Trumpin historiallinen virkarikosoikeudenkäynti alkoi muodollisesti Yhdysvaltain senaatissa

Syytteiden varsinainen käsittely alkaa tiistaina.

Donald Trump
Trump virkarikossyyte.
Olivier Douliery / AFP

Virkarikosoikeudenkäynti Yhdysvaltain presidenttiä Donald Trumpia vastaan on alkanut senaatissa.

Aluksi oikeudenkäynnin johtajana toimiva korkeimman oikeuden puheenjohtaja John Roberts vannoi valan. Hänen tehtävänsä on valvoa oikeudenkäynnin lainmukaista kulkua.

Myöhemmässä vaiheessa senaatin sata jäsentä vannoivat "noudattavansa oikeutta puolueettomasti".

Aiemmin tänään virkarikosasiakirjat tuotiin senaattiin ja syytteet luettiin ääneen.

Syytekohtia on kaksi. Ne luki edustajainhuoneen tiedusteluvaliokunnan puheenjohtaja Adam Schiff.

Trumpia syytetään virka-asemansa väärinkäytöstä ja kongressin tekemän rikostutkinnan haittaamisesta.

Vakavaluonteinen istunto alkoi senaatin korkeimman järjestyksenpitäjän varoituksen sanoilla.

– Jokainen henkilö pysyköön vaiti vankeuden uhalla, kun edustajainhuone esittelee Yhdysvaltain senaatille syyteet Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia vastaan, Michael Stenger jyrisi historiallisen perinteen mukaisesti.

Syytteiden varsinainen käsittely käynnistyy tiistaina kello 20 Suomen aikaa.

Lue myös:

USA:n liittovaltion tarkastusvirasto: Valkoinen talo rikkoi lakia, kun se viivytti Ukrainalle myönnetyn avustuksen maksatusta

Virkarikossyytteen matka senaattiin alkoi – nämä henkilöt demokraattien Pelosi valitsi "syyttäjiksi"

Trumpin virkarikossyyte siirtyy senaattiin – Ylen kirjeenvaihtaja kertoo, mitä seuraavaksi tapahtuu