Moni muuttolintu jäi Suomeen leudon alkutalven takia

Keski-Pohjanmaalle on viime talvina jäänyt talvehtimaan jopa sata lintulajia, kun reilut kaksikymmentä vuotta sitten määrä oli yli puolet vähemmän.

muuttolinnut
Kyhmyjoutsen poikasineen.
Joutsenia on jäänyt tänä talvena Suomeen myös runsaasti.Ismo Pekkarinen / AOP

Harvinaisen leuto tammikuu on houkutellut ennätysmäärän muuttolintuja jäämään talveksi myös Keski-Pohjanmaalle.

Yli 40 vuotta lintuja seuranneen, BirdLife Keski-Pohjanmaa yhdistyksen jäsenen Marko Pohjoismäen mukaan kolmisenkymmentä vuotta sitten maakunnassa talvehti 30–50 lajia.

Viime talvina Keski-Pohjanmaalla on saatettu bongata jopa yli sata lintulajia.

– Onhan se poikkeuksellinen muutos. Säiden lämmetessä lintujen muutto myöhästyy tai jopa kokonaan estyy, kun vesistötkin pysyvät auki, kertoo Pohjoismäki.

Kuuntele Marko Pohjoismäen koko haastattelu täältä: https://areena.yle.fi/audio/1-50424495

Lämpö tuonut myös uusia pesimälajeja

Keski-Pohjanmaalle on jäänyt runsaasti tänä talvena varsinkin vesilintuja, muun muassa koskeloita ja telkkiä. Havaintoja on tehty myös kuikasta ja kaakkurista, joita ei ole aiemmin talvisin nähty.

Myös joutsenia on tänä vuonna nähty kymmenittäin.

– Nyt tammikuussa keskilämpötila on ollut 5–10 astetta normaalia lämpimämpi ja sillä on seurauksensa. Lämmin sotkee lintujen hormonit ja jo soidinkäyttäytymistäkin näkee ainakin talitiaisilla, sinitiaisilla, viherpeipoilla ja variksilla sekä harakoillakin.

Pohjoismäen mukaan vaarana on, että pesintä aikaistuu liikaa, jos vielä helmi- ja maaliskuussakin on leutoa.

– Sää voi laukaista pesinnän ja jos poikaset kuoriutuvat etuajassa ja tulee takatalvi, niin huonostihan siinä käy, pohtii Pohjoismäki.

Sään lämpeneminen on tuonut jo muutamia uusia pesimälajeja Suomeen Etelä- ja Keski-Euroopasta. Vuonna 2018 esimerkiksi jalohaikara pesi Suomessa ensimmäistä kertaa.

Lue myös:

Leuto sää sai mustarastaan aloittamaan pesinnän – linnun on havaittu jo munineen Espoossa