Kirkosta erotaan veron vuoksi – häät ja rippikoulu tuovat paluumuuttajia

Valtaosa kirkosta eronneista ilmoittaa eron syyksi kirkollisveron.

kirkosta eroaminen
hääpari kirkon käytävällä
Kirkon tilastojen mukaan marraskuun 2019 loppuun mennessä kirkosta erosi 34 000 henkilöä. Kirkkoon liittyneitä 15 300.Maxwell Monty / AOP

Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta erotaan tyypillisimmin 20–30 vuotiaana. Vuosina 2017 ja 2018 noin kolmasosa kirkosta eronneista oli tämän ikäisiä. Kirkkoon puolestaan liitytään 30–40 vuotiaana, sillä noin 25 prosenttia liittyneistä edustaa kyseistä ikäluokkaa.

Kirkon tilastojen mukaan marraskuun 2019 loppuun mennessä kirkosta erosi 34 000 henkilöä. Kirkkoon liittyneitä oli 15 300. Noin 60 prosenttia eronneista on ilmoittanut, että kirkollisvero vaikutti melko paljon tai ratkaisevasti kirkosta eroamiseen.

Tilastosta puuttuvat joulukuun tiedot, jotka kasvattavat eronneiden määrää mahdollisesti muutamalla tuhannella.

Veli-Matti Salminen kirkon tutkimuskeskuksesta kertoo, että selkeimmin havaittava piikki eroamisissa on yleensä joulukuussa.

– Ajankohta liittyy ennen kaikkea kirkollisveron maksamisen välttämiseen, sillä seuraavan vuoden veron maksu määräytyy sen mukaan oliko uskontokunnan jäsen joulukuun lopussa.

Kirkkoon liittymisissä vastaavaa piikkiä tiettyinä kuukausina ei näy. Salmisen mukaan kesäkuukausina liittymistä vauhdittavat hieman rippikoulut ja kesähäät, joiden takia saatetaan liittyä kirkon jäseniksi.

Noin 3,8 miljoonaa suomalaista kuului evankelis-luterilaiseen kirkkoon vuonna 2018. Prosentuaalisesti kirkon jäsenyys on 69,7 prosentilla suomalaisista. Kymmenessä vuodessa kirkon jäsenmäärä on vähentynyt noin 375 000:lla, sillä vuonna 2010 seurakuntien yhteenlaskettu jäsenmäärä oli noin 4 175 000.

Vain kymmenessä seurakunnassa liittyneitä oli enemmän kuin eronneita

Marraskuun 2019 loppuun mennessä vain kymmenessä Suomen seurakunnassa liittyneitä oli enemmän kuin eronneita. Suurin kato käy kaupungeissa. Seurakuntien jäsenmäärään suhteutettuna Helsingissä Töölön seurakunta oli erotilaston kärjessä. Töölön seurakunnasta erosi noin 550 henkilöä, mikä oli 3,3 prosenttia koko seurakunnan jäsenmäärästä.

Pääkaupunkiseudun ulkopuolella Tampereen Tuomiokirkkoseurakunnasta ja Oulun Tuomiokirkkoseurakunnasta eromäärät olivat parin prosentin luokkaa.

Kanta-Hämeen seurakunnista erosi viime vuoden marraskuun loppuun mennessä vajaat 1 100 henkilöä ja niihin liittyi vajaat 400 henkilöä.

Seurakuntien jäsenmääriin suhteutettuna Kanta-Hämeessä eniten väkeä erosi Ypäjän seurakunnasta. Vähiten eronneita puolestaan oli Humppilan seurakunnassa. Humppila oli myös yksi kymmenestä seurakunnasta, johon liittyi enemmän väkeä kuin erosi.

"Tarvitseeko kirkon olla trendikäs?"

Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan kappalainen Hanna-Leena Kevätsalo-Vuorio pohtii kirkkoa ja sen tulevaisuutta. Kevätsalo-Vuorio korostaa, että kirkko tekee kaiken aikaa töitä pysyäkseen ajan hermoilla. Perussanoma säilyy kuitenkin samana.

– Kirkon sanoma on tuhatvuotinen ja siinä mielessä ajattelen joskus itse, tarvitseeko kirkon olla trendikäs.

Kevätsalo-Vuorion mukaan kyse on siitä, miten kirkon sanomaa viedään nykyaikana eteenpäin.

– Todennäköisesti saamme tänä vuonna käyttöön seurakunnan podcastit. Erityisesti nuorille olemme puolestaan järjestäneet esimerkiksi lanit, koska he tykkäävät pelata paljon tietokoneilla.

Kevätsalo-Vuorio kertoo lisäksi, että kirkko tarjoaa apua ihmisille eri tilanteissa riippumatta siitä, kuuluuko henkilö kirkkoon.

Jutussa esiintyvät luvut ovat peräisin kirkon tilastopalvelusta.