallan uhreina kuolleille naisille on Espanjassa se, että 80 prosenttia ei ollut tehnyt ilmoitusta väkivallasta tai sen uhasta. (siirryt toiseen palveluun)

Viime vuonna uhreista ainoastaan 11 oli tehnyt rikosilmoituksen.

Uhri jätetään yksin

Rikosilmoitus ei automaattisesti takaa suojelua.

Espanjassa lähisuhdeväkivallasta ilmoittaminen on tehty helpoksi, mutta sen jälkeen uhri jätetään oman onnensa nojaan, arvioivat lähisuhdeväkivallan uhreille tarkoitetussa hankkeessa Barcelonassa työskentelevät Carmen Vidal Estruell ja Rosa G. Graell.

– Kun nainen tekee ilmoituksen väkivallasta tai sen uhasta, alkaa pitkä ja monimutkainen prosessi, jonka läpikäymiseen kaikkien voimavarat eivät riitä, Graell sanoo.

Lähisuhdeväkivalta Espanja
Carmen Vidal Estruell (oik.) ja Rosa G. Graell auttavat perheväkivaltaa kokeneita naisia.Agustin Oddi

Molempien naisten mielestä vaikenemisen kulttuuri on Espanjassa hälventynyt, mutta lähisuhdeväkivallan uhrien suojelu on edelleen puutteellista.

Esimerkiksi lähestymiskieltoja ei heidän mukaansa valvota riittävästi.

Selkeä epäkohta on heidän mielestään myös se, että uhri voi tehdä ilmoituksen ja pyytää suojelua ainoastaan sillä paikkakunnalla, jossa hän on kirjoilla.

– Moni nainen joutuu peloissaan pakenemaan toiseen kaupunkiin. Hänet kuitenkin usein ohjataan takaisin kotipaikkakunnalle, jossa hän voi olla hengenvaarassa, Vidal Estruell muistuttaa.

Lisää feminististä politiikkaa

Espanjaan saatiin vuoden alussa kaksien vaalien jälkeen vihdoin täysivaltainen hallitus.

Hallituksen muodostavat pääministeripuolue sosialistit ja vasemmistolainen Podemos, jotka ovat luvanneet ottaa naisten suojelemisen yhdeksi päätehtäväkseen.

Lupauksen toisti Twitterissä myöhemmin pääministerin paikkansa luottamusäänestyksessä varmistanut Pedro Sánchez, kun hän sai tiedon vuoden ensimmäisistä uhreista.

– Kukaan ei voi estää taisteluamme väkivaltaa vastaa, Sánchez tviittasi.

Espanjalaiset ovat toiveikkaita muutoksesta, koska hallituksessa istuu nyt 18 ministeriä ja 4 varaministeriä, joista 11 on naisia.

Espanjan historian nuorimmaksi ministeriksi nousi tasa-arvoasioista vastaava Podemos-puolueen (siirryt toiseen palveluun)Irene Montero. (siirryt toiseen palveluun)

31-vuotias Montero on jo julistanut hallituksen olevan feministinen ja luvannut parantaa keinoja, joilla naisia voitaisiin suojella nykyistä paremmin.

– Hän on täydellinen valinta tehtävään ja roolimalli, joka puhuu ensimmäistä kertaa naisten kohtaamista ongelmista niiden oikeilla nimillä, Rosa G. Graell ja Carmen Vidal Estruell kiittelevät.

"Äärioikeisto on naisvihamielinen"

Helppo Monteron tehtävä ei tule olemaan.

Oppositiossa vaikuttaa äärioikeistolainen Vox-puolue, joka on ajanut muun muassa 15 vuotta sitten säädetyn naisiin kohdistuvaa väkivaltaa käsittelevän lainsäädännön kumoamista (siirryt toiseen palveluun). Puolue on myös puhunut feminismistä uhkana.

Lainsäädännön seurauksena naisiin kohdistuvaa väkivaltaa on saatu kitkettyä tehokkaasti.

Vuonna 2017 ja ennen Voxin nousua parlamenttiin Espanjan parlamentti hyväksyi yksimielisesti lähisuhdeväkivaltaa koskevan toimenpideohjelman. Sen tarkoituksena on helpottaa väkivallasta ilmoittamista ja taata suojelu sitä tarvitseville.

Uuden hallituksen tehtävänä on ohjelman tavoitteiden edistäminen lainsäädännöllisesti.

Graellin ja Vidal Estruellin mukaan Vox on ensimmäinen puolue Espanjan demokratian historiassa, joka tekee avoimesti naisvihamielistä politiikkaa.

Uudelta hallitukselta he sen sijaan odottavat paljon.

Espanjan uusi hallitus kuvattuna 14. tammikuuta.
Espanjan uudessa hallituksessa on 11 naisministeriä.Pierre-Philippe Marcou / AFP

Tuore hallitus on luvannut uudistaa seksuaalista väkivaltaa ja raiskauksia koskevaa kiisteltyä lakia.

Espanjan nykyisen lain mukaan raiskauksen tunnusmerkkejä on, että siinä on tapahduttava muutakin väkivaltaa. Oikeudenkäynneissä on selvitetty, ovatko raiskauksesta syyttäneet naiset vastustelleet ja tehneet vastarintaa.

Laki on noussut otsikoihin ulkomaita myöten Espanjaa kuohuttaneiden joukkoraiskaustapausten yhteydessä.

– Jos hallituksen suunnittelemat uudistukset onnistuvat, naisten elämä paranee huomattavasti, Graelli ja Estruelli sanovat.

Keskustelu naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja sen ehkäisystä jatkuu Espanjassa, sillä Monica ja Ciara eivät ole enää tämän vuoden ainoat lähisuhdeväkivallan uhrit.

Lähisuhdeväkivallan seurauksena on Espanjassa kuollut tänä vuonna ainakin seitsemän naista. Uhreja on todennäköisesti jo kahdeksan, sillä Pohjois-Espanjan Gijónissa miehen epäillään tappaneen (siirryt toiseen palveluun) ex-puolisonsa maanantaina.

Espanjan hallituksen feministisen ohjelman puitteissa on tarkoitus tehdä myös joukko muita uudistuksia, kuten helpottaa abortin tekemistä. Tulevaisuudessa yli 16-vuotiaat saisivat tehdä abortin ilman vanhempien suostumusta.

Lisäksi hallitus on luvannut parantaa naisten asemaa työmarkkinoilla ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia. Feministiseen ohjelmaan kuuluu myös joukko pienempiä uudistuksia, kuten kuukautissuojien arvonlisäveron poistaminen.

Lisää aiheesta

Yle Areena: Miksi feminismi on suosittua Espanjassa vasta nyt?

Feminismi tuli Espanjaan, mutta aborttioikeus arveluttaa edelleen: “Riittää, että nainen saa päättää ruokavaliostaan ja kampauksestaan”

Espanjassa kansainvälistä naistenpäivää muistetaan feministisellä lakolla

Lue seuraavaksi