Timo Soini nousi hetkeksi julkisuuteen, mutta huomio kuivui saman tien: "Soini on muuttunut historian alaviitteeksi", sanoo politiikantoimittaja

Timo Soini julkaisi kirjan ja toimittajat antoivat hänen puhua itsestään, arvioi tutkija Anu Koivunen.

Timo Soini
Timo Soini

Timo Soini tuli julkisuuteen viime viikolla yli puolen vuoden tauon jälkeen. Hän oli kirjoittanut populismia käsittelevän pamfletin, joka pohjasi osin hänen vanhaan graduunsa.

Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Soini paistatteli mediassa kokonaisen päivän, osan seuraavaakin.

Helsingin Sanomien politiikantoimittaja Marko Junkkari ihmettelee, miten Soini onnistui luomaan ohuella kirjaläpyskällään näin massiivisen mediaspektaakkelin.

– Soini määritteli itse pelikentän ja pystyi pitämään pelin sillä, Junkkari toteaa.

Timo Soini kirjoitti kirjan, jossa ei käsitellyt mokiaan tai puolueen hajoamista.

Itse kirja ei tuo populismikeskusteluun mitään lisää. Soini lähinnä toisteli iskulauseita, joita hän on moneen kertaan sanonut aiemminkin, Junkkari toteaa.

– Timo Soini ei katolisena miehenä suostunut antautumaan rippiin. Hän ei kertonut, miksi asiat menivät niin totaalisen pieleen vuonna 2017 kun puolue hajosi. Hän ei suostunut näkemään mitään vikaa itsessään. Kirja on semmoinen minä minä Timo Soini ja kaikki meni todella hyvin. Median kannalta Soini on hankala. Hänestä ei saa mitään otetta, Junkkari sanoo.

Anu Koivunen ja Marko Junkkari olivat vieraina Ylen aamun media-aiheisessa Viimeinen sana -keskustelussa lauantaina. Voit katsoa keskustelun klikkaamalla ylläolevaa kuvaa. Tästä haastattelusta osa on tehty puhelimitse ennen ohjelmaa.

Soini sai valtavan mediahuomion – joka hiipui nopeasti

Timo Soini sai esiintyä asiantuntijana ja hänen annettiin kertoa oma näkemyksensä sekä perussuomalaisten kehityksestä että politiikasta tänään, Anu Koivunen pohtii. Hän sai valtavasti mediatilaa ja häneen suhtauduttiin vanhana valtiomiehenä. Toisaalta huomio kuivui nopeasti.

Junkkari on samoilla linjoilla.

– Ei ole kuin vuosi siitä, että Timo Soini oli ulkoministeri. Hänen ei siis pitäisi olla mikään kaukainen historian hahmo. Outoa, miten hän kuitenkin onnistui kuulostamaan historian reliikiltä. Hän on alle vuodessa siirtynyt aktiivipolitiikosta historian alaviitteeksi, Junkkari toteaa.

– Onko medialla jonkinlainen kummallinen nostalginen kaipuu Soinin aikoihin, jolloin perussuomalaiset olivat vielä lähempänä politiikan perinteistä valtavirtaa? Junkkari kysyy.

Junkkarin mukaan oli täysin perusteltua, että Timo Soinin paluu julkisuuteen sai paljon huomiota. Soini oli pitkään merkittävä poliitikko, perussuomalaisten puheenjohtaja ja entinen ulkoministeri. Ongelma oli, että miehellä ei ollut mitään uutta sanottavaa.

Soini ei suostu keskusteluun, sanoo Anu Koivunen

Timo Soini kertoi tuttuja juttuja ja puhui itsestään. Toimittajat yrittivät kysyä, mutta Soini ei suostunut keskusteluun, Anu Koivunen toteaa. Median tehtävä on haastaa Soinin tarina, Koivunen painottaa.

Hän antaa esimerkin: Soini viittasi Puolaan siinä, kuinka populistit voivat säilyttää kannatuksen hallituksessa. Kukaan ei kuitenkaan tarttunut täkyyn.

Ilta-Sanomat tosin kirjoitti: Soinin nykyiseltä ihannevaltiolta vaikuttaa Puola, jossa katolilaiskonservatiivinen Laki- ja oikeuspuolue pitää valtaa. Keinot vallan betonoimiseksi herättävät huolta läntisessä Euroopassa, mutta eivät Soinissa.

Koivusen mukana toimittajien suhtautumisessa Timo Soiniin on masokistista nautiskelua.

– Soini nauttii avoimesti siitä, että hän pyörittää toimittajia. Ja toimittajat ovat että "no niin, taas me mentiin halpaan". Se on siinä mielessä harvinaista. Ei kenenkään muun poliitikon kanssa puhuta samalla tavalla, Koivunen sanoo.

Hän korostaa, että Timo Soinilla on ollut iso merkitys: hän on ollut tuomassa Suomeen isoa politiikan murrosta.

– Mutta Soinin mediasuhteessa on jotain poikkeuksellista. Siinä naureskellaan vallan ja riippuvuuden äärellä. Toimittajan näkökulmasta Soini on täydellinen populismin edustaja.

Koivusen mukaan Soini sai paistatella mediassa "hyvänä populistina", joka erosi Euroopan oikeistopopulisteista ja oli Vennamon perillinen. Soinin johtamat perussuomalaiset olivat suomalaisia erillispopulisteja. Mutta sitten valtaan tulikin Halla-aho, josta ei voinut sanoa samaa, Koivinen sanoo.

Katso aiemmat Viimeinen sana -jaksot Yle Areenassa.