Jani Kaaron kolumni: Kysyisitte joskus alkuperäiskansoilta!

Olisivatko Australian maastopalot yltyneet näin pahoiksi, jos olisi kuunneltu aboriginaaleja, kysyy Jani Kaaro.

maastopalot
Jani Kaaro
Nella Nuora / Yle

Mitä mahtoi ajatella ensimmäinen paleontologi, joka jossakin Nebraskassa retkeillessään törmäsi paholaisen korkkiruuviin (siirryt toiseen palveluun). Se on nimittäin melko varmasti maailman merkillisin fossiili.

Aikuisen ihmisen kokoinen kivettynyt korkkiruuvi, jonka terä on taittunut ylöspäin.

Korkkiruuvi, eli daemonelix, herätti varhaisissa paleontologeissa kummastusta. Edwin Hinckley Barbosa – eräs aikansa tunnetuimmista paleontogeista – päätteli ensin, että kyseessä on muinainen sienieläin, ja myöhemmin, että se on ammoin eläneen puun juuri. Muitakin ehdotuksia kuultiin, eikä mikään ollut edes lähellä oikeaa.

Olisivatpa vain kysyneet Lakota-intiaaneilta. He olivat nähneet näitä rakennelmia ikiajoista lähtien, jopa niin, että niillä oli oma paikkansa heidän mytologiassaan. He kutsuivat korkkiruuveja majavan majoiksi, ja se oli tismalleen oikein. Korkkiruuvit olivat majavan varhaisen esi-isän, Palaecastorin, käytäviä. Se oli hyvä määritys ottaen huomioon, että Palaeocastor ei paljonkaan muistuttanut nykyistä majavaa eikä se edes elänyt vedessä – eikä siitä ollut muita todisteita kuin kasa luita korkkiruuvien päässä.

Entäpä jos olisivat Australiassa kysyneet alkuperäisasukkailta tätä: Miten pitää elää, että maasto ei syty sellaiseen roihuun kuin nyt? Australian aboriginaaleilla olisi voinut olla paljon sanottavaa.

Viime päivinä on kuultu monia surullisia uutisia siitä, miten paljon Australian maastopaloissa on kuollut eläimiä, ja että sukupuutotkin ovat mahdollisia. Siksi onkin hyvä tietää, että ihmisen aiheuttamat sukupuutot ovat osa mantereen surullista jatkumoa. Sen jälkeen kun valkoiset saapuivat Australiaan, sieltä on kuollut sukupuuttoon lähes 30 nisäkäslajia ja lähes sama määrä lintulajeja.

Osalla sukupuuttoon kuolleista nisäkkäistä on mielenkiintoinen historia. Ne eivät kuolleet siksi, että niille olisi tehty jotakin, vaan siksi, että jotakin jäi tekemättä.

Valkoiset nimittäin siirsivät Australian aboriginaaleja pois omilta asuinalueiltaan, jolloin maa jäi hoitamatta. Hoito tarkoittaa tässä yhteydessä maaston kulottamista.

Kun aboriginaalit siirrettiin pois ja maasto jäi kulottamatta, elinympäristöt muuttuivat.

Aboriginaalit polttivat maastoa säännöllisesti houkutellakseen sinne syömiään eläinlajeja. Maaston säännöllinen polttaminen loi elinympäristön, jossa monet kasvi- ja eläinlajit kukoistivat.

Kun aboriginaalit siirrettiin pois ja maasto jäi kulottamatta, elinympäristöt muuttuivat. Maan valloittivat tulokaskasvit, jotka tukahduttivat aiemman, maastopaloihin tottuneen lajiston. Sen jälkeen tulivat muut tulokaslajit, kissat, kaniinit ja ketut, jotka mullistivat paikallisen ekosysteemin.

Kulottaminen ei kuitenkaan ainoastaan ylläpitänyt luonnon monimuotoisuutta.

Se myös hillitsi maastopaloja. Kun maasto poltettiin kuivan kauden alussa, palavaa materiaalia oli vähän, joten palot pysyivät hallinnassa. Maasto poltettiin laikku kerrallaan, jolloin syntyi eri vaiheessa olevia kasvillisuussaarekkeita – kun toiset saarekkeet olivat kuivia ja palovalmiita, toiset olivat vihreitä ja tulipaloa vastustavia, ja näin palot eivät päässeet leviämään. Myös kasvillisuus itse oli palonkestävää.

