Hautalöydön nainen herää henkiin näiden naisten käsissä – Ravattulan muinaispuku kampauksineen esitellään tänä keväänä

Tekstiilijäännösten värien tutkiminen paljasti, että noin 800 vuotta sitten elänyt nainen oli varakas muodin edelläkävijä.

muinaisjäännökset
Joukko muinaistekniikan artesaaneiksi opiskelevia naisia.
Muinaistekniikan opiskelijat Annina Rokka (vas.) Salla-Mari Latvala, Mizuki Miyoshi-Nissilä ja Janita Palomäki ovat mukana tekemässä Ravattulan muinaispukua. Jari Pussinen / Yle

Nainen lepäsi lauta-arkussa selällään, käsivarret vyötärölle taivutettuna. Hautamaasta paljastui harvinaisen suuria tekstiilijäänteitä.

Niiden kaltaisia ei ole Suomessa aikaisemmin tavattu. Ne edustavat aiemmin huonosti tunnettua rautakauden ja keskiajan välivaihetta.

Arkeologi Jaana Riikonen.
Arkeologi Jaana Riikonen on tutkinut Ravattulan Ristimäen tekstiililöytöjä vuosien ajan. Yle

Arkeologiset kaivaukset Ristimäellä päättyivät yli kolme vuotta sitten. Paimiolainen arkeologi Jaana Riikonen on mikroskoopin alla kaivanut esiin yksityiskohtia suurina maapaakkuina nostetuista haudanosista.

– Ravattulan puvun kantaja oli 160-165 senttiä pitkä, mutta hänen kuoliniästään emme tiedä mitään.

Riikonen on tutkinut tekstiililöydöt ja niiden perusteella hahmotellut haudatun naisen yllä olleen puvun.

Se tiedetään, että naisella on ollut pohjemittainen mekko ja sen alta hienosti vilkkuneet punaiset sukat.

– Ravattulaan on tullut Keski-Euroopasta varhaisia keskiaikaisia muotivaikutteita.

Hautalöydön kangasta ja piirros, johon hahmoteltu mekon pistot.
Hautalöydön kangasta ja piirros, johon Riikonen on hahmotellut mekkoon ommellut pistot. Arkinen yksityiskohta menneisyydestä; mekosta löytyi parsittu kohta. Yle

Ravattulan Ristimäen kalmistoa on tutkittu arkeologisesti vuosikausien ajan.

Näiden tutkimusten pohjalta on nyt työn alla Ravattulan muinaispuku ennallistettuna mahdollisimman autenttisin materiaalein ja menetelmin. Projekti työllistää monia tutkijoita, käsityöläisiä ja opiskelijoita ympäri Etelä-Suomen.

Siitä tulee 2000-luvun ensimmäinen muinaispuku.

Lankojen värjäys

Arkeologi Jaana Riikosen pöydällä Turun museokeskuksessa olevat tekstiilijäänteet näyttävät maallikon silmin kutakuinkin samanlaisilta. Hevin ei uskoisi, että tummanruskeissa ajan syömissä kangasjäänteissä piilottelee rautakauden ja keskiajan taitteen välinen värikylläinen aika.

– Eri kankaista lähetettiin lankanäytteet Belgiaan tutkimuslaboratorioon. Siellä niille tehtiin kromatografinen värianalyysi. Saimme tulokset siitä, mitä kaikkia värejä vainajan vaatteista löytyi.

Ja löytyihän niitä: iloista punaista, sinistä, luonnonruskeaa ja -valkoista.

Piirrosluonnos Ravattulan muinaispuvusta.
Suunnilleen tältä näyttää valmis Ravattulan muinaispuku. Veronika Paschenko

– Mekko on ruskeasävyinen, värjäämätöntä villaa. Sen päälle puetaan sininen esiliina, jossa on kolmiväriset nauhat. Sitten on nämä punaiset sukat, jotka ovat vilkkuneet sieltä mekon helmojen alta. Ja vielä tummansininen viitta, Riikonen kuvailee.

Suurin osa kansasta kulki tuolloin luonnonharmaassa villassa. Haudan vainajan on täytynyt olla varakasta väkeä, koska hänellä oli värjättyjä vaatteita.

Nyt valmistettavaa muinaispukua varten langat on värjätty Mynämäellä, osana Raision ammattiopiston muinaistekniikan artesaaniopiskelijoiden tutkintoa.

Eri värisiä lankoja.
Lankojen värjääminen ei ollut mikään läpihuutojuttu. Jari Pussinen / Yle

Viitan tummansininen värjättiin indigolla.

Opiskelija Annina Rokka kertoo, että toinen vaihtoehto olisi ollut värimorsionko, joka olisi ollut ehkä vielä lähempänä alkuperäistä. Käytännön syistä päädyttiin kuitenkin indigoon.

