Lähes 30 henkilöä joutuu päättäjien riitojen vuoksi Työterveyslaitoksen tenttiin Kouvolassa: "En ole kiusannut tai uhkaillut ketään"

Ongelmat kärjistyivät syksyllä, kun Kouvola joutui päättämään isoista säästöistä.

Kouvola
Punaiseksi valaistu Pohjola-talo Kouvolassa
Kouvolan kaupungin ilmapiiriongelmien selvittäminen on nyt alkanut. Kuvassa kaupungin maamerkki Pohjola-talo talvivaloissa.Pyry Sarkiola / Yle

Miksi työskentelyilmapiiri on päässyt tulehtumaan näin pahasti? Tähän kysymykseen on nyt alettu jahdata kunnollista vastausta Kouvolassa.

Avuksi Kouvolan kaupunki on palkannut Työterveyslaitoksen asiantuntijat. He ovat aloittaneet tänään maanantaina haastattelut, joiden tavoitteena on kaivaa päivänvaloon kattava kuva kaupungin ilmapiiriongelmista.

Ongelmat kärjistyivät viime syksynä, kun talousvaikeuksista kärsivä kaupunki joutui pakon edessä tekemään isoja säästöpäätöksiä. Tuolloin kerrottiin, että vaikeudet koskevat etenkin kaupunginhallituksen työskentelyä. Kokouksissa olisi pahimmillaan itketty ja huudettu.

Lue lisää: Päättäjien välit tulehtuivat pahoin Kouvolassa – väitteitä ihmisten itkettämisestä ja huutamisesta kaupunginhallituksen kokouksissa

Kuntaliiton arvion mukaan on harvinaista, että kaupunki turvautuu ulkopuoliseen apuun ilmapiiriongelmien selvittämisessä. Kuntakehitys- ja tutkimusjohtaja Sini Sallisen sanoi joulukuussa, että tiedossa on vain muutamia vastaavia tapauksia.

– Tuntemissani tapauksissa päättäjät eivät ole enää luottaneet siihen, että viranhaltijat tekevät hyvää valmistelua ja työtä. Se on ollut perimmäinen ongelma.

29 ihmistä haastatellaan

Työterveyslaitoksen asiantuntijat aikovat haastatella kaikki Kouvolan kaupunginhallituksen jäsenet, kaupunginvaltuuston puheenjohtajat sekä kaupungin johtoryhmän jäsenet – yhteensä 29 ihmistä.

Hallituksen ja valtuuston puheenjohtajat Harri Helminen (sd.) ja Jouko Leppänen (kok.) sekä kaupunginjohtaja Marita Toikka haastatellaan yksitellen, muut kutsutaan ryhmähaastatteluihin.

Harri Helminen oli menossa haastatteluun maanantaina iltapäivällä ensimmäisten joukossa. Aikaa haastattelulle oli varattu tunti.

– En yhtään tiedä, mitä siellä kysytään, hän kommentoi.

Helmisen mielestä on hyvä, että ilmapiiriongelmien syyt selvitetään perinpohjin. Hän itse kokee tulleensa väärinymmärretyksi.

– En ole näissä hommissa koskaan kiusannut enkä uhkaillut ketään, enkä muulloinkaan.

Hän kertoo, että häntä on syytetty molemmista.

– Olen ollut luottamushommissa 40 vuotta, eikä tämä ole nyt mielestäni sen kummempaa kuin aikaisemminkaan. Kyllä tässä joutuu ihmettelemään, mistä kaikki johtuu. Asioista pitäisi pystyä puhumaan suoraan, eikä joka asiasta pitäisi suuttua.

Uuden riidan alku?

Myös kaupunginvaltuuston kolmas varapuheenjohtaja Juha Huhtala (vihr.) pitää hyvänä, että Kouvolan ilmapiiriongelmia setvii ulkopuolinen taho. Huhtala on itsekin saanut kutsun haastatteluun.