Kun säännölliset kulotukset jäivät pois, kasvillisuus korvautui tulokaslajeilla, joilla on siitä lähtien ollut paljon tekemistä Australian maastopalojen kanssa. Laikut kasvoivat umpeen kasveja, joiden biomassa oli massiivinen ja jotka olivat kuivalla kaudella herkästi syttyviä.

Eräs pahimpia on afrikkalainen tiheitä tuppaita muodostava hahtuharjasheinä. Se on karjankasvattajien suosiossa, sillä se on karjalle ravitsevaa ruokaa. Maastopalojen torjujille se on kuitenkin painajainen; se palaa 2-8 kertaa kuumemmalla liekillä kuin alkuperäiset kasvit ja sen ruokkima maastopalo voi tuhota alueen ekologian täysin. Kuivalla kaudella hahtuharjuheinä – ja jotkin muutkin tulokaslajit – muodostavat ruutitynnyrin, joka leimahtaa hetkessä räjähdysmäisiin liekkeihin.

Ongelma on – sivumennen sanoen – hieman samankaltainen Indonesiassa. Monet ovat varmaan kiinnittäneet huomiota siihen, että Indonesiassa metsäpalot koskevat usein nimenomaisesti suometsiä. Mutta miten suometsät voivat palaa? Suollahan on kosteaa? Vastaus on yksinkertainen. Suot kuivataan, minkä jälkeen alkuperäinen kasvillisuus korvautuu helposti palavilla tulokaslajeilla.

En tietenkään tarkoita, että aboriginaalien harjoittama ”maan hoitaminen” olisi mikään pysyvä kertaratkaisu kaikkiin Australian maastopalo-ongelmiin. Aboriginaalien hallitsemalla Arnhemin maalla kulotuksia tehdään vanhan perinteen mukaisesti, mutta sielläkin asia on enemmän tai vähemmän kiistanalainen.

Maaston hallittu polttaminen voi ryöstäytyä hallitsemattomaksi, ja ympäristönsuojelijoiden mielestä liian intensiivinen kulotus on monille lajeille enemmän uhka kuin mahdollisuus. Arnhemin maan kulotukset on tätä nykyä myös kytketty päästökauppaan, eli kulotuksista on tullut aboriginaaleille keino saada tuloja, ja se tekee asiasta entistä monimutkaisemman.

Viisaus maastopalojen suhteen voisi olla siinä, ettei esitetä tai uskota yksinkertaisia selityksiä.

Ilmastonmuutos on tietenkin kaikkien huulilla, mutta Australia on altis pitkille kuivuusjaksoille ilman ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutostakin. Vuosina 1895-1903 yli kolmannes Australiasta oli syvän kuivuuden vallassa, minkä aikana kuoli järjetön määrä koti- ja villieläimiä.

Myös tuhopolttajien syyttely on yksinkertaistavaa: Nasan tiedot vuodelta 2011 kertovat (siirryt toiseen palveluun), että noin puolet Australian maastopaloista minä tahansa vuonna ovat joka tapauksessa ihmisen aiheuttamia, suurin osa tietenkin tahattomasti.

Viisaus voi olla myös siinä, että maastopalojen edessä ei tarvitse heittäytyä epätoivoon. Ilmastonmuutos tai ei, kuivaa tai ei, Australian maastopaloja ei voi ymmärtää, jos ei ymmärrä alueen ekologista historiaa, ja tuo historia voi tarjota ratkaisuja myös maastopalojen hallitsemiseksi.

Jani Kaaro

Kirjoittaja on tietokirjailija ja vapaa toimittaja. Hän rakastaa filosofiaa ja inspiroituu vanhan ja uuden, tutun ja tuntemattoman sekoittumisesta, joka johtaa johonkin hedelmälliseen asiaan.

Aiheesta voi keskustella 27.01. klo 23.00 asti.

Lue myös:

Australian palot saattavat tehdä koaloista erittäin uhanalaisen lajin

Britannian ilmatieteen laitos: Australian maastopalot nostavat hiilidioksiditasoja – kyseessä on yksi mittaushistorian isoimmista muutoksista