–Täytyy kyllä ihailla, miten taitavia entisajan ihmiset ovat olleet värjäämisessä. Me nykyajan ihmiset osaamme kyllä paljon, mutta meidän on vaikea toistaa ihan tällaista tummaa kasviväriä. Nauhalangat värjättiin ruskeaksi jalopähkinällä.

Punaiset langat värjäsi toinen opiskelija Janita Palomäki.

– Käytin tähän värimataraa eli krappia. Ravattulan naisen aikaan se oli tuontitavaraa. Menetelmänä oli keittovärjäys. Teimme myös kylmävärjäystestin, mutta väri ei ollut yhtä syvä.

Värimatara (Rubia tinctorum L.) eli krappi oli Suomessa harvinainen ja kallis tuontiväriaine. Sen käyttö lisääntyi vasta keskiajalla.

– Suomessa on värjätty kotimaisilla mataroilla, mutta se väri ei ole ollut yhtä intensiivinen, sanoo Palomäki.

Viitta ja punaiset sukat

Muinaispuvun valmistamista vetää tekstiili- ja muinaistekniikan artesaani Sue Salminen Orimattilasta. Ravattulan muinaispuku on hänelle osa käsityömestarin tutkintoa.

Tekstiili- ja muinaistekniikan artesaani Sue Salminen
Tekstiili- ja muinaistekniikan artesaani Sue Salminen ihailee menneisyyden ihmisten käsityötaitoja ja esteettistä silmää. Yle

–Tutkimuksen puoleltahan meillä on hurjasti valmista, mutta nyt alkaa olla myös jo jotain kouriintuntuvaa.

Pikamuoti on tästä työstä kaukana.

Salminen pitelee käsissään värikkäitä villalankoja. Niistä tulee muinaispuvun esiliina, viitta sekä lautanauhoja.

Suurin osa puvusta valmistetaan ahvenanmaanlampaan villasta. Se muistuttaa eniten muinaista villaa.

Lammastilan emäntä Hanna-Leena Juhola ahvenanmaanlampaineen.
Ali-Unkin tilan emäntä Hanna-Leena Juhola ahvenanmaanlampaineen historiaa elävöittämässä. Ulla Moilanen

Villat on saatu Eurajoella sijaitsevan Ali-Unkin tilalta. Melkein kaikki muinaispuvun langat on kehrätty pienessä kehräämössä Viron Viljandissa.

– Minä kudon tähän pukuun tulevat vanutetut kangassukat sekä viitan, Sue Salminen kertoo.

Muinaispuvun perustana olevan haudan numero 41/2016 vainaja oli peitelty tummansinisellä, spiraalikoristeisella villaviitalla. Haudasta löytyneet punaiset kangassukat olivat arkeologeille enemmän kuin mieluinen löytö.

Ne kun ovat vanhimmat Suomesta löytyneet kangassukat, vuoden 1200 vaiheilta.

Puvun mekkokankaan kutoo turkulainen tekstiilitutkija, tietokirjailija Helena Honka-Hallila. Hän myös ompelee itse mekon.

Villamekon alle tulevan pellavaisen alusmekon puolestaan valmistaa kankurin kisälli Susanna Koskelo Paimiosta.

Sininen essu, hopeasolki ja pronssispiraalit

Mynämäellä Raision ammattiopiston tiloissa muinaistekniikan kouluttaja Tuija Hukkanen kutoo kauniin sinistä kangasta. Tekeillä on muinaispuvun esiliina.

– Kudon vanhaan tapaan pystykangaspuilla. Samanlaisilla on todennäköisimmin kudottu myös se alkuperäinen essu.

Muinaistekniikan opettaja Tuija Hukkanen.
Tuija Hukkanen opettaa muinaistekniikoita Suomen ainoassa alan oppilaitoksessa Mynämäellä. Jari Pussinen / Yle

Oppilaitoksen muinaistekniikan artesaaniopiskelijat valmistavat myös muinaispukuun kuuluvat korut.

Japanista Suomeen kotiutunut Mizuki Miyoshi-Nissilä valmistaa puvun rinnuksille tulevaa hopeasolkea. Se on pieni, alle kolmisenttinen hevosenkenkäsolki.

– Aika vaikeaa, hymyilee Miyoshi-Nissilä aurinkoisesti ja nauttii selvästi työstään.

Hopeisia soljenmalleja ja muovisia pohjia, joihin se kaiverretaan.
Pieni hopeinen hevosenkenkäsolki koristaa Ravattulan muinaispuvun rinnusta. Jari Pussinen / Yle

Pikkutarkalta näpertelyltä ei välty myöskään saman pöydän ääressä ahertava toinen muinaistekniikan opiskelija, Salla-Mari Latvala. Hän valmistaa ohimoriipukseen tulevia pronssispiraaleja.

