Leuto sää sai mustarastaan aloittamaan pesinnän – linnun on havaittu jo munineen Espoossa

Tavallisesti mustarastas munii vasta huhtikuussa, kertoo BirdLife Suomi.

linnut
lintu syö pihlajanmarjoja
Tämä mustarastas herkutteli vielä syksyn pihlajanmarjoilla.AOP

Poikkeuksellisen leuto tammikuu on tuonut linnuille jo kevättä rintaan. Pöllöt ovat aloittaneet soidinhuutelun ja myös mustarastaat ovat virittäneet kevätlaulua, kertoo lintujen suojelu- ja harrastusjärjestö BirdLife Suomi.

Poikkeuksellisen aikaisessa on kuitenkin ollut Espoossa havaittu mustarastas, selviää BirdLife Suomen perjantaina julkaistusta lintutilanteesta (siirryt toiseen palveluun).

Espoon mustarastas oli jo ehtinyt rakentanut pesän ja tällä viikolla munia siihen. Tavallisesti mustarastaan muninta alkaa huhtikuussa.

Suuria isokoskeloparvia ja satoja laulujoutsenia

Etelä- ja Länsi-Suomessa järvet ja merenlahdet ovat laajoilla alueilla jäättömiä, joten vesilintujakin on bongattu paljon.

BirdLife Suomen mukaan tammikuun ensimmäisellä viikolla ilmoitettiin havaintoja yhteensä lähes 50 000 isokoskelosta. Suurien isokoskeloparvien lisäksi sisämaassa viivyttelee satoja laulujoutsenia, järjestö lisää. Rannikolla ja saaristossa on puolestaan muun muassa runsaasti telkkiä, tukkasotkia ja uiveloita.

Erikoisempia talvehtivia vesilintuja ovat metsähanhi Lohjalla, tundrahanhi Siuntiossa ja lapasorsa Heinolassa. Pikku-uikkuja on havaittu kymmenkunta, ja jääkuikka on nähty Helsingissä, Uudessakaupungissa ja Eckerössä.

Kevätmuuttoa saa leudosta säästä huolimatta vielä odottaa, järjestö kertoo. Ensimmäiset muuttolinnut saapuvat Suomeen leutona talvena mahdollisesti jo helmikuussa.

Lue myös:

Korkeasaaren karhut eivät malttaneet käydä talviunille, vaan nuokkuivat istualtaan – lopulta kontiot kömpivät pesiinsä kuukauden myöhässä