Pääministeri arvioi salaa tehdyllä nauhoitteella Ukrainan presidentin ymmärryskykyä alkukantaiseksi – tarjoutuu nyt eroamaan tehtävästään

Oleksi Hontšaruk nousi pääministeriksi viime elokuussa.

Ukraina
Oleksi Hontšaruk.
Pääministeri Oleksi Hontšaruk (istumassa). Kuva on otettu 8. tammikuuta.Oleg Petrasyuk / EPA

Ukrainan pääministeri Oleksi Hontšaruk on ilmoittanut olevansa valmis eroamaan tehtävästään. Hän on lähettänyt erokirjeen presidentti Volodymyr Zelenskyille.

Presidentti on ilmoittanut harkitsevansa eronpyynnön hyväksymistä.

Ukrainassa vuodettiin tällä viikolla julkisuuteen salaa tehty nauhoite, jolla pääministeri Kyiv Post -lehden mukaan (siirryt toiseen palveluun) puhui presidenttiä vähättelevällä tavalla.

– Zelenskyillä on hyvin alkukantainen käsitys taloudesta, Hontšaruk toteaa ja lisää, että presidentille on selitettävä asiat hyvin yksinkertaisesti.

Kokous, jossa pääministeri arvioi presidentin taloustietämyksen tasoa oli pidetty joulukuussa. Hontšarukin mukaan nauhoitetta on manipuloitu.

Pääministeri perustelee erotarjoustaan sillä, että hän näin voi hälventää epäilyt siitä, etteikö hän arvostaisi presidenttiä ja luottaisi tähän.

Hontšaruk on ehtinyt toimia pääministerinä vasta elokuusta 2019 alkaen.

Lähteet: Reuters, AFP