1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Joensuu

Väitös: Saimaannorppa liikkuu jäiden aikaan pienellä alueella

Koska saimaannorpan elinpiiri on talvella suppea , se on herkkä häiriöille.

Joensuu
Saimaannorppa osittain sulaneella jäällä.
Norpat liikkuvat lisääntymisen ja jääpeitteen aikaan vain noin seitsemän neliökilometrin laajuisella alueella. Miina Auttila / Metsähallitus

Saimaannorpan liikkumisesta on saatu uutta tietoa.

Filosofian maisteri Lauri Liukkosen väitöstutkimuksen mukaan norpat liikkuvat talvella, lisääntymisen ja jääpeitteen aikaan vain noin seitsemän neliökilometrin laajuisella alueella. Avoveden aikaan norpan elinpiiri laajenee yli kymmenkertaiseksi eli yli 90 neliökilometriin.

Koska saimaannorpan elinpiiri on suppea talvella, se on herkkä häiriöille. Tästä syystä pesien läheisyydessä olevien alueiden suojelu ja rauhoittaminen on entistäkin tärkeämpää.

Rakentaminen uhkaa pesinnän onnistumista. Noin kolmasosa Saimaan rannoista on jo norpan pesinnälle huonosti soveltuvaa aluetta ihmisasumusten vuoksi. Tutkijan johtopäätös on, että rantarakentamista tulisikin ohjata jo valmiiksi tiheästi rakennetuille alueille ja rauhoittaa muut alueet norpan pesinnälle.

Saimaannorppia arvioidaan nykyisin olevan yli 400.

Lauri Liukkosen ympäristö- ja biotieteiden alaan kuluva väitöskirja tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella perjantaina 17. tammikuuta.

Lue seuraavaksi