Pipsa elää toisin kuin me muut

Tuhannet Instagram-seuraajat haluavat nähdä miten hän sen tekee.

Arvokasmaailma-instatilillä motivoin tavallaan itseäni, mutta ehdottomasti myös muita, jotka haluavat motivoitua elämään omien arvojensa ja kestävän elämäntavan mukaisesti.

Pipsa perheineen on parhaillaan ostolakossa – vain ruokaa ja lääkkeitä hankitaan kaupasta.

Lakko on opettanut Pipsan hyödyntämään jo olemassa olevia tavaroita.

Käytettyjä lasipurkkeja hän käyttää esimerkiksi juomalaseina tai pakasterasioina.

Perhe säästää vettä monin eri tavoin.

Käytetyllä ja talteen otetulla suihkuvedellä voi huuhdella vessan.

Vanhat paperipussit toimittavat biojätepussien virkaa.

"Kestotalouspapereita" Pipsa on ommellut vanhoista lakanoista.

Pesuaineita hän valmistaa itse etikasta, ruokasoodasta ja kookossaippuasta.

Yritän haastaa itseäni siihen, etten koko ajan ajattelisi tarvitsevani jotain lisää. Pyrin olemaan tyytyväisempi siihen, mitä minulla jo on.

Ostolakossa voi hankkia tarvittavia tavaroita vaihtokaupoilla.

Itse tehdyt kestovanulaput ovat kovaa valuuttaa vaihtomarkkinoilla.

Vaikka sosiaalinen media on Pipsan työ, hän viettää siellä aikaa vain kaksi tuntia päivässä.

On todella ihmeellistä saada ihmisiltä viestejä siitä, miten olen esimerkilläni muuttanut heidän elämäänsä. Moni kertoo tehneensä ratkaisuja, joita eivät olisi aikaisemmin uskaltaneet tehdä. He ovat esimerkiksi vähentäneet työaikaansa, jotta voisivat paremmin tai voisivat keskittyä heille tärkeään.

Tekijät

Toimittaja

Tuulianna Tola

Valokuvat ja videot

Juha Kivioja

Julkaistu 4.3.