Latvala kertoo, että työ vaatii sorminäppäryyttä. Muinaispukuprojektissa mukana oleminen on hänelle kunnia.

– Hienoa päästä herättämään tämä nainen henkiin tähän päivään.

Piirros muinaispuvun ohimokoristeista.
Luonnos Ravattulan pukuun tulevasta ohimoriipuksesta. Yle

Lautanauhat

Espoolainen kudonnanopettaja ja tekstiilikonservaattori Maikki Karisto kertoo, että entisaikaan lautanauhoja käytettiin moneen eri tarkoitukseen. Hänen mukaansa niitä voi sanoa olleen melkein jokaisessa vaatekappaleessa.

– Siinä mielessä ne olivat hyvin tärkeä osa vaatetusta. Lautanauhoissa myös värit ja koristeelliset kuviot ovat merkinneet jotain.

Mutta mitä ne ovat merkinneet?

Se tieto on ikävä kyllä ajan kuluessa hävinnyt.

Kapeaa kolmiväristä lautanauhaa.
Sukkien lautanauhoissa on kolmea eri väriä ja kauniit kuviot. Jari Pussinen / Yle

Ravattulan muinaispuvun sukat on sidottu polven alta kapealla kolmivärisellä lautanauhalla. Lautanauhaa tulee myös vyönauhaan sekä huolittelunauhoihin.

Karisto on tutkinut arkeologisia lautanauhoja, joita on löydetty Ravattulan Ristimäestä. Hän arvioi olleensa mukana projektissa puolitoista vuotta. Muinaispuvun teko on tärkeä tutkimuksen kannalta yleisemminkin.

Tekstiilikonservaattori, lautanauhojen tutkija Maikki Karisto.
Maikki Karisto on yksi maailman parhaista lautanauhojen tuntijoista. Yle

– Nyt myös vanhoja löytöjä tutkitaan uudestaan. Kaikki kehittyy eteenpäin: välineet, tieto ja paneutuminen, Karisto iloitsee.

Aikaa vievää käsityön juhlaa

Projektia vetävä Sue Salminen ei voi kuin nauraa, kun häneltä kysyy, miten paljon aikaa Ravattulan muinaispuvun tekeminen vie.

– Pelkästään villan lajitteluun ja esikäsittelyyn on mennyt rapiasti sellaiset 70 tuntia.

Hän kuvailee projektin vetämistä "aikamoiseksi ilotulitukseksi".

– Tässä ryhmässä on niin huikea määrä tietotaitoa.

Pukuprojekti tehdään talkoina. Rahallista avustusta kun ei tekijöiden pieneksi yllätykseksi saatu mistään.

Suomen muinaistutkimuksen tuki -yhdistys on kerännyt muinaispuvun materiaaleihin rahaa myymällä muinaiskorua, niin sanottua Ravattulan riipusta.

Hopeinen Ravattulan riipus nahkahihnassa.
Ravattulan riipus on kopio Ristimäen hautalöydöistä, nahkavyön tai -hihnan pronssiheloista. Regina Rask / Yle

Salminen pitää muinaispuvun valmistamista tärkeänä ja kiehtovana. Siitä paljastuu myös entisajan ihmisten hieno käsityötaito monella eri osa-alueella.

– Ihmiset ovat osanneet todella hyödyntää kaiken ympärillä olevan. Eläimistä on käytetty suurin piirtein kaikki mahdollinen. Metallitöissä on ihan huikeaa taitoa. Nahan parkitukset ja turkisten parkitukset – kaikki se on osattu tehdä. Ja vielä kauniisti. Esineiden ja vaatteiden koristeluun on saatettu käyttää paljon aikaa.

Mukana nyt myös muinaiskampaus

Kun Ravattulan nainen parhaimpiinsa puettuna haudattiin, elettiin aivan 1100-luvun loppua tai 1200-luvun alkuvuosikymmeniä.

Kun päästään vuoden 2020 huhtikuuhun, yksi tutkimuksissa mukana ollut arkeologianopiskelija pukeutuu Ravattulan muinaispukuun ja se esitellään julkisesti.

Ravattulan puku on myös ensimmäinen muinaispuku, johon kuuluu kampaus. Toisesta Ristimäen haudasta löytyi niin hyvin säilynyt nutturan jäännös, että sen mallin mukaan voidaan laatia muinaiskampauksen teko-ohje.

Piirros niskanutturasta.
Ravattulan muinaiskampauksessa nuttura solmitaan niskaan. Yle

Lue myös:

Punaiset sukat, sininen viitta – suomalaisen muinaishaudan selittämättömän hyvin säilyneet jäänteet kertovat muodin edelläkävijän asusta keskiajan kynnyksellä