Lintuinfluenssa leviää Itä-Euroopassa – Myös Tšekissä havaittu ensimmäiset tartunnat

Tartunnan saaneilla tiloilla on lopetettu kymmeniätuhansia lintuja Puolassa, Unkarissa, Romaniassa ja Slovakiassa.

lintuinfluenssa
Tutkijoita siipikarjatilalla
Suoja-asuun pukeutuneet työntekijät tutkivat tartunnan saanutta siipikarjatilaa Unkarissa 15. tammikuuta. Tilan linnut jouduttiin lopettamaan.Zsolt Czegledi / Epa

Tšekin viranomaiset ovat ilmoittaneet ensimmäisistä H5N8-lintuinfluenssatapauksista.

Tautia on löydetty siipikarjatilalta maan keskiosista. Tilalla kuolleiden kanojen kuolinsyyksi on varmistunut lintuinfluenssa, eläintarkastajat kertoivat.

Viranomaiset ovat ryhtyneet varotoimiin taudin leviämisen ehkäisemiseksi. Tšekissä ei ole kolmeen vuoteen tavattu lintuinfluenssaa.

Aiemmin tammikuussa lintuinfluenssaa on todettu useilla siipikarjatiloilla myös Unkarissa, Puolassa, Romaniassa ja Slovakiassa. Tilat ovat olleet sekä suuria kaupallisia tiloja että pieniä takapihatiloja.

Tartunnan saaneilla tiloilla on lopetettu kymmeniätuhansia lintuja.

Tartuntaa ei ole tänä vuonna todettu Suomessa, mutta tartunnan leviäminen Suomeen luonnonvaraisten lintujen mukana on mahdollista, arvioi Ruokavirasto aiemmin tällä viikolla. (siirryt toiseen palveluun)

Ruokaviraston mukaan lintuinfluenssan leviämistä lintujen pitopaikkaan voi ehkäistä huolehtimalla esimerkiksi siitä, että linnut eivät pääse tekemisiin luonnonvaraisten lintujen kanssa. Myös lintujen rehut ja juomavesi tulee suojata.

Lue myös:

Kananmunien salakuljetus Suomeen riistäytynyt käsistä – nyt pelätään tappavaa lintuinfluenssaa Puolasta

Lähteet: Reuters