Sinikettujen kuljetusautot lähtivät tyhjinä kokkolalaistarhalta – kettujen vientiä Kiinaan protestoineet tarhaajat: "Eivät ketut täältä ihan helpolla lähde"

Tarhaajien mukaan kolme kettujen kuljetukseen tarkoitettua autoa lähti tyhjinä tarhalta viime yönä, ja loputkin autot lähtivät ilman kettuja Kokkolasta lauantaina aamulla.

Kokkola
Pan Jian Ping turkistarhallaan. Hän kutsui poliisin paikalle, kun mielenosoittajat olivat hänen yksityisalueellaan.
Poliisi kävi perjantaina siirtämässä kettujen vientiä vastustaneet tarhaajat pois kokkolalaiselta turkistarhalta.Ville Viitamäki / Yle

Kokkolassa torstaina alkanut turkistarhaajien protesti parin tuhannen siniketun kuljetusten estämiseksi Kokkolasta Kiinaan päättyi lauantaina. Tilanne purkautui, kun eläinkuljetusautot poistuivat tarhalta ja sen lähettyviltä tyhjinä.

Lakeuden Tarhaajien puheenjohtaja Kennet Myllykoski kertoo, että kolme kokkolalaistarhalla olleista eläinkuljetusautoista oli lähtenyt liikkeelle tarhalta viime yönä puoli yhden aikaan.

– Emme voineet olla täysin varmoja siitä, oliko autojen kyydissä eläimiä vai ei. Soitimme siksi hätäkeskukseen ja pyysimme poliisia pysäyttämään autot ja tarkistamaan, onko autoissa eläimiä ja jos on, onko niillä kaikki hyvin.

Myllykosken mukaan tarhaajia oli paikan päällä, kun poliisi tarkisti autot Jalasjärvellä hieman ennen kello kolmea yöllä ja totesi ne tyhjiksi.

Poliisi vahvistaa, että sillä on ollut viime yönä tehtävä Nurmon tienoilla kello kolmen aikaan, jossa pysäytettiin kolme ulkomaan kilvissä olevaa rekkaa. Poliisi tarkisti autot, jotka osoittautuivat tyhjiksi. Autot pääsivät jatkamaan matkaansa.

Lakeuden Tarhaajat ry:n Kenneth Myllykoski on paikalla turkiseläintuottajien prostestissa Kokkolassa 16.1.2020
Lakeuden Tarhaajien Kennet Myllykoski. Ville Viitamäki / Yle

Myllykosken mukaan myös viimeiset kolme kettujen kuljetukseen tarkoitettua autoa lähtivät pois tyhjinä Kokkolasta lauantaina aamupäivällä ennen kello kymmentä. Autot ovat olleet koko ajan parkissa läheisen huoltoaseman pihalla, joten ne tiedetään tyhjiksi.

– Niitä seurataan nyt hetken aikaa, että ne tosiaan lähtevät etelän satamaan ja poistuvat Suomesta.

Tarhaajat ovat päivystäneet kiinalaisomistuksessa olevan turkistarhan liepeillä torstaista saakka yötä päivää ja seuranneet, milloin kettuja aletaan siirtämään tarhalta. Myllykosken mukaan tarhaajilla ei ole enää tarvetta seurata tilannetta, koska kettuja ei olla siirtämässä mihinkään.

– Käymme porukalla viime päivien tapahtumat läpi ja mietimme, pitääkö asioihin vielä ottaa kantaa, esimerkiksi siihen, miten viranomaiset tulkitsevat eläinkuljetuksiin liittyviä lakeja.

– Kyllä tämä varmaan osoitti, etteivät ketut täältä ihan helpolla lähde, kommentoi Myllykoski tarhaajien protestia.

Lue seuraavaksi:

Sinikettujen vientiä vastustavat turkistarhaajat päivystävät yhä kokkolalaistarhalla – paikalla kymmeniä protestoijia

Turkistarhaajien protesti siitoskettujen Kiina-kuljetuksia vastaan jatkuu Kokkolassa – "Aiomme olla paikalla, kun rekat lähtevät liikkeelle"

Turkistarhaajat kokoontuivat estämään siitoskettujen kuljetuksen Kokkolassa – "Meidän on näytettävä ihmisille, että olemme tätä toimintaa vastaan"