– Jokaisella on niin oma näkemyksensä siitä, mikä ongelma on, vai onko sitä ylipäätään. Lisäksi ihmisten taustat ja sietokyvyt ovat niin erilaisia.

Huhtalan mielestä ongelmat ovat kärjistyneet, koska päättäjät ovat olleet väsyneitä loputtomien säästöjen etsimiseen. Tuleva kevät ei näytä sen suhteen helpommalta: Kouvolan kaupunki on perustanut kolme työryhmää, joiden tehtävä on listata uusia säästöehdotuksia vappuun mennessä. Tavoitteena on 10 miljoonan euron pysyvät säästöt vuodesta 2023 lähtien. Esimerkiksi päiväkotien määrää voitaisiin karsia.

Huhtala pitää riskinä sitä, että kun Työterveyslaitos aikanaan esittelee selvityksen tulokset, politiikot alkavat tulkita niitä omista lähtökohdistaan käsin. On mahdollista, että siitä alkavat uudet riidat.

– Se ei olisi mitenkään poikkeuksellista, ja se on se sudenkuoppa. Olen kuitenkin toiveikas, että saamme asiat kuntoon.

Tuhansien eurojen selvitys

Kouvolan kaupungin henkilöstöjohtaja Päivi Karhu sanoo, että kaikki yksilö- ja ryhmähaastattelut on tarkoitus saada pakettiin ripeässä tahdissa, parin viikon sisällä. Sen jälkeen järjestetään palautetilaisuus, jossa käydään läpi keinoja ilmapiirin parantamiseksi.

– Tässä on tarkoitus hakea ratkaisuja. Uskon, että onnistumme, koska meillä on yhteinen tahtotila, Karhu sanoo.

Hän itse osallistuu ryhmähaastatteluun kaupungin johtoryhmän kanssa.

Karhun tekemästä viranhaltijapäätöksestä (siirryt toiseen palveluun) käy ilmi, että Työterveyslaitos laskuttaa selvityksen tekemisestä 16 400 euroa. Lisäksi laitos perii Kouvolalta matka- ja majoituskulut erikseen.

Työterveyslaitos ei halua kommentoida Kouvolan tilannetta millään tavalla, mutta nettisivuillaan se kertoo yleisellä tasolla, millaisia ongelmia se on tottunut ratkaisemaan.

– Epäasiallinen kohtelu, häirintä ja työpaikkakiusaaminen tai niiden epäily ovat esimerkkejä työpaikan ongelmatilanteista, laitoksen nettisivuilla lukee (siirryt toiseen palveluun).

Työterveyslaitoksen mukaan useimmiten erimielisyydet ja konfliktit ratkeavat työpaikalla asianosaisten kesken ja esimiesten tuella. Ulkopuolisen asiantuntijan apua voidaan tarvita, jos kriisit ovat vaikeita, pitkittyneitä ja monitahoisia ja jos niissä esimies on itse osallisena.

Taajamien ja kylien ristiriita

Kouvolan kaupungin ja Työterveyslaitoksen väliseen sopimukseen kuuluu, että ilmapiirin kehittymistä seurataan. Työterveyslaitos järjestää seurantakeskustelun puoli vuotta sen jälkeen, kun selvitystyö on päättynyt.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Harri Helminen ei usko, että Kouvolan kaupunki pääsee ristiriidoistaan, vaikka ilmapiiri saataisiin kuntoon.

– Se ei ole mitenkään mahdollista tässä kaupungissa, hän sanoo.

Syynä on Helmisen mukaan se, että nykyinen Kouvola on kuuden kunnan liitos. Joukkoon mahtuu sekä kaupunkimaisia alueita että maaseutua kylineen. Niiden edut eivät Helmisen mielestä voi olla lähtökohtaisesti samat.

Miten työhön liittyvät ilmapiiriongelmat pitäisi ratkaista? Voit keskustella aiheesta kello 22 asti.