Yhdysvalloissa tämän vuoden 10. joukkoampuminen – alaikäisen epäillään ampuneen neljä perheenjäsentään kuoliaaksi

Utahin kuvernööri kehotti tragedian jälkeen vanhempia ja isovanhempia säilyttämään aseensa lukituissa tiloissa.

joukkomurha
Kuvituskuva. Poliisiauto ja eristysnauhaa South Beachissa Miamissa Yhdysvalloissa.
Grantsvillen tapaus oli kymmenes joukkoampuminen Yhdysvalloissa vuonna 2020. Arkistokuva.Jack Sullivan / AOP

Yhdysvaltain Utahissa alaikäisen pojan epäillään ampuneen kuoliaaksi kolme lasta sekä yhden aikuisen. Amerikkalaistiedotusvälineiden mukaan sekä epäilty että kaikki uhrit ovat sukua toisilleen.

Poliisi sai hälytyksen perjantai-iltana Grantsvillessa sijaitsevaan asuintaloon, josta oli kuultu ammuskelua. Talosta he löysivät kuolleina kaksi tyttölasta, yhden pojan sekä aikuisen naisen.

Ampujaksi epäilty poika lähti verityön jälkeen yhdessä aikuisen miehen kanssa paikalliseen sairaalaan, missä poika myöhemmin pidätettiin. Myös aikuinen mies oli kärsinyt ampumavammoja. Hänen ei epäillä liittyvän itse ammuskeluun.

Kyseessä on tiettävästi Utahin osavaltion vakavin joukkoammuskelutapaus sitten vuoden 2007, kun asemies surmasi viisi ihmistä ja itsensä kauppakeskuksessa Salt Lake Cityssa, kertoo The Guardian (siirryt toiseen palveluun).

Utahin kuvernööri Gary Herbert kehotti tragedian jälkeen Twitterissä vanhempia ja isovanhempia säilyttämään aseensa lukituissa tiloissa.

Yhdysvaltalainen ampumavälikohtauksia arkistoiva Gun Violence Archive (siirryt toiseen palveluun) eli GVA-sivusto kertoo, että Grantsvillen tapaus on kymmenes joukkoampuminen Yhdysvalloissa vuonna 2020. GVA laskee joukkoampumiseksi tapaukset, joissa kuolee tai haavoittuu neljä tai useampia ihmisiä.

Joukkoampumisen määritelmä vaihtelee Yhdysvalloissa virastoittain, kertoo ABC News (siirryt toiseen palveluun). Liittovaltion poliisi FBI laskee joukkoampumiseksi tapaukset, joissa luoteihin kuolee neljä ihmistä. Lukuun ei lasketa ammuskelussa mahdollisesti surmansa saanutta ampujaa.

Lue myös:

Guardian: Boy kills four and wounds one in Utah's worst mass shooting since 2007 (siirryt toiseen palveluun)

ABC News: Police arrest juvenile accused of killing 4 people inside a home (siirryt toiseen palveluun)