Teollisuusjäte kärähti Fortumin hallissa Riihimäellä

Pelastuslaitos lähti isolla joukolla sammutustöihin Fortum Waste Solutions Oy:lle Riihimäellä.

Riihimäki
Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta
Yle

Kanta-Hämeen pelastuslaitos sammutti tiedotteensa mukaan hallia Riihimäellä Fortum Waste Solutions Oy:n laitoksella Kuulojankadulla aamupäivällä.

Fortum Waste Solutionsin liiketoiminta-alueen johtaja Kalle Saarimaa täsmentää, että kyseessä oli syttymä teollisuusjätekasassa, joka oli menossa poltettavaksi. Syttymisen syystä ei ole vielä tietoa.

Syttymä saatiin Saarimaan mukaan sammumaan käsisammuttimella ja jätettä siirrettiin sitten ulos hallista. Pelastuslaitos jälkivartioi ja varmisti tilannetta ja tiloja tuuletetaan.

Paikalle oli hälytetty 16 pelastuslaitoksen yksikköä. Hälytys tuli noin puoli kymmenen aikaan aamulla. Